s/y Schatzi

Keskiviikko 25.7.

Kaunis lämmin aurinkoinen aamu. Liikkeelle lähdettiin, koska päivämatkaksi oli suunniteltu vain 45 mpk Caramas:iin. Ajettiin bensa-asemalle odottamaan vuoroa, kun marinero nainen pyysi meitä hetkeksi odottamaan viereiseen ponttoniin, koska heillä on ongelmia laitteiden kanssa. Näin tehtiin ja kun hetken odottelun jälkeen vapautui polttoainelaiturista paikka ajettiin siihen. Laitteet olivat edelleen epäkunnossa, mutta puolen tunnin päästä piti tulla kuntoon. Odotellessa käytiin viemässä avainkortit satamatoimistoon, josta saatiin palautuksena 10 euron pantti ja haettiin samalla kahviosta espressot. Puolen tunnin odottelun jälkeen kylkeen tuli englantilainen vene, jolle marinero kertoi, että laitteet ovat epäkunnossa ja he saattavat tietää kahden tunnin päästä saadaanko niitä tänään korjattua, kun Espanjassa on vapaapäivä. Koska meillä oli kuitenkin tarkoituksena päästä vielä samana päivänä eteenpäin, lähdettiin matkaan vaikka dieselin täydennys ja septitankin tyhjennys jäi tekemättä. Täällä ei näitä septitankkeja ei juuri käytetä ja siksi näitä tyhjennysmahdollisuuksia on vähissä. Meillä on edelleen ongelmana, että septitankki ei tyhjenny mereen vaan viemäri on ilmeisesti tukossa. Septitankin saa ohitettua, joten täydelläkin tankilla pärjää, mutta olisi mukava saada sekin murhe hoidettua. Polttoainetta jäi onneksi Biskajan ylitykseltä puoli tankki jäljelle, joten sillä pärjännee pari päivää.

Merellä ei tuullut aluksi lainkaan, joten ajoimme koneella kohti länttä. Pikku hiljaa virisi  pohjoisen puoleinen tuuli, joka kääntyi aluksi länteen ja sitten lounaaseen eli taas täysin vastaiseksi. Tuulen voimakkuus ei noussut yli 4 m/s ja uusi aallokko oli pientä. Vanha maininki lännestä keikutti paattia vaikka iso oli ylhäällä koko päivän.

Iltapäivällä muodostui aikamoinen sumu, jolloin maisemat hävisivät ja tähystystä piti tehostaa, ettei törmätä pyydyksiin tai muihin aluksiin, joilla ei ole AIS:ia. Aurinko paistoi koko ajan sumun läpi.

Alkuperäinen suunnitelma oli mennä Camarinas:iin, mutta satamakirjoja tutkimalla ja kipparskan selvitettyä Suomesta käsin netistä satamatilannetta, päätettiin mennä yöksi Muxia –nimiseen paikkaa. Sinne on rakennettu vuonna 2010 uusi marina, jota ei ole otettu vieläkään käyttöön. Hienot isot ponttonilaiturit ovat valmiina, mutta huoltorakennus puuttui. Mitään toimintaa ei myöskään marinassa näkynyt. Paikkoja on arviolta kaksisataa, joista paikalliset pienveneet käyttävät paria kymmentä. Isoja veneitä meidän lisäksi oli kaksi, joista kummassakaan ei näkynyt liikettä. Lokit olivat ulostaneet laiturien pinnat valkoisiksi ja niitä ei ollut siivottu ilmeisesti pariin vuoteen. Laiturilla oli sähkö- ja vesiliitännät, mutta vettä ei hanasta tullut ja sähköpistoke oli eri mallinen kuin mihin meillä oli adapterit ja mitään palveluja ei tietenkään ollut, koska huoltorakennuskin puuttui. Satamamaksua ei tarvinnut maksaa. Olisi mielenkiintoista tietää, mikähän tarina tähänkin marinaan liittyy ja kenen rahalla tämä miljoonainvestointi on tehty. Voisi saada halvalla ostettua oman marinan Espanjasta, jos jotain kiinnostaa.

Muxia on pieni kaupunki, joka elää todennäköisesti kalastuksella ja turismilla. Illalla käytiin rantakadun varrella syömässä paikallisia kalaerikoisuuksia ja tutustuttiin kahteen pääkatuun. Meno vaikutti apealta, johon saattoi vaikuttaa sumuinen kolea ilma ja tyhjä marina.

Torstai 26.7.

Aamulla herättiin täydelliseen sumuun ja pimeyteen kello 6.30. Kipparin haaveilema ensimmäinen aamu-uinti Espanjan aurinkoisessa aamussa jäi vielä haaveeksi. Köydet irti ja koneella kohti ensi lounasta ja sitten etelää. Heti lähdön jälkeen maisemat häipyivät sumuun eikä niitä nähty kuin hetken Capo Finnisterren kohdalla. Seilit olivat ylhäällä koko päivän, mutta konetta ei juuri voitu sammuttaa, koska tuuli oli niin olematon, että vauhti olisi loppunut kokonaan. Koska La Corunassa ei saatu polttoainetäydennystä, oli koneen kierroksia pidettävä alhaalla ja pyrittävä seilaamaan aina kun mahdollista, jota diesel ei olisi loppunut ennen seuraavaa satamaan. Pari tuntia ennen satamaan saapumista koneen kierrokset alkoivat laskea itsekseen, jolloin päätettiin varakanisterista täyttää loput 10 litraa dieseliä tankkiin. Täydennyksen tekeminen oli varsin vaivatonta, koska merenkäyntiä ei juurikaan ollut ja tuuli pysyi edelleen olemattomana. Delfiinit toivat välillä ohjelmaa yksitoikkoiseen päivään.

Kippari päätti taas muuttaa suunnitelmia ja suunnistaa Vigon sijasta Baionan (Bayonan) kaupunkiin, koska se on paremmin matkan varrella ja kirjojen mukaan sieltä löytyy kaksikin marinaa ja mikä tärkeintä myös kaksi venehuoltoasemaan, joten polttoainetäydennys pitäisi olla taattu. Seitsemän jälkeen oltiin sataman tuntumassa ja päätettiin valita Monte Real Club de Yates eli purjehdusseuran marina.

Paikan kysyminen VHF:llä ei onnistunut, kun kysymykseen Do you speek english tuli vastauksena tiukka NO. Ponttonin päässä olevasta veneestä näytettiin käsillä mihin piti ajaa. Marinero tulikin ponttonille vastaan ja näytti paikan. Nyt oli ensimmäinen perä laituriin paikka, jossa oli kiinteä ankkuriköysi. Rantautuminen onnistui suhteellisen hyvin, kun paatissa oli riittävästi käsiä ja eikä juurikaan tuullut. Näitä laituriin pakituksia tulee todennäköisesti jatkossa vastaan runsaasti, joten rantautumisrutiinit pitää miettiä huolella valmiiksi, kun ollaan pienemmällä porukalla liikkeellä.

