s/y Schatzi

Maanantai 23.9.

Marinan turvallisuuspäällikkö kävi sovitusti tekemässä mittaukset ja luettelon veneen varusteista. He kuulemma haluavat tarkastaa, että ilmoitetut mitat pitävät paikkaansa ja että voivat paremmin vartioida veneitä, kun tietävät mitä niissä säilytetään. Halusivat nähdä myös pilssin ja koneen alusen, jotta sielläkin kaikki on kunnossa. Antoi jämäkän vaikutelman marinan turvallisuusjärjestelyistä. Lupasivat tarkastaa joka päivä päällisin puolin, että asiat veneessä ovat kunnossa. Voivat käydä lataamassa akkuja ja käyttämässä konetta sopimuksen mukaisesti, jos katsotaan tarpeelliseksi. Luvattiin palata asiaan seuraavan paatilla käynnin yhteydessä. Sotograndessa paatti oli jätetty oman onnensa nojaan, mutta täällä tuntuu, että veneestä ja sen turvallisuudesta pidetään myös huolta.

Maija ja Ollska lähtivät tutustumaan paikalliseen nähtävyyteen eli Krka –joen putouksiin.

Pekka ja Kirsti kävivät satamatoimistossa tekemässä sopimukset veneen vuotuisesta paikasta ja sopimassa käytännön asioista. Samalla tavattiin marinan johtaja, joka osoittautui oikein miellyttäväksi ja yhteistyöhaluiseksi kaveriksi. Häneltä tentattiin tietoja paikasta ja neuvoja asioiden hoitamisesta Kroatiasta. Hän myös kertoi, että marinan vesi ei ole murtovettä eli suolaisen ja makean veden sekoitusta vaan siinä on pinnalla makean veden kerros ja alla on suolaista vettä. Makean veden paksuus vaihtelee tuulten ja virtaaman seurauksena. Tästä syystä veneen pohjassa saattaa ylempänä kasvaa ruohoa ja syvemmällä näkkiä. Meidän paatin pohja on kesän jäljiltä taas aivan hirveässä kunnossa, näkin peittämänä lähes kokonaan, joten telakointiin keväällä on varattava taas riittävästi aikaa. Telakoinnin ajankohdaksi sataman johtaja suositteli marraskuuta tai sitten pääsiäisen jälkeen. Syynä on se, että vuokravenekausi alkaa pääsiäisenä ja sitä ennen telakat ovat täystyöllistettyjä. Pyykkihuoltokin onnistuu satamatoimiston kautta ja 1 koneellinen/ 5 kg maksaa 100 kunaa pyykit silitettyinä , eli edullista.

Iltapäivä sujui venettä siivotessa ja muita veneen kunnostustöitä tehden. Kun täkki oli vielä pesty ja Maija sekä Ollksa palaneet putouksilta lähdettiin kaupungille nauttimaan matkan viimeistä päivällistä.

Tiistai 24.9.

Aamulla pakattiin tavarat ja vietiin pyykit sekä avaimet satamatoimistoon. Kaupungilta vielä viimeiset tuliaiset ja taksi tuli hakemaan meidät rannasta kello yksitoista. Matkaa Splitin lentokentälle oli runsaat 50 kilometriä ja maksoi Ollskan tekemän sopimuksen mukaisesti 50 euroa. Taksikuski ei halunnut millään ottaa ylimääräistä 10 euroa vaikka kuinka tarjottiin.

Kun oltiin saatu kirjattua itsemme lennolle ja matkatavarat koneeseen, oli sen verran reilusti aikaan koneen lähtöön, että otimme taksin läheiseen Trogirin kaupunkiin. Kaupungissa käytiin lounaalla ja ihmeteltiin viehättävää keskiaikaista vanhaa kaupunkia.

Kentälle palattiin hyvissä ajoin ja kotimatka alkoi Wienin ja Helsingin kautta Turkuun, johon saavuttiin aikataulun mukaisesti puolen yön jälkeen. Oma auto odotti Pauliinan tuomana kentällä, joten kotimatkaan päästiin sujuvasti.

Sunnuntai 24.9.

Viimeisen päivän matkaa tehtiin navakassa vastatuulessa puikkelehtien saarten välistä Sibenikin kanavan läpi Krka -joelle, jonka yläjuoksulla Skradin sijaitsee. Sibenikin kanavaa reunustaa vanhojen linnoitusten muurit.

