Juhannusseilausta auringossa ja vesisateessa

Posted: 23 kesäkuun, 2012 in Uncategorized

HUOM! Meistä -välilehdeltä löydät linkin realiaikaiseen purjehdusreittiin.

Juhannusaatto seilattiin kauniissa auringonpaisteessa, vaikkakin kylmää oli. Ahvenanmeri ylitettiin spinaakkerilla. Päivän ensimmäinen ’tiukka’ tilanne oli, kun Liisan kanssa mökkipiirustuksia tehdessä ohitettiin reimarin väärältä puolelta. Vettä oli riittävästi ja selvisimme siitä pelkällä säikähdyksellä. Sandhamnin väylällä perässämme tuli Tallink Romantika matkalla Viroon ja ohitti meidät. Samaan aikaan vastaan tuli saaristolaiva ja olimme titenkin väylän kapeimmassa kohdassa. Pekka ohjasi veneen sivuun. Onneksemme rannat ovat syviä ja tilanne meni ohi suurissa aalloissa keikkuessa. Juhannusaattoillan vietimme Lökholmenilla, jonne rantauduimme jännittävien loppumetrien jälkeen. Väylä sisään vierasvenesatamaan oli kapea ja huomasimme että paikoittain myös erittäin matala, vain 1,9 m. Saimme pienen pohjakosketuksen eli oikaisimme pohjamudat. Ilta oli tyyni ja veneiden juhlaliputukset ja hienosti katetut illallispöydät rannoilla olivat kaunista katsottavaa. Meilläkin oli juhlaillallinen kaikkine tykötarpeineen.  Ranta hiljeni yllättävän aikaisin.

Juhannuspäivän seilaus alkoi ja jatkui pitkälle iltapäivään sateessa. Keli on kevyt, mutta seilasimme silti puolet päivästä. Nynäshamniin tultiin klo 17. Satamaan oli ilmestynyt uusi pitkä aallonmurtajalaituri. Laiturit amottavat vielä melko tyhjinä, eikä rantaelämäkään ole vielä vauhdissa. Esittelimme Liisalle kaupunkia ja päädyimme rantaravintolaan illalliselle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s