Satamatoimisto oli mennyt jo kiinni klo 19, mutta koska oltiin purjehdusseuralla, olivat suihkut ja wc:t vapaasti käytettävissä eikä mitään ovikoodeja tarvittu. Purjehdusseura on selvästi aktiivinen myös kilpapurjehduksen alalla ja seuralla on ollut jopa haastaja vene 90 –luvulla Americas cupissa. Näitä meriittitauluja katsellessa Peku tokaisi, että täältähän sen näkee mihin nämä espanjalaiset ovat rahansa käyttäneet. Klubiravintola oli tyylikäs puupaneloitu ja nahkasohvilla sisustettu vanhan ajan perinteitä noudattava kokonaisuus. Koko alue on aidattu kivimuurilla ja portilla on vartijat, joten ilmeisesti tavallisella rahvaalla ei ole mitään asiaa ravintolaankaan. Meidät purjehtijat toivotettiin tietenkin tervetulleeksi päivälliselle seuran tiloihin. Ruokien hinnat olivat yllättävän edulliset paikan tasoon nähden, mutta ilmeisesti ravintolan ei ole tarkoitus tuottaa voittoa jäsenten kustannuksella.

Tämä Baiona on paikka, johon Columbus ensimmäisenä palasi Amerikan löytömatkaltaan vuonna 1493. Tätä muistoa vaalimaan on Columbuksen Pinta –nimisestä aluksesta valmistettu replika nähtävyydeksi. Mikäli replika on tehty samaan kokoon kuin alkuperäinen Pinta, on se uskomatonta miten pienellä ja merikelvottoman näköisellä kipolla Amerikka on löydetty.

Perjantai 27.7.

Satamatoimiston piti avautua kello 8.00, jolloin kippari oli odottamassa oven takana, mutta nyt on vain totuttava näihin tapoihin että aika on noin aika eli ovet avataan, kun ehditään ja nyt se tapahtui 8.15. Satamamaksu oli 32,39 euroa tasan.  Koska joka maassa on omat nestekaasupullostandardinsa, olisi hyvä hankkia uusi pulloa Espanjasta, koska sen täyttäminen onnistuisi Välimerelläkin. Satamatoimiston herra neuvoi hankintapaikan kaupungilta, johon kippari saman tien suunnisti. Matkaa oli kilometrin verran. Kauppa aukesi vasta kello 9, joten takaisin paatille tyhjin käsin.  Siirryttiin polttoaineen täyttöön huoltoaseman ponttoniin, jossa saatiin otettua tankki täyteen 100 litraa ja varatankkiin vielä 10 litraa dieseliä. Tankkien täytön jälkeen kippari lähti uudelleen kaasun hakureissulle ja oli kaupalla tasen kello 9. Kauppa aukesin tietenkin vasta 9.10. Kaupasta kuitenkin löytyi sopivan kokoinen camping –kaasupullo ja siihen paineen alennus venttiili. Asioiden selvittäminen hoidettiin taas pääosin käsimerkein, koska kaupasta ei löytynyt englannin kielen taitoista henkilöä ja kipparin espanjan kielen kaasuvälinesanasto on vielä puutteellista. Pullo ja venttiili maksoivat yhteensä 54 euroa, joten aika Suomen hintatasoa. Nämä kaasuasia saatiin nyt toistaiseksi pois murheista, koska varalla on nyt hankittu pullo ja täysi saksalainen kaasupullo, joka on täytetty Ukissa ennen matkaan lähtöä. Tähän mennessä on riittänyt kaksi suomalaista 2 kilon pulloa.

Matkaan päästiin vasta puoli kymmenen näiden täydennysten ottaman ajan takia. Sumu oli vähän hälvennyt, joten maisemat näkyivät jotenkuten kun ajettiin lähellä rannikkoa. Tuulta ei nimeksikään, joten moottoriveneily sen kun jatkuu. On jotenkin sääli, kun on veneessä kunnon miehistö, jonka kanssa olisi mahdollisuus vetää spinnullakin, mutta kun ei ole tuulta niin ei ole. Portugalin raja ylitettiin puolilta päivin ja pakollinen kohteliaisuuslippujen vaihto ohjelmassa.  Rajan ylityksestä saatiin yksi lisätunti aikaa, koska siirryttiin Portugalin aikavyöhykkeelle.  Kannella olevien oli syytä olla koko ajan valppaana, koska pyydysten merkkejä piti varoa ja kiertää jatkuvasti. Ulompaa ajaessa näitä merkkejä olisi varmaan ollut vähemmän, mutta silloin maisemia ei olisi näkynyt tämänkään vertaa.

Portossa ei ole varsinaisia marinoita, joten piti jäädä vähän pohjoisempaan Leixoeksen Marina Porto Atlanticoon. Kipparska ja Eve olivat tulleet jo edellisenä yönä Portoon ja kävivät etukäteen satamatoimistossa varmistamassa laituripaikan ja muut palvelut. Schatzi pääsi perille puoli 6 aikaan marinaan, joka on osa isompaa kaupallista satamaa.

Marinero tuli laiturille näyttämään paikan, joka oli ponttonissa kivimuurin vierellä. Marina oli selvästi vanhempaa vuosikertaa kuin mihin edellisinä päivinä oltiin totuttu, joten suihku- ja  wc-tilat olivat myös sen mukaiset. Satamamaksu oli kahdelta yöltä 35,89 euroa eli edullisimmista päästä. Veneen paperit, vakuutustodistus ja passit piti esittää toimistossa. Illalla oltiin koko porukalla kipparin tarjoamalla kiitospäivällisellä läheisessä, kadulle levittäytyneessä kalaravintolassa, jossa tarjoilija hoiti myös ruokien valinnan erittäin onnistuneesti. Aluksi grillattuja sardineja ja sen jälkeen yhteisesti iso grillattu kala. Grillaaminen tapahtui kadulla olleessa grillissä, joten grillausta voi itse seurata pöydästä. Naisväki lähti yöksi hotellille ja miehet jäivät paattiin yöksi.

Lauantai 28.7.

Miehistön vaihto- ja huoltopäivä Leixoiksessa. Peku ja Fredi lähtivät illalla kotiin. Kirsti eli kipparska ja Eve tulivat tilalle.

Pyykit jätettiin pyykkärille aamulla ja saatiin ne iltapäivällä takaisin. Iso kassi lakanoita ja toinen iso kassi kipparin pyykkiä maksoivat pestynä ja kuivattuna yhteensä 50 euroa. Tämän asian hoituminen näin helposti oli iso asia, koska loppumatkalla ei enää toivottavasti tarvitse murehtia pyykeistä.

Istuinlaatikossa olevat radioon ja VHF:ään kytketyt ulkokaiuttimet olivat mykistyneet jossain vaiheessa ennen Brestiä. Aikaisemmin Fredi oli selvittänyt onko ongelma kaiuttimien liitännöistä, mutta niiden putsaaminen ei auttanut. Nyt irrotettiin toinen kaiutin ja testattiin sen toimivuutta sisäkaiuttimien johdoilla, mutta kaiutin pysyi mykkänä, joten takakaiuttimet olivat saaneet ilmeisesti tarpeekseen kanaalin myräkässä. Kaiuttimia yritettiin etsiä sekä Portosta että kauppakeskuksesta, jossa käytiin ruokaostoksilla, mutta näitä vedenkestäviä kaiuttimia ei löytynyt, joten niitä pitää kysyä seuraavasta kohdalle tulevasta venetarvikeliikkeestä.

Nyt oltiin siirrytty taas sisäruokintaan iltaisin, joka olikin hyvä vaihtoehto useiden ravintolapäivällisten jälkeen ja naisväki loihti paremman illallisen, kun mitä monessa ravintolassa on saatu.

Sunnuntai 29.7.