Kapeassa kanavassa oli vilkas liikenne, kun charter –veneet suunnistivat merelle.

Krka – joen rantojen edustalla oli kummallakin puolella osteri- ja simpukkakasvattamoja, joista olisi voinut ostaa suoraan tuoreita äyriäisiä.

Ostokset jätettiin kuitenkin odottamaan seuraavia purjehduksia. Joen sillat ja johdot on rakennettu niin korkeiksi, että 27 metrin yltävällä mastolla pääsee niistä vielä ali. Meillä ei ollut mitään ongelmia, koska Schatzin maston korkeus vedenpinnasta on vajaat 20 metriä. Virtaamaa ei joessa ollut juurikaan havaittavissa tähän aikaan vuodesta.

Viimeisen moottoritiesillan alituksen jälkeen avautui viimein koko Suomesta alkaneen purjehduksen määränpää eli Skradinin kaupungissa oleva marina.

Kaupunki ja marinan antoivat vielä paremman vaikutelman, johon oli kuvien perusteella varauduttu. Skradin on viehättävä pieni vanhoista kivirakennuksista muodostuva kaupunki. Uusilla rakennuksilla kaupunkikuvaa ei ole pilattu. Turismia kaupungissa on aika paljon, mutta turistit ovat enimmäkseen läpikulkumatkalla Krka –joen putouksille, joten mitään turistiruuhkia kaupungissa ei näkynyt.

Marinaa on viime aikoina uudistettu ja kasvatettu, mutta onneksi vain rajallisesti, jolloin pienen marinan viihtyisyys on saatu säilytettyä. Meille osoitettiin paikka kaupunkia vastapäätä lahden toiselta puolelta pistolaiturista. Paikka ei ollut vielä varsinainen talvisäilytyspaikka, koska siirtävät paatin parhaaksi katsomaansa paikkaan, kun kaikki talvisäilytykseen tulevat veneet ovat lokakuun loppuun mennessä tulleet paikalle. Pistolaiturin juuressa mäen rinteessä oli veneilijöille tarkoitettu erittäin siisti ja kaikista tähän mennessä nähdyistä wc/suihtutiloista tyylikkäin rakennus, jota ei juurikaa puiden siimeksestä joelle erottanut vaikka olikin lähellä rantaa. Rannassa oli myös pieni mukavan oloinen kahvila.

Marinan henkilökunta osoittautui erittäin ystävälliseksi ja ammattitaitoiseksi. Turvallisuudesta vastaava päällikkö kävi heti esittäytymässä, kun olimme kiinnitäytyneet laituriin. Ensi vaikutelmalla on iso merkitys siihen, millaisen kuvan marina antaa itsestään.

Iltapäivällä käytiin tutustumassa kaupunkiin ja sen tarjontaan.

Illalla mentiin tyylikkääseen ravintolaan nauttimaan perille pääsyn kunniaksi illallista. Kippari ja kipparska tunsivat helpotusta, mutta myös haikeutta, kun kahden vuoden purjehdusprojekti oli saatu päätökseen ja oma paatti on turvallisesti perillä määränpäässä. Täältä on hyvä jatkaa seuraavan kauden purjehduksia.

Lauantai 21.9.

Koukattiin matkalla Solta saaren, joka on Splitin eteläpuolella, pohjoispuolitse. Kroatiassa näyttää tuuli tyyntyvän aina puolelta päivin pariksi tunniksi kokonaan. Tämä on hyvä jatkossa ottaa suunnitelmissa huomioon, jos on tarkoitus taittaa koko päivä matkaa purjehtien. Tyvenessä pysähdyttiin Drvenik Velini –saaren itäpuolelle uimaan.

Neljän aikaan päästiin perille Marina Kremikiin, Luka Pelés –lahteen.

Marina Kremik on useiden charterveneiden kotisatama ja pistolaitureita oli kymmeniä. Tämä on Kroatiassa ainoa marina, jossa on käytössä sormiponttonit. Laitureilla kävi aika hulina, koska lauantai on yleinen vuokraveneiden vaihtopäivä. Illalla myöhäänkin lähti veneitä ulos satamasta vaikka yöksi oli luvatta 15 m/s pohjoistuulta, joka ei kuitenkaan toteutunut. Viereemme kiinnittäytyi englantilainen pieni moottoripurjehtija, jonka väki kertoi viettäneensä jo kuusi kautta Kroatiassa ja kehuivat kovasti Kroatiaa.