Aamuyhdeksältä liikkeelle koneelle hiljaiseen vastatuuleen. Puolen päivän jälkeen tuuli kääntyi pohjoiseen ja yltyi riittävästi, jotta vihdoinkin päästiin purjehtimaan ilman konetta. Tätä ei ollut tapahtunut sitten Biskajan ylityksen loppuosuuden. Figuera de Fonz:ssa ajettiin ensin tullin laituriin, jossa esitettiin tullille veneen paperit ja passit, ja tulli täytti kaavakkeet niistä. Sen jälkeen paikalle juoksi 200 metrin päästä satamatoimistosta kaveri, joka täytti samat tiedot vähän erinäköiseen lomakkeeseen. Aikamoista byrokratiaa, mutta työllistää mukavasti työttömyyden vaivaamassa Portugalissa. Tämän jälkeen hän kertoi, että yöpaikan voi ottaa kahdesta lähimmästä pistolaiturista, mistä vain vapaata löytyy sekä kehotti siirtymisen jälkeen tulemaan satamatoimistoon hoitamaan muut asiat. Näin sitten tehtiinkin ja maksettiin satamamaksu 31,30 euroa yhdeltä yöltä ja 10 euron pantti kulkupainikkeesta. Tämä marina oli taas kalliimmasta päästä, missä ollaan käyty. Hintaan nähden tilat eivät olleet kaksiset, mutta suihku ja wc toimivat.

Tullin laituriin ajettaessa ei kiinnittyminen mennytkään niin kuin Strömsössä, sillä kun oli ajettu kylki kiinni laituriin, virta käänsi perän ulos ja vaikka kippari yritti koneella pitää perää laiturissa. Virralla oli vahvempi vaikutus. Perän annettiin kääntyä kokonaan ympäri ja kiinnitettiinkin toinen kylki laituriin ongelmitta. Virta tuli täytenä yllätyksenä, koska oltiin sisällä suojaisessa satamassa, mutta tästä on hyvää ottaa oppia tulevaisuuden varalle eli varmistaa onko laiturin kohdalla mahdollisesti virtaa ennen kuin suunnittelee kiinnittymistä.

Maanantai 30.7.

Edellisenä iltana päätettiin porukalla mennä suoraan Cascaisiin ja jättää Penichessä käynti väliin. Tämä tarkoitti sitä, että liikkeelle lähdettiin auringon noustessa puoli seitsemältä. Kippari kävi tullin oven takana yrittämässä ohjeiden mukaisesti palauttaa kulkupainike ja lunastaa 10 euron pantti. Paikalla ei lupauksista huolimatta ollut ketään, joten painike postilaatikkoon ja pantti jäi tullivirkailijoiden virkistäytymisrahaston hyväksi.

Päivämatka oli vähän vajaa 100 mpk ja perillepääsytavoitteena oli klo 20, joka tarkoitti yli 7 solmun keskinopeutta. Tuuli oli mukavasti pohjoisesta, mutta liian hiljainen jotta ilman konetta olisi päästy perillepääsytavoitteeseen. Aurinko paistoi koko päivän lähes pilvettömältä taivaalta ja kipparskakin uskalsi riisua fleesin ja siirtyä verkkareista shortseihin. Meriveden lämpötila on alle 20 astetta ja tuuli piti ilman lämpötilan alle 25 asteen.

Cabo da Roca eli Euroopan mantereen läntinen kohta ja sammalla tämän matkan läntinen piste 9° 30,724’ W ohitettiin puoli seitsemältä.

Niemen jälkeen tuuli yltyi yli 10 m/s myötätuuleksi, josta saatiin mukavasti lisänopeutta. Cascaisin odotuslaituriin päästiinkin hyvissä ajoin puoli kahdeksalta.

Kippari kävi toimistossa esittämässä taas paatin paperit ja passit. Pyydettyä vakuutustodistusta ei kippari löytänyt mistään, mutta Mac:n ruudulta esitettynä ja sähköpostilla lähetettynä asia saatiin hoidettua kuntoon. Virkailijatyttö tulosti myös ystävällisesti ylimääräisen kappaleen, jotta jatkossa ei tarvitse kantaa konetta mukana, kun menee ilmoittautumaan. Hienostuneesta toimistosta sai runsaasti informaatiota ja panttia vastaan myös sähköadapterin, koska täällä on osassa laituripistokkeita käytössä normaalia suurempi pyöreä kolmipiikkinen liitin. Tyttö näytti kartasta laituripaikan ja antoi kulkukortit sekä lopuksi vielä tervetuliaislahjaksi punaviinipullon. Satamamaksu yli 40 euroa yöltä maksetaan sitten lähtiessä, jolloin saa myös panttirahat takaisin.

Laituripaikka oli jo totuttu sormiponttooni, johon asetuttiin keulakiinnityksellä. Sekä perä että keula laituriin kiinnittymistä on käytössä. Meille peräkiinnittyminen olisi rantaan kulkemisen kannalta toimivampi, mutta keulakiinnittymisessä saa paremman yksityisyyden istuinlaatikkoon. Marinan alueella on lukematon määrä ravintoloita, johon yhteen päätettiin mennä myöhäiselle illalliselle. Ruokana kokeiltiin paikallista valkosipuli picanhaa, joka on ohuiksi leikattua lihaa uuniperuna, riisi, salaatti ja papukastikelisukkein.

Marinassa on käytössä ilmainen WIFI, mutta hitauden takia blogi päivitetään nettikahvilassa.  Tähän on hyvin aikaa, koska ollaan seuraava päivä Cascaisissa.

Torstai 19.7.

Nuoriso kävi keskiviikkona linja-autolla kuuluisassa purjehduskaupungissa Cowesissa ja kippari jäi paatille hoitamaan huoltohommia ja blogin päivitystä. Illalla käytiin vielä kylän ravintolassa Fish and Chipsillä.

Torstain lähtöajan määräsi Guernseyn St Peters Portin marinan sisäänajon nousuveden ajankohta, koska sinne pääsee sisään vain pari tuntia ennen ja jälkeen nousuveden. Muina aikoina sisään menoon tai ulosajoon ei ole mahdollisuutta. Seitsemältä päästiin lähtemään suunnitelman mukaisesti. Marinan ulkopuolella oli pahimmillaan 4 solmun vastavirta, jota jouduttiin puskemaan pari tuntia ennen kuin päästiin avomerelle.

 Tuuli oli taas reipas 8-9 m/s välillä, mutta onneksi lännestä, joten seilit ylhäällä päästiin menemään koko kanaalin ylitys. Konetta jouduttiin kuitenkin pitämään seilien apuna, jotta vauhtia olisi ollut riittävästi aikataulussa pysymiseen.  Laivoja piti taas varoa, koska Kanaalin liikenne on vilkasta. Muutamaa laivaa jouduttiin seuraamaan AIS:sta, mutta mitään väistöliikkeitä ei tarvinnut edes harkita. Ennen Guernseyta on Alderneyn saaren kohdalla saarten välissä Ortal Channel:ksi nimetty kohta, jossa varoitetaan olevan erittäin voimakasta aallokkoa virrasta johtuen. Näin myös olikin vaikka syvyyttä oli koko ajan yli 20 metriä niin pohjan muodot nostavat hankalan sotkuisen ja terävän aallokon. Meillä ei ollut mitään ongelmia aallokon kanssa, mutta paikka oli jotenkin karmiva, kun keskellä selkeää leveää saarten väliä onkin vastassa tällainen aallokko.

Guernseyssa oltiin aikataulun mukaisesti jo ennen nousuveden huippukohtaa, joten St. Peters Portin marinan sisäänajossa ei ollut ongelmia. Habour Master oli veneellä vastassa sisäänmenon ulkopuolella ja antoi opaskirjasen sekä opasti laituriin. Laituripaikka oli kaupunkia lähinnä olevassa ponttoonissa kaupungin puolella, joten Schatzi oli hyvin edustavasti esillä rantabulevardille.

Guernsey:llä on oma itsehallint,o eikä se kuulu Iso-Britaniaan eikä EU:n. Tästä syystä jouduttiin täyttämään tulli-ilmoituslomake, joka vain pudotettiin kivilaiturissa olevaan postilaatikkoon. Kukaan ei tullut tarkastamaan passeja tai veneen papereita. Tyttö kävi keräämässä satamamaksu,n 28 puntaa ja antamassa sosiaalitilojen kulkukoodit.  Illalla käytiin  syömässä rantaravintolassa meren herkkuja. Guernsey vaikutti rauhalliselta ja miellyttävältä satamalta, jossa olisi voinut viettää kokonaisen päivän, jos vain aikataulu olisi antanut tähän mahdollisuuden. Huoltorakennuksesta löytyivät myös pyykinpesukoneet ja –kuivaimet.

Perjantai 20.7.

Edessä 135 mpk:n matka Ranskan Brestiin. Nousuvesi määräsi taas lähtöaikataulun, joten matkaan kello 9. Bensa-asemalle mennessä oli tapahtua vahinko, koska oikaistiin suoraan ulosmenoaukosta aseman laituriin, mutta huoltoaseman hoitajan kiivaan huitomisen jälkeen ymmärrettiin kiertää laituriin kauempaan, koska välissä olisi jopa nousuvedellä ollut niin matalaa, että köli olisi voinut ottaa pohjaan kiinni. Tankki täyteen dieseliä ja kippari osti pari  rasiaa eri kokoisia ruuveja myräköissä irronneiden koukkujen uudelleen kiinnittämistä varten.

Tuuli heikosti luoteesta, joten seilit ylhäällä koneella kohti länttä. Viimeinkin puolipilvinen ja välillä aurinkoinen päivä vaikka mistään helteestä ei vielä ollut puhettakaan. Veden lämpötila vain 17 astetta. Kippari päätti tutkia syytä istuinlaatikon kaiuttimien mykistymiseen. Sähkötaulun irrottamisen seurauksena meni kaikki muut paitsi koneen sähköt. Tämä tarkoittaa sitä, että plotteri, mittarit, automaattiohjaus jne ei toimi. Vastaavaa ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut, joten mitään tiedossa olevaa syytä ongelmaan ei ollut. Koska vastassa oli yöpurjehdus Brestiin, jolloin olisi mukavaa että plotteri ja kulkuvalotkin toimisivat, oli pakko saada selvitettyä ongelman syy ja saada sähköt toimimaan vaikka väliaikaisin virityksin.  Kippari kaivoi yleismittarin esiin ja alkoi selvittää mihin saakka sähköä tulee, koska pääsulakkeet olivat kunnossa. Puolen tunnin etsiskelyn ja mittaamisen jälkeen syyksi paljastui pääkatkaisin yhteydessä olevan pienen sulakkeen palaminen.  Sulakkeen palaminen esti katkaisijareleelle menevän jännitteen, jolloin rele katkaisi virran syötön. Kipparille ei selvinnyt, mihin tätä relettä tarvitaan ja miksi sulake paloi, mutta sulakkeen vaihdon jälkeen virrat saatiin palautettua ja  kipparilta pääsi helpottunut huokaus. Ny thän tietää mistä alkaa etsiä vikaa, jos kaikki virrat katkeavat ja opetuksena on, että sähköhommat kannattaa jättää satamaan tehtäväksi.

Delfiinit kävivät toivottavamassa Schatzin tervetulleeksi etelän vesille. Nähtiin koko matkan ensimmäinen kunnon auringonlasku mereen.  Auringon laskiessa kohdalle sattui myös sopivasti n 30 metrinen hollantilainen purjelaiva Zuidersee.

 

Juuri kun oltiin kääntymässä etelään päin Bretagnen kärjen kohdilla puolilta öin Matildan ollessa vahdissa plotterista katkesi virta ja uudelleen käynnistämisen jälkeen kartat eivät suostuneet näkymään. Ilmeisesti kosteusongelmia. Muistikorttien kuivattelun jälkeen kartat tulivat taas näkyviin ja matka jatkui taas turvallisesti plotterin opastuksella. Kummallakin kerralla, kun plotteri ei toiminut, esiin kaivettiin iPad ja sen navigointiohjelma, jonka avulla navigointi saatiin hoidettua.  Perinteisellä karttanavigoinnilla ja merkintälaskulla olisi varman myös pärjännyt, mutta työlästä olisi ollut.

Yöllä oli komea, kirkas tähtitaivas. Kosteutta ilmassa oli niin paljon, että puomista tippua vettä ja kaikki paikat ulkona aivan märkänä. Jännä ilmiö, koska mitään pilviä ja usvaa ei ollut, ainoastaan kosteutta.

Lauantai 21.7.

Perille Brestiin tultiin aamulla 7 aikaan Marina du Chateu:n.

Marina on taas näitä jätti satamissa, jos valinnan varaa laituripaikoista oli vaikka kuinka paljon.

Kippari lähti hoitamaan marinan perällä olevaan satamatoimistoon muodollisuuksia. Toimisto avautui vasta kahdeksalta, joten aikaa jäi aamu expressolle rantakuppilassa.

Kaunis aamu laittaa tavaroita kuivamaan. Aamutorkkujen jälkeen lähdettiin aamiainen lounas –yhdistelmälle syömään simpukka-ranskalais -annokset. Olikin oikein maukkaat ja edulliset annokset. Täällä nämä ovat ilmeisesti paikallista perusruokaa kuten englantilaisilla Fish and Chips. Brestissä oli ollut edellisenä viikonloppuna ja viikolla iso purjelaivatapahtuma, jonka jäljiltä rantalaitureilla oli vielä runsaasti tapahtumatelttoja. Näitä purjealuksia tuli perjantaina vastaan runsaat kymmenkunta, mutta kohtaamiset tapahtuivat sen verran kaukaa, että ei päästy niitä lähemmin ihailemaan.

 Aterioinnin jälkeen veneen siivous. Nuoriso pakkasi tavaransa ja lähtivät hotelliin yöksi, josta sunnuntaina Pariisin kautta Garda –järvelle Melges 24:n MM-kisoihin.

Kippari jäi odottelemaan uuttaa miehistöä ja teki huoltohommia paatilla.

Peku saapuikin jo viiden aikaan. Pekat lähtivät yhdessä kaupungille ruokaostoksille. Kävelymatkaa oli jonkin verran satamatoimiston suosittelemalle Carrefour –marketille. Ruokaa ja juomaa kertyi kaksi kukkuroillaan olevaa ostoskärryllistä. Kassalla tiedusteltiin mainostettua kuljetusmahdollisuutta, mutta kun ehdotus oli toimituksesta maanantaina, päädyttiin tilamaan taksi ja hoitamaan ruoat omatoimisesti veneelle. Kuljetuksen ja taksin selvittely kävi pääasiassa kansainvälisin käsimerkein, koska nämä ranskalaiset ovat niin kielitaidottomia, että mitään yksinkertaistakaan asiaa ei pystytä hoitamaan muulla kielellä kuin ranskalla.

Micce ja Fredi saapuivat yhdeksän korvissa paatille. Liha-illallisella rantaravintolassa, joka ei ollut hintansa väärti eli aika pettymys, kun kerran Ranskassa ollaan.