Antoivat myös käyntikorttinsa ja paljon hyviä neuvoja Kroatiassa purjehtimiseen. Pyysivät myös kirjoittamaan sähköpostia, jos jokin asia askarruttaa. He kertoivat, että heillä on Helsingissä joku purjehtija, jonka tuntevat ja jonka kanssa olevat yhteyksissä.

Laiturin toisella puolella oli vuokravene, johon saapui kaksi suomalaista pariskuntaa tarkoituksena viettää viikon purjehdusloma Kroatiassa. Olivat lähdössä vasta seuraavana aamuna liikkeelle, koska lento oli ollut yli 3 tuntia myöhässä.

Satamamaksu oli 53 euroa yöltä. Käytössä oli isot wc- ja suihkutilat, jotka varsin aamulla olivat melko ruuhkaiset.

Perjantai 20.9.

Aamupalaksi haettiin tuoreet sämpylät läheisestä leipäkaupasta. Pekka kävi hankkimassa reitittimeen Kroatian prepaid –datakortin, joka tällä kertaa maksoi kuukauden ajaksi ja 2 gigan määrälle yhteensä 50 kunaa eli vajaa 8 euroa.

Kevyessä tuulessa ja aurinkoisessa säässä ajettiin St. Klement –saaren etelä puolella olevan Otok Cobrin pohjoispuolelle ankkuriin. Schatzi ankkuroitiin ensimmäistä kertaa koko meidän aikanamme eli kertaakaan aikaisemmin ankkuria tai ankkurivinssiä ole käytetty toisi toimissa. Hyvin uusi ankkurivinssi toimi ja ankkurointi sujui ongelmitta. Käytiin uimassa ennen lounasta kirkkaassa Adrian meressä vaikka veden lämpötila oli lämpömittarin mukaan ’vain’ 27 astetta.

Jatkettiin matkaa samalla katsastamalla St. Klement –saaren puhteja ankkurointipaikkoina. Osassa niistä oli runsaastikin veneitä ankkuroituna. Näitä luonnonsatamia, joissa voi jäädä yöksi ankkuriin tuntuu Kroatian saaristossa olevan runsaasti tarjolla. Yhteen niistä Otok Hvarin länsikärjen etelärannassa olevan puhtiin Luka Vela Garskiin jäätiin suunnitelmien mukaisesti yöksi. Lahden itäinen poukama oli täysin vapaana, joten sen keskelle laskettiin ankkuri. Rannalla oli vain yksinäinen vaja ja rannalla kuljeksi muutamia vuohia vapaana.

Lahden läntisessä poukamassa oli ravintola, jonka laiturissa oli useampi vene kiinnitettynä.

Nouseva täysikuu valaisi lahden ja pohjoinen tuuli pysyi koko yön rauhallisena. Ensimmäinen ankkurissa vietetty yö sujui leppoisissa merkeissä.

Torstai 19.9.

Maija ja Ollska kävivät aamulla lahden toisella puolella ruokakaupassa ja sitten matkaan. Satamamaksua kukaan ei tullut poliisin laiturista perimään.

Kierreltiin Otok Lastovon läntisen lahden satamapaikkoja. Lahden rannalla olevalla hotellilla on oma marina, mutta edellisen päivän puhelinsoitolla oli selvinnyt, että jostain syystä se ei ole toiminnassa.

Lahdessa on viehättäviä poukamia, joissa on runsaasti suojaisi ja suosittuja ankkuripaikkoja. Otok Lastovo on rannikon suurista saarista uloimpia.

Vettä ei saatu tankattua Ublista ja päätettiin poiketa seuraavaan saareen Otok Korculan Vela Lukan kaupunkiin vettä tankkaamaan.

Kaupungin rannassa pysähdyttiin huoltoaseman laituriin, josta ei kuitenkaan saatu vettä, mutta diesel –tankki tankattiin varoiksi täyteen. Kaupungin vierasvenepaikoilta olisi vettä saatavana, mutta vasta kello 17.30 jälkeen. Siirryttiin vierasvenepaikalle ja päätettiin jäädä siihen yöksi, koska paikka oli suojainen ja kaupunki vaikutti viihtyisältä. Marineroa ei paikalla ollut ja Ollska sai toimittaa heidän virkaansa avustamalla myös pari saksalaista ja yhden kroatialaisen charter –veneen rantaan. Iltapäivän aikana kävi ensin yksi kaveri ja sitten toinen perimässä satamamaksuja yhteensä 280 kunaa eli n. 38 euroa. Sähköä oli tarjolla ja vettäkin saatiin illalla, mutta mitään wc- tai suihkupalveluja ei ollut tarjolla.

Vela Lukan kaupunki on suosittu turistikohde, mutta ruuhkaisuudessaan ei ollut mitenkään ärsyttävä. Rantakadun varrelta löytyy runsaasti ravintolatarjontaa, joista yhteen niistä tartuttiinkin illallisen merkeissä.

Keskiviikko 18.9.

Aamulla varhain liikkeelle, koska edessä oli Adrian meren ylitys, josta päivämatkaksi tulee runsaat 60 mpk. Huolto-asemalla käytiin täyttämässä diesel –tankki ennen ulosajoa.

Ulommaisen aallonmurtajan sisäpuolella odotti kauhistuttava näky, kun Ruotsin lipun alla oleva yli 40 -jalkainen uudehko purjevene oli ajanut matalaan. Se keikkui aallokon aukosta sisään tulevassa mainingissa, kölistä kiinni pohjassa holtittomasti. Paikalla oli jo meripelastus-, poliisi- ja muuta pelastusalusta runsaasti, joten meidän apua ei onneksi kaivattu. Aluksi näytti, että pelastustoimet eivät etene mitenkään, vaikka veneestä oli vedetty köysi pelastusalukseen. Hetken päästä alkoi kuitenkin tapahtua, kun kumiveneellä vedettiin purjeennostimella maston topista venettä kallelleen niin että vesi tuli kannelle ja samalla pelastusalus alkoi vetää venettä pois matalasta. Vene irtosinkin selvästi kevyesti ja hallitusti. Pelastusväellä oli homma selvästi hallussa vaikka tilanne näyttikin aluksi hurjalta. Toinen ruotsalaispurjevene odotteli aallonmurtajan ulkopuolella ja sieltä heilutettiin meille iloisesti, kun tilanne oli ohi. Molemmat ruotsalaisveneet palasivat takaisin Viesten satamaan ilmeisesti selvittelemään tapahtunutta. Tapahtuman seuraaminen muistutti taas siitä, että vakavankin haverin mahdollisuus on aina läsnä, joten jatkuva varovaisuus ja tarkkavaisuus ei saa koskaan herpaantua, kun merellä liikutaan.

Avomerelle päästyämme nostimme pitkästä aikaa isopurjeen ylös ja avattiin genua. Tuuli vain oli liian heikko, jotta vauhti olisi pysynyt riittävänä ilman koneen apua. Puolenpäivän jälkeen tuuli tyyntyikin kokonaan, joten iso piti laskea ja genua ottaa sisään.

Kroatian ensimmäinen satama Ublin kylässä Otok Lastovin saaressa saavutettiin vähän ennen kuutta. Pysähdyttiin sääntöjen mukaisesti poliisin laituriin kyljittäin.

Poliisin kopista neuvottiin menemään satamalahden toiselle puolelle paperien kanssa maksamaan Kroatiassa voimassa olevat turistiveneille määrätyt maksut ja hoitamaan muut muodollisuudet. Tullin toimistossa piti täyttää miehistöluettelo ja virkailija täytti tietokoneelle veneen tiedot. Vuoden vene- ja turistivero olivat yhteensä n. 2.400 kunaa eli 320 euroa. Nämä maksut eivät varmaan pitkään ole mahdollisia, kun Kroatia on liittynyt EU:n 2013 heinäkuun alusta.

Huoltoasemalta tiedustellessa kunnon venepaikkaa ei ollut tarjolla, joten pyydettiin poliisiviranomaiselta lupaa saada yöpyä heidän laiturissaan. Lupa saatiinkin, kun sovittiin, että siirrymme pois tieltä, jos joku vielä sattuu tulemaan tähän satamaan ulkomailta vielä tänä iltana. Ei tullut, joten yö voitiin viettää tässä laiturissa. Poliisin ainoa tehtävä paperien suhteen oli ottaa vastaan yksi kopio miehistöluettelosta ja laittaa leima toiseen kopioon. Ei tuntunut olevan kovin rasittavaa hommaa.