Sunnuntai 22.7.

Upea lämmin aamu, mutta kastetta taas yön aikana runsaasti. Diesel –automaatin kautta matkaan kahdenksan jälkeen. Vesitankkia ei saatu täytettyä, koska sopivaa omaa letkua ei ollut ja bensa-asema oli vielä ainakin aamulla miehittämätön. Toivottiin, että runsas puolitankkia vettä riittää Biskajan ylitykseen.

Tuuliennusteet olivat luvanneet heikkoa tuulta vähän sieltä sun täältä, joten mitään pahaa Biskajan myräkkää ei ainakaan ollut odotettavissa. Koneella ulkomerelle upeiden saaristomaisemien ohi.

Runsas määrä harrastajakalastajia oli tullut kalastamaan jo aikaisin sunnuntai aamuna. Näyttää olevan suosittu harrastus täälläpäin. Virta oli myötäinen 2,5 solmua. Matka taittui alkuun vauhdikkaasti. Purjeita ei kannattanut nostaa, koska tuuli oli aivan onneton.

Täysin tyyni Biskaja vastassa ja hakusessa oli Telkolan Timon lupaama Biskajan ennen kokematon aallokko tai onkohan se tätä aina täällä, koska aikaisempaa kokemusta ei ole.

Tylsää koneella köröttelyä suuntana lounas ja Espanjan La Coruna. Biskajan ylitys on noin 350 mpk ja 6 solmun keskinopeudella vajaa 2,5 vuorokautta. Vaikka tylsää koneella ajoa onkin niin kyllä tämän paljon paremmin kestää kuin sellaisen kelin joka koettiin Englantiin tullessa viime viikon alulla. Viimeinkin etelän lämpimät säät antoivat lupauksia itsestään ja päivälämpötila nousi 23 asteeseen ja veden lämpötila 20 astetta. Mukavaa laittaa pitkästä aikaa sortsit jalkaan ja olla ilman paitaa.

Vahdit alkoivat pyöriä kipparin suunnitelman mukaisesti siten kiertävästi, että vahdissa oli aina kaksi jäsentä, mutta kerralla vahdissa vaihtui yksi henkilö. Päivällä oli neljän ja yöllä kolmen tunnin vahtivuorot. Koska meno oli rauhallista koneella ajoa ja aallokkokin oli vaimeaa, vahdissa olisi riittänyt yksikin henkilö, mutta koska se miehistölle se kävi, pidettiin kiinni turvallisuussyistäkin kahden hengen vahdeista.

Maanantai 23.7.

Samaa vauhtia samaan suuntaa kulki koko yön kaksi hollantilaista purjevenettä, josta toinen kesken pimeimmän yön sammutti kulkuvalonsa. Olikohan heilläkin jotain sähkökytkentä ongelmia vai heittäytyikö kippari siellä energian säästäjäksi. Tiedä häntä. Laivoja näkyi AIS:ssa harvakseltaan, mutta lähietäisyydelle niitä ei eksynyt.

Yöllä pidettiin genua auki, koska se antoi vähän lisävauhtia koneella ajoon ja voitiin pudottaa koneen kierroksia, jotta polttoainetta riittäisi Espanjaan saakka. Puolimatkassa kymmeneltä tuuli kääntyi taakse ja heikkeni niin, että genua kannatti ottaa sisään. Vasta iltapäivällä tuuli yltyi sen verran, että nostettiin iso ja light spinnu, joilla päästiinkin mukavaan 7 solmun matkavauhtiin.

Hollantilaisveneet jäivät vähitellen taakse. Delfiinit kävivät aina välillä tervehtimässä Schatzin miehistöä. Mukavia veitikoita ja toivat jotain seurattavaa muuten yksitoikkoiseen matkan tekoon.

Illalla saatiin myös seuraksi vapaamatkustaja eli jonkin sortin kyyhkynen, joka tuli aluksi tepastelemaan kannella ja jäi sitten yöpuulle puomin päähän. Oli lähtenyt yön pimeydessä omille teilleen, mutta saatiinpa tarjottua tällä yksinäiselle kulkijalle hetkellinen levähdyspaikka avomerellä. Lajia emme tosin tunnistaneet, mutta ei tainnut olla Ukilaine  kyyhkynen, vai tunnistaisko Vesku ?

Auringon laskettua kymmenen jälkeen tuuli koveni ja kääntyi sivulle sen verran, että päätettiin ottaa spinnu alas, koska valoisassa se on kuitenkin helpompaa kuin yön pimeydessä. Tuuli nousikin yön aikana yli 10 m/s ja pelkällä isollakin vauhtia oli 8-10 solmua. Auringon noustua alkoi näkyä Espanjan rannikko ja  vähän ennen kahtatoista saavuttiin La Corunan marinaa. Kippari kysyi VHF:llä paikka ja habour master opasti laiturin numero 3 sormiponttooniin. Viereisessä pontoonissa oli suomalainen Finngulf 37, joka oli myös matkalla Välimerelle.

Vettä ja sähköä saatiin suoraan laiturista veneen keulan kohdalta. Vesi olikin päässyt lähes loppumaan matkan aikana, koska täyttö ei onnistunut Brestistä lähdettäessä. Kevään aikana paattiin oli asennettu käsin toimiva merivesihana keittiöön ja nyt sillä oli käyttö, koska näin saatiin säästettyä makeaa vettä tiskauksissa. Salmerin asennus oli mennyt sen verran pieleen, että hana vuotaa vettä sekä tiskipöydälle että kaappiin. Täytyy korjata asennus sopivan tilaisuuden tullen.

Satamatoimistossa piti esittää veneen paperit ja passit, joista tyttö otti kopiot. Sama asia pitää aina toistaa, kun virkailijat lukevat veneen papereita eli veneen kotipaikka, joka puuttuu merkinnöistä. Paperilta löytyy kuitenkin kohta veneen pääasiallisesta käyttöalueesta, johon on merkitty Uusikaupunki. Uusikaupunki herättää aina ihmettelyä ulkomaalaisessa lukijassa. Satamamaksu oli 31,56 euroa.

Marina Corunassa on valtavat laiturirakennelmat, jotka ammottavat tyhjyyttä, ja uusi toimisto/huoltorakennus. Investointien on täytynyt olla valtavia ja jos täyttöaste on tätä luokkaa keskellä kesää niin taloudellisesti on varmasti vaikeaa. Tässä jotenkin konkretisoituu Espanjan pankkien ja valtion taloudellisen ahdingon perus syyt. Meille marinoiden käyttäjille tilanne sopii mainiosti, koska käytössä on runsaasti tilaa ja infrastruktuuri on hyvässä kunnossa.

Sisäänkirjautumisrutiinien jälkeen veneen siivousta, lounas satamatoimiston yläkerrassa ja parin tunnin torkut. Näiden jälkeen miehistö suunnisti illalla vanhaan kaupunkiin, jossa sattui olemaan monen korttelin alueella vanhan ajan markkinat. Myyntikojuissa myytiin mitä ihmeellisimpiä vanhaan aikaan sopivia tavaroita ja oheisohjelmaakin oli tarjolla. Kahvittelun jälkeen mentiin taksilla Herkules tornille ja ihasteltiin Euroopan vanhinta majakkarakennusta.