Ilta sujui poliisin laiturissa melko rauhallisesti vaikka saaristolaivoja kävikin Ublin satamassa. Puolen yön jälkeen paatti halkoi keinua ja ryskyä niin, että kylkilista otti kiinni laituriin vaikka välissä oli fendareita. Satamaan oli saapunut vauhdilla varmaan toista sataa metriä pitkä yhteyslaiva, jonka aallot olivat heilumisen aiheuttaneet.

Yhteysaluksilla tuntuu olevan samat tavat kautta maailman, jossa ei muista merenkulkijoista kanneta huolta. Onneksi ei mitään paatista rikkoontunut tai vahingoittunut, ainoastaan yksi punaviinipullon loppu kaatui tiskipöydältä keittiön matolle.

Tiistai 17.9.

Päiväksi oli luvattu navakkaa luoteistuulta jopa 15 m/s. Aamu näytti kuitenkin leppoisalta ja lähdettiin matkaan. 10 m/s tuuli pysyikin lännessä ja genualla saatiin mukavaa vauhtia ilman konetta. Aallokko oli välillä varsin korkeaa eli ei mistään leppoisasta purjehduksesta ollut kyse.

Vieste on Italian Adrianmeren rannikon kannuksen kärjessä Kroatiaa lähinnä olevan niemen kärjessä.

Sisääntulossa joutuu kiertämän edustalla olevan saaren pohjoispuolitse, jonka edustalla oli runsaasti kalanpyydyksiä.

Niihin törmäämiseltä onneksi vältyttiin. Kippari oli soittanut jo aikaisemmin yhteen Viesten marinoista, josta luvattiin olla vastassa ja opastaa paikka. Puhelimitse saatiinkin satamassa ohjeet ajaa vasemmalla olevaan kolmanteen laituriin. Oikealla puolella oli uuden hienon marinan laiturit täysin tyhjillään eikä selvinnyt, oliko marina lainkaan toiminnassa. Laiturin päähän kiinnityttiin taas keula vasten navakkaan tuuleen, joka taas vaati miehistöltä rankaa ankkuriköyden kiskomista. Tähän ja edellisen sataman paikkaan ei oltaisi Kirstin kanssa päästykään kahdestaan vaan olisi pitänyt löytää suojaisempi ja helpommin saavutettavissa oleva laituripaikka.

Satamassa oli selvästi sesonki ohi ja WC/suihkutilat avattiin meitä varten. Satamamaksu oli 40 euroa. Maija ja Ollska lähtivät kahdestaan kaupunkiin ruokakauppaan ja jäätelölle. Kirstiä ja Pekkaa ei turismi enää illalla kiinnostanut vaan enemmänkin suihkut. Illallinen syötiin koko joukolla paatilla.

Maanantai 16.9.

Ennen laiturista irrottautumista marinero muisti pyytää satamamaksuna 30 euroa sähkön käytöstä. Kohtuuhinta, joka meni varmaan suoraan marinerojen virkityskassaan.

Runsaan 30 mpk:n päivämatka Traniin kevyessä vastaisessa tuulessa mukavassa auringon paisteessa. Päivälämpötilat ovat edelleen lähellä 30 astetta.

Tranissa oli vastassa pieni kalasatama, mutta myös kunnon marina, joka oli kunnallisessa hoidossa.

Laiturin päähän marinero osoitti paikan keulan navakkaan vastatuuleen. Onneksi oli mukana miehistä voimaa kipparin lisäksi, koska marineron töykeiden ja epäammattimaisten ohjeiden seurauksena tuuli pääsi painaamaan paattia sivuun, ennen kuin saatiin paatti kunnolla vedettyä paikalleen. Satamamaksu oli 34,10 euroa yöltä, joka sisälsi sähkön, veden sekä vain naisten vessan ja suihkun, koska miesten sosiaalitilat olivat remontissa. Miehet saivat toki käyttää naisten sosiaalitiloja hyväkseen, joka teki suihkukeikasta varsin erikoisen.

Tranin kaupunki itsessään oli yksi matkan viehättävämmistä paikoista Italiassa. Vanha keskiaikainen kaupunki oli erittäin siisti ja kaunis.

Rannassa on kalatori, jossa myytiin meren eläviä suoraan kala-aluksista.

Kaupunkia hallitsee iso katedraali, jonka vaikutti aika uudelta, mutta kirjan mukaan se on rakennettu 1200 –luvulla.

Katedraalin juurella käytiin hienon ravintolan ulkopöydässä illallisella.  Laiturin vastarannalla olevien ravintolojen musiikki hiljeni illan mittaan, joten yö oli rauhallinen.

Tosin Kipparska oli huonovointinen yöllä, liekö johtunut ruoasta, vai…. kuka tietää?

Sunnuntai 15.9.

Suunnitelmissa oli tankata dieseliä heti lahden toisella puolella olevasta kaupunginrannan huoltoasemalta, mutta sieltä ilmoitettiinkin tylysti, että dieseliä ei ole saatavilla. Ajettiin ulompana olevaan isoon marinaan, jossa oli huoltoasema, mutta paikalla ei näkynyt ketään. Puhelinsoiton jälkeen saatiin huoltoaseman hoitaja paikalle ja saatiin tankki täytettyä.

Koneella luodetta kohti. Italian Adrianmeren rannikko ei ole pohjois-etelä suuntainen vaan luoteis-kaakko suuntainen eli Italian saapas ei ole pystyssä vaikka niin helposti sen mieltää vaan selvästi eteenpäin kallellaan. Matkalla ohitettiin iso Barin satama, mutta haluttiin jatkaa samana päivänä pidemmälle, jotta Kroatiaan jäisi mahdollisimman paljon aikaa. Olimme alustavasta aikataulusta pari päivää edellä, joten mitään varsinaista kiirettä ei ollut.

Mola di Barin satamaan soitettiin etukäteen ja kysyttiin paikkaa, joka luvattiinkin. Paikan sijainnista ei saanut tolkkua, kun puhelimeen vastaaja ei osannut muuta kuin italiaa. Ajettiin sisään isoon kalasatamaan, jossa oli kymmeniä isompia ja pienempiä kalastusaluksia laiturissa, koska oltiin sunnuntaissa.

Huoltoaseman laiturissa kaveri viittoili meidät kyljittäin laituriin ja kertoi, että voimme olla siinä yötä. Sähköä saatiin sisältä huoltoasemakopista. Paikkaa vartoi iso saksanpaimenkoira, joka osoittautui hyvin yhteistyöhaluiseksi myös suomalaisia kohtaan.

Mola di Bari on vähän rähjäisen oloinen pieni kalasatamakaupunki, joka ei ilmeisesti turismista piittaa.

Rantakadulla kulki illalla paikallista väkeä ja ravintolatkin oli selvästi heille suunnattuja, joka meille sopi oikein hyvin. Paikallisesta pikkuravintolasta saatiin ihanaa kunnon italialaista pizzaa. Kunnon pizzat, viinit, vedet ja jälkiruoat kustansivat neljältä henkilöltä tasan 50 euroa.

Ennen nukkumaan menoa seurattiin, kun kalastusaluksen lähtivät yön selkään kalaan. Satama tyhjeni lähes kokonaan kalastusaluksista ja ulosmenossa oli välillä jopa ruuhkaa.

Torstai 12.9.

Aamulla lähdettiin ajoissa liikkeelle, koska matkaa oli edessä 75 mpk Brindisiin. Aamupala syötiin merellä auringon noustessa komeiden rantakallioiden äärellä kalastusveneiden hyöriessä ympärillä. Matka taittui pohjoiseen rantaviivan noudattaen. Tässä osassa Italiaa rannikko on vaihteeksi korkeaa kalliota. Otranton kaupungin jälkeen rannikko taas mataloituu.

Iltapäivällä läntinen tuuli yltyi ja saatiin genua auki menoa tasoittamaan ja vauhtia lisäämään. Tuuli yltyi niin paljon, että aaltojen harjat muuttuivat valkoiseksi. Sää oli pilvinen. Tällaisella kelillä on erittäin vaikeaa erottaa merestä kalastajien valkoisia muovisia kanisteripyydysmerkkejä. Tästä syystä kannella olleet eivät huomanneet yhtä kanisteria tarpeeksi ajoissa vaan ajettiin suoraan sen yli. Jälkeenpäin tehtyjen sukellusten perusteella kävi selville, että pyydyksen ankkuriköysi oli jäänyt köli taakse. Potkuri hakkasi kanisteria veneen pohjaan, mutta köysi ei onneksi tarttunut potkuriin ja kiertynyt akselin ympäri. Pelkästään peruuttamalla päästiin irti ankkuriköydestä ja voitiin jatkaa matkaa. Tämänlaista haaveria on pelätty koko matka aina Suomesta asti, kun näitä huonosti merkittyjä pyydyksiä on tullut vastaan lukemattomia. Onneksi pahin skenaario eli ankkuriköyden kiertymiseltä potkuriakselin ympärille vältyttiin tällä kertaa ja päästiin pelkällä säikähdyksellä. Mikäli köysi kiertyy akseliin ja lukitsee potkurin, päättyy koneella ajo siihen ja pahimmassa tapauksessa rikkoo vaihteiston tai vääntää potkuriakselin. Jos näin käy on edessä purjehtiminen lähimpään satamaan ja paatin telakointi, joka vie täällä välimerellä vähintään päiviä.