Ylöskin asti jaksettiin kiivetä. Majakalta otettiin taksi takaisin vanhaan kaupunkiin, jossa käytiin torin laidalla olevassa ravintolassa illallisella. Taksiajelu ei täällä ole kovin kallista, koska menomatka majakalle maksoi 7 euroa ja paluu 6 euroa. Matkaa oli kuitenkin yli viisi kilometriä suuntaansa. Illallisen jälkeen paatille kunnollisille yöunille kahden lähes kokonaan valvotun yön jälkeen.

Sunnuntai 15.7.

Kirsti jäi koti Suomeen ja seuraavan viikon purjehduksella mukana ovat Pekka, Matilda ja Matildan australialainen purjehduskaveri Sydney- Hobart –kisoja purjehtinut Matt. Perille paatille päästiin vasta kahden aikaan yöllä, koska juna-aikataulujen kohdalla ei oltu huomattu katsoa viikonlopun aikoja,  vaan arkipäivän ajat. Tästä syystä missattiin yksi junavuoro kun ei pidetty mitään kiirettä lentokentältä juna-asemalle. Perille kuitenkin päästiin ja paatilla kaikki hyvin.

Aamutoimina hoidettiin seitsemän päivän satamamaksu, joka oli yhteensä 178 euroa, joten aivan kohtuullinen hinta hyvästä laituripaikasta. Harbour masterille ja satamaa suositelleelle Krissille jätettiin kiitokseksi Bonk –paidat. Vesitankkaus ja matkaan. Aluksi oli mukava vetotuuli auringon paisteessa, joten seilaukselle lähtö tuntui oikein mukavalta. Tätä herkkua ei riittänyt kuin hetken, tuuli kääntyi vastaiseksi ja aurinko meni pilveen. Kone käyntiin seilien avuksi.

Ranskan rajanylityksen kohdalla siirrettiin Belgian lippu vasempaan saalinkiin ja tilalle Ranskan lippu. Samalla otettiin myös pois Merikarhuviiri, koska kipparin puolivuotias Alvar -pojanpoika oli saadut häädön Helsingin seudun Merikarhusatamasta, kun oli mennyt tapamaan isänsä ja äitinsä kanssa kummitätiään.

Pilkunviilaaja satamakapteeni oli vedonnut törkeään sääntörikkomukseen, kun oltiin tultu moottoriveneellä Merikarhusatamaan veneen kylkeen. Tällaista kerhoa, kuten isäntä Merikarhuja nimitti, ei ole mitään syytä maailmalla mainostaa eikä Merikarhujen jäsenyydestä kannata olla kovinkaan ylpeä. Nämä tuoreet jäsenet, jotka on valittu satamakapteeneiksi, eivät taida ymmärtää Merikarhuhengestä yhtään mitään ja heidän kannattaisi hankkia oma mökki, jossa saavat päteä isännyyttään. Tästä voisi kirjoittaa pidempäänkin, mutta antaa olla, koska omalta kohdalta Merikarhusatamissa käynti jäänee varsin vähäiseksi tulevaisuudessa. Ulkomaisissa satamissa on saanut poikkeuksetta erittäin ystävällisen ja avuliaan vastaanoton.
Calaisin isoon lauttasatamaan sisääntulossa piti olla tarkkana, koska erilaisia yhteyslaivoja lähti ja tuli satamaan jatkuvalla syötöllä. Aallonmurtajalla on isot liikennevalot, jotka kertovat voiko satamaan ajaa sisään. Onneksi valot vaihtuivat juuri punaisesta vihreiksi, kun tultiin sataman edustalle, joten päästiin ajamaan suoraan sisään. Marina on laskusillan takana, mikä avataan vain tiettyinä aikoina nousuveden kummallakin puolella. Nytkin odoteltiin puolisen tuntia odotuspoijussa sillan avaamista. Sillasta läpiajon jälkeen saatiin paatti kyljittäin ponttoniin. Satamatoimisto oli jo kiinni, kun perillä oltiin vasta yhdeksän jälkeen. Maksamisesta ei olisikaan ollut niin väliä, mutta portin ja WC –tilojen ovikoodit jäivät saamatta.

Päätettiin lähteä vielä illalla kaupungille syömään, kun Matt lupasi kiivetä aidan yli ja avata portin takaisin tullessa.  Kaupungissa suurin osa ravintoloista oli jo kiinni tuohon aikaan sunnuntai –iltana, mutta kyselyn jälkeen löytyi vielä paikka, missä kokki oli paikalla. Herkullisen illallisen jälkeen paatille nukkumaan. Nuorelta kaverilta portin ylitys ei ollut kuin hujaus vain. Mietin mitenhän ylitys olisi onnistunut kipparilta tai kipparskalta, ei olisi.

Schatzin edessä laiturissa oli n. 45 jalkainen Beneteu, joka oli menettänyt mastonsa ilmeisesti kokonaan, koska mitään rääppeitäkään ollut jäljellä. Kipparille näky toi mieleen ikäviä muistoja, koska on ollut mukana kahdesti, kun masto on tullut alas. Pitää vain toivoa, ettei kolmatta kertaa kohdalle satu.

Maanantai 16.6.

Pakollinen satamamaksun maksaminen, joka oli 25 euroa. Suihku ja wc –tilat olivat siisti ja asialliset. Täälläkin on tapana suihkutiloissa, että jokaisella on oma koppi, johon kuuluu myös oma pukeutumistila. Muuten toimiva systeemi, mutta koppi on yleensä niin pieni, että siinä juuri ja juuri mahtuu pukeutumaan ja suihkun jälkeen kopin ilma on niin kostea, että joutuu vetämään vaatteet päälle kostealle iholle.

Tankki täyteen dieseliä läheiseltä ponttoonilta ja samalla myöhästyttiin sillan avauksesta, joten jouduttiin odottamaan seuraavaa avausta 50 minuuttia. Aika kuluttaaksemme tarkastettiin etustaagin kiinnityshelan kunto, koska siinä oli havaittu keväällä jo pieni vääntymä. Mitään huolestuttavaa uutta ei ilmennyt, joten ei ryhdytty vaihtamaan Suomesta mukana tuotua uutta helaa, koska se olisi vaatinut kaikkien vanttien löysäämistä ja siihen ei ollut aikaa ennen sillanaukaisua.

Alkuperäinen suunnitelma oli mennä pitkin Ranskan rannikkoa kohti Brestiä, mutta sääennusteissa luvattiin lounaasta etelään kääntyvää voimakasta tuulta, päätettiinkin mennä Kanaalin yli Englannin puolelle ja jatkaa sieltä pitkin rannikkoa länteen päin.  Englannin kautta meneminen ei lisää matkaa, mutta tuo mukanaan pari mielenkiintoisa Kanaalin ylitystä laivojen välistä.

Tuuliennuste pitikin aluksi paikkaansa, mutta etelään päin kääntynyt tuuli päättikin kääntyä takaisin länteen ja voimistua, joten oli vain pakko puskea vasten yli 15 m/s puhaltavaa vastatuulta ja korkeaa aallokkoa. Pahimmillaan saatiin noteerattua todelliseksi tuulen nopeudeksi 42,5 solmua eli noin 21 m/s. Virta kääntyi vielä illan suussa vastaiseksi, joten matka eteni tuskastuttavan hitaasti.