Varotoimena purjehdittiin loppumatka Brindisin sataman aallonmurtajien edustalle, koska ei ollut täyttä varmuutta olisiko potkuriaskeliin kuitenkin tarttunut jotain.

Aallonmurtajien välistä ajettiin koneella sisään navakassa vastatuulessa aina Brindisin satamalahden pohjukassa olevaan Lega Navalen purjehdusseuran satamaan.

Vaikka tulostamme olimme ilmoittaneet ja varanneet paikan kolmeksi yöksi, ei VHF:n kutsuun tai puhelimeen vastattu, jolloin oli pakko parkkeerata yhden pistolaiturin päähän ja käydä kysymässä vapaata paikkaa, jonka marinero tuli ulkolaiturista näyttämään. Satama oli rauhallinen seuran satama, jossa ei juuri vierailevia veneitä näkynyt. Varsinainen Bridisin vierasvenesatama on ulompana ja kauempana kaupungista, mutta haluttiin tulla tänne, koska paikka oli suojaisempi ja huomattavasti kotoisampi valtavaan marinaan nähden. Seuralta löytyi myös oma ravintola, jossa käytiin illallisella.

Perjantai 13.9.

Pekka kävi taksilla hakemassa varaamansa vuokra-auton rautatieaseman vuokraamosta. Naisväki vietti aamupäivän kaupungilla ja kippari teki paatilla töitä. Vanhassa kaupungissa pyöri paljon suomalaisia turisteja, koska m/s Kristina Katarina oli sattumalta päivän Brindisin satamassa.

Lounaan jälkeen siivottiin paattia ja kippari kävi sukeltamalla tarkastamassa oliko pyydykseen törmäämisestä jäänyt mitään vahinkoa potkuriin tai akseliin.

Näin ei ollut, joten telakointiin ei tarvitsisi ryhtyä. Kippari kävi maksamassa satamamaksun, joka oli 116,16 euroa kolmelta yöltä. Illalla kierreltiin autolla kaupunkia ennen illallista. Illallispaikaksi löytyikin vanhasta kaupungista viehättävä Bella Napoli- ravintola.

Lauantai 14.9.

Liisa oli viimeisillä tuliaisostoksilla Kirstin kanssa aamupäivällä vanhassa kaupungissa. Iltapäivällä vietiin Liisa lentokentälle ja oltiin vastassa Maijaa, Pekan siskoa ja Ollksaa Maijan miestä, jotka tulivat mukaan loppumatkaksi. Matkatavarat vietiin paatille ja lähdettiin ruokakauppaostoksille kaupungin ulkopuolelle valtavaan ostoskeskukseen. Ruokaa ja juomaa ostettiin kaksi täyttä isoa ostoskärryllistä, jotka kustansivat vähän yli 200 euroa, mikä on selvästi vähemmän kuin vastaava määrä tavaraa Suomessa. Näyttää olevan aika vakio täällä välimerellä, että kun varaudutaan noin viikon ruokiin ja juomiin, kustannus on 50 euroa per henkilö. Juotavaa pitää varata 1,5-2 litraa/henkilö/päivä. Tankkivettä emme ole käyttäneet suoraan juomavetenä, mutta keitettynä kahvissa ja teessä. Pahemmilta vatsataudeilta ollaan ainakin vältytty.

Vuokra-auto palautettiin lentokentälle illansuussa. Paluumatkalla taksi aikoi ajaa väärään marinaan, mutta onneksi Bridisin kartta oli jo sen verran hallussa, että erehdys saatiin korjattua varsin nopeasti. Illallinen nautittiin purjehdusseuran ravintolassa.