Pimeys laskeutui ja taivas oli täysin pilvessä, joten sieltäkään ei tullut valaistukseen mitään apua. Navigointi perustuu lähtökohtaisesti plotteriin vaikka mukana onkin alueen merikortit. Kippari sai mukavat sydämen tykytykset, kun plotteri alkoi näyttää paikaksi mitä sattui. Onneksi asia korjaantui varsin nopeasti ja paikkanäytöt olivat taas luotettavia. Kun plotteri toimii luotettavasti, on sen avulla navigointi todella helppoa aikaisempiin välineisiin ja menetelmiin nähden. Tuskin sitä tulisikaan lähdettyä tuosta vain pimeään kovatuuliseen Kanaalissa seilaamiseen ilman plotteria. Plotterin varmistuksena toimii myös iPadissa oleva Navionicsin ohjelma, joka näyttää paikan ja merikortin varsin luotettavasti, kun sen lukemia on verrattu varsinaisen plotterin lukemiin.

Aamuyöstä päästiin vihdoinkin 16 tunnin rupeaman jälkeen Eastbournin marinaan Englantiin. Marinaan mennään sisään sulkuportin kautta, joka pitää veden korkeuden samana marinassa ulkopuolella olevasta vuorovedestä huolimatta. Onneksi sulkuportilla on päivystys vuorokauden ympäri, joten sulkuun päästiin ajamaan suoraan ja sulkuvahti antoi ohjeet laituripaikasta. Viimeinkin yöpuulle miesmuistiin raskaimman seilauspäivän jälkeen.

Tällaista kyytiä Schatzi on viimeksi saanut pari kesää aikaisemmin Suursaari race:ssa, jossa vastatuulta oli parhaimmillaan 25 m/s ja vain parikymmentä venettä yli sadasta lähteneestä pääsi maaliin. Silloin isopurjeesta tuli tyynyjen päällismateriaalia, mutta onneksi tällä kertaa ei mitään merkittävää hajonnut paatista.  Miehistökin jaksoi varsin hyvin eikä kukaan tullut täysin toimintakyvyttömäksi.

Tiistai 17.7.

Kun kerran Englantiin oli tultu piti tietysti käydä läheisessä ravintolassa perinteisellä englantilaisella aamiaisella, joka oli perinteisen rasvainen ja mauton. Samalla reissulla hoidettiin myös puntien nostaminen automaatilta ja kaupassa käynti. Läheltä löytyikin valtava kauppahalli alue, jossa oli ties mitä kauppoja. Aikaa ei kuitenkaan ollut jäädä shoppailemaan vaan merelle oli taas lähtö kello 13. Satamamaksu oli 32 puntaa eli selvästi kalliimpi mihin oli Manner-Euroopassa totuttu. Maksun suuruuden kyllä ymmärtää, kun katsoo, millaisia rakennelmia ja systeemejä näihin marinoihin joudutaan rakentamaan.

Ennen kuin ajettiin sulkuun käyntiin taas varmuuden vuoksi täyttämässä polttoainetankki sekä tyhjentämässä septitankki, jonka viemäri oli mennyt tukkoon. Tukkoon meno tapahtuu yleensä kerran kesässä ja syytä siihen ei ole keksitty. Septitankin tyhjennys auttaa tähän ongelmaan. Näitä tyhjennyspaikkoja on kovin harvassa Itämeren ulkopuolella ja tämäkin tyhjennys maksoi 10 puntaa. Veneissä ei ilmeisesti täällä juurikaan ole septitankkeja käytössä.

Sulusta ulos ja puskemaan taas 10 m/s vastatuuleen koneella ja genualla kryssäten. Onneksi aallokko oli huomattavasti pienenpää kuin edellisenä päivänä tai sitten siihen alkoi jo turtua.

Loppumatkasta virta kääntyi myötäiseksi ja reitti tuulen suhteen suotuisaksi, joten perille Portsmoutin Haslar marinaan päästiin jo yhden aikaan aamuyöllä. Paikka löytyi helposti laiturin päästä sormiponttonista. VHF:llä saatiin vielä lupa jäädä siihen paikkaan yöksi.

Keskiviikko 18.7.

Satamaksu oli 35 puntaa, joten aina kalliimmaksi yöpymiset vain käyvät. Suihkutilat olivat laiturilla varsin tyylikkäät ja koska vierailijoita oli ilmeisesti varsin vähän, ruuhkaa ei ollut. Liikkeelle lähdettiin kello 11, koska virtakartat näin määräsivät.

Solentin lahdella näkyi viimeinkin runsaasti muita purjehtijoita. Edellisinä päivinä ollaan saatu purjehtia täysin yksinäisessä ylhäisyydessä, sillä muita veneitä on hädin tuskin näkynyt paria poikkeusta lukuun ottamatta. Ei näissä keleissä purjehdi ilmeisesti muut kuin hullut suomalaiset.

Kippari muisteli osallistumistaan vuoden 1969 Optimistijollien mm-kilpailuihin, jotka purjehdittiin näillä vesillä. Rannasta löytyi kiikarilla katsottuna järjestäneen seuran klubirakennus, joka oli aika vaatimaton uusiin klubirakennuksiin nähden. Tuskin kyseinen seura enää nykyään saisi optien mm-kisojen järjestämisoikeutta.

Kuuluisan Cowesin purjehduskeskuksen ohi painettiin koneella 11 m/s vastatuuleen, mutta onneksi 2 solmun myötävirtaa, joten matka eteni kuitenkin mukavasti. Cowesin jälkeen vastaan tuli purjehduskilpailut, jotka osoittautuivat J –veneiden kilpailuksi. Nämä valtavat vanhat J –luokan veneet ovat niitä, joita yleensä näkee purjehduskuvissa tauluina seinillä. Mukana oli viisi venettä, joissa jokaisessa on miehistöä mukana varmaan kolmekymmentä henkeä. Spinnulla ajo oli varsin vauhdikkaan näköistä vaikka ei arvattukaan mennä aivan lähellä häiritsemään kilpailijoita. On hurjan näköistä, kun näistä vehkeissä spinnu kiertyy etustaagin ympärille ja miehistö yrittää selvittää sitä edes takaisin heiluvalla kannella, jossa ei mitään kaiteita ole turvana.

Suunnitelmana oli mennä Bournemouthiin asti Poolin marinoihin, mutta nuoriso kysyi suostumuksen kipparilta jäädä jo Isle of Wight:lle Yarmouthin satamaan yöksi. Kippari tähän suostuikin, koska tämä ei kuitenkaan kohtuuttomasti lisäisi seuraavan päivän seilausaikaa ja saataisiin vähän palautumisaikaa pitkistä purjehduspäivistä. Marinaan tultaessa oli Harbour Master veneellä vastassa opastamassa laituriin ja päästiinkin mukavasti kyljittäin ponttooniin. Satamamaksu oli tällä kertaa englantilaisittain kohtuulliset 28, 50 puntaa, mutta suihkua varten pitää lunastaa 1,30 punnan poletti, joten sitä kautta satamamaksuksi tulee kuitenkin olemaan yli 30 puntaa.

Mukava satama ja kyläkeskus aivan vieressä, jossa käytiin lounaalla. Ilman oli mitä mukavin kotona vietettävä syksyilma eli tuuli ulvoo, sataa ja lämmintä 15 astetta. Tuleekohan kesä tällä matkalla lainkaan kohdalle?  Vielä se on vältellyt meitä varsin taitavasti. Onneksi ollaan menossa sentään kohti etelää, joten toivoa voi ainakin pitää yllä.

Satamatoimistosta saatiin vinkki, että kylästä löytyy pubi, jossa on ilmainen nettiyhteys, kun osaa kysyä, joten nyt on toiveita, että tämän juttu saataisiin viimeinkin blogiin. Eipäs blogin päivitys onnistunutkaan Englannin pubissa, vaan homman hoisi Kipparska Uudessakaupungissa kotikoneella. Kippari lähetti tekstin ja kuvat sähköpostitse.

Perjantai 6.7.

Herätys jo kello 6 ja heti ylösnousun jälkeen liikkeelle eli 6.15, koska edessä 70 mpk:n päivä ja tuulen oli luvattu kääntyvän vastaiseksi n. klo 14.  Jouduimme ajamaan 2-2,5 solmun vastavirtaan kolmisen tuntia. Genua auki koneen apuna ja kun myötäinen itätuuli keveni myös iso ylhäällä yhteentoista asti, jolloin luvattu tuulen kääntyminen tulikin etuajassa kunnon sadekuuron kera. Ennen kuin isoa ehdittiin reivata, repesi ison alimmaisen ratsastajan kohdalta sauma n. 20 cm matkalta. Vastatuuli yltyi 12 m/s, joten otettiin iso kokonaan alas. Genuasta  jätettiin pieni kulma auki tasoittamaan koneella kryssäämistä. Myötävirta ja vastatuuli tekevät yhteistyössä todella ikävän terävän aallokon, joten kipparin toive suolaisen veden pitkästä aallokosta jäi vain haaveeksi, mutta näillä on mentävä mitä luonto antaa. Schatzin tasainen pohja tekee sen, että jos ajaa suoraan vasta-aallokkoon yli kuutta solmua, vene ei painu pehmeästi aaltoon vaan paukahtaa siihen niin että koko paatti tärisee. Tätä on koettu ennenkin, eivätkä paikat ole hajonneet, mutta meno on varsin epämiellyttävää.  Vähän vinoon aaltoon ajaminen helpottaa menoa.

Koko päivänä ei ollut juuri mitään katsottavaa, koska rannikko on niin matala, että joudutaan ajamaan varsin kaukana siitä. Saarista ei näy juuri muuta kuin jokunen rakennuksen hahmo horisontissa.

Muita veneitäkään ei merellä näy ja laivaväylät kulkevat ulompana, joten laivojakaan ei ole näköpiirissä.

Puoli kuuden aikaan tultiin Ijmuidenin, joka sijaitsee Amsterdamin kohdalla rannikolla, valtavaan marinaan.

VHF:llä kysytiin neuvoa laituripaikasta ja saatiin ohjeet ajaa 12 metrin veneille tarkoitettuun laituriin vapaalle paikalle. Tässä Marinassa on eri pituisille veneille tarkoitettu omat laiturit, joissa tolpat ovat sopivan etäisyyden päässä laiturista. Kätevä järjestely.

Sisään kirjautumisen jälkeen mentiin läheiseen kuppilaan syömään. Ihmeteltiin, kun miehiä tuli mopoilla kalastusvarusteet mukana kuppilaan ja ostivat jotain paikalla olevalta mieheltä. Pääteltiin, että kävivät ostamassa syöttejä kalastusta varten. Ruokailumatkalla käytiin myös marketista hakemassa ruokatäydennystä ja pakollisella jäätelöllä. Kun pääsimme paatille alkoi hurja kaatosade. Ajoitus oli siis täydellinen, vettä oltiin saatu taivaalta jo tarpeeksi. Ijmuiden jätti valitettavasti nuhjuisen ja elähtäneen vaikutelman.

Lauantai 7.7.

Diesel –täydennyksen jälkeen liikkeelle. Virta kääntyi odotusten mukaisesti myötäiseksi puolen tunnin kuluttua lähdöstä. Itämeren virrattomissa vesissä pääasiassa liikkuneena on vaikea ymmärtää näiden vuorovesivirtojen vaikutusta matkan tekoon, mutta pikku hiljaa Nautical Almanacin eli Saarisen Kallen nimeämän purjehtijan raamatun sivut alkavat olla varsin tuttuja ja enää ei katsotakaan tuuliennusteita vaan lisäksi myös virta-aikatauluja. Joten kipparilla on aina omat iltapuuhat

ja kipparskalla omat.

Rotterdamin kohdalla eli Hoek Van Hollanin sisäänmenoväylän kohdalla joutuu tekemään ilmoituksen VHF:llä aikeista ylittää väylä. Antavat tarvittaessa ohjeitta väylän ylittämisessä, mutta meillä oli hyvä tuuri, että liikenne oli varsin rauhallista väylää ylitettäessä. Hoek Van Hollannin eteläpuolella oli avomerellä redillä ainakin sata laivaa odottamassa ilmeisesti rahtia.

Kipparska ehdotti, johon kippari suostui, että jatkettaisiin matkaa alkuperäisestä suunnitelmasta vielä 20 mpk, jotta seuraavaksi päiväksi jäisi lyhyempi legi ja perillä Oostendessä oltaisiin hyvissä ajoin. Matkaa jatkettiin aina Breskensiin asti, joka on Antverpeniin ja Gentiin menevän väylän varrella etelän puolella, mutta Hollannin alueella. Välillä saatiin taas kunnon yli 12 m/s tuuli sateen kera, mutta tuuli onneksi keveni varsin nopeasti, mutta sade jatkui koko matkan.

Kymmenen maissa muutama maili ennen satamaa viranomaiset muistuttivat taas olemassa olostaan ja merivartiosto nousi vaudissa isosta rib –kumiveneestä paattiin kahden miehen voimin ja tarkastivat passit ja veneen paperit. Ukin maistraatista haettu venerekisteriotteen englanninkielinen ote ostautui taas oivalliseksi asiakirja, koska siitä selvisi kaikki tarvittavat veneen tiedot. Veneen kotipaikka oli taas ihmettelyn aihe, koska Uusikaupunki on ilmeisesti hollantilaisille käsittämätön sana. Heidän mielestään Uusikaupunki sanana on mouth full.  Tällä kerralla kyseltiin myös alv –maksujen perään, mutta veneen papereista löytyi myös kopio alkuperäisestä kauppalaskusta, jolla Schatzi on myyty ensimmäiselle omistajalle. Tämä riitti hyvin tarkastajille. Merivartioston miehet olivat hyvin asiallisia ja kohteliaita sekä kättelivät tullessa ja lähtiessä ja ymmärsivät hyvin meidän menomme välimerelle, sillä kertoivat näiden kurjien kesäsäiden kestävän vielä ainakin 2 viikkoa.

Breskensin satamaan saavuttaessa alkoi olla jo pimeää ja puhelimessa annettu paikka oli varattu, mutta sisääntulomme herätti sen verran huomiota, että toisesta laiturista ohjattiin meidät vapaana olevaan paikkaan. Sen paikan vene oli  onneksemme kuulemma lomapurjehduksella. Kirsti kysyi alkumatkasta, että koskahan Schatzi alkaa näyttää pieneltä muihin veneisiin verrattuna ja tässä laiturissa Schatzi vaikutti varsin pieneltä muihin veneisiin verrattuna kun kummallakin puolella on yli 60 jalkaisia ja toinen niistä vielä tyylikäs Swan.

Sunnuntai 8.7.

Edellisenä päivänä kippari tutki virtataulukkoja tarkkaa ja selvitti,  että oikea hetki lähteä liikkeelle on klo 10. Näin tehtiinkin, kun oli käyty maksamassa satamamaksu 22,30 €, joka taas määräytyi veneen pituuden perusteella. Suihkua varten olisi tarvinnut lunastaa poletteja, mutta suihku sai jäädä tällä kertaa väliin. Virtasuunnitelma toimikin hyvin ja myötävirtaa oli parhaimmillaan yli kolme solmua, joten koneella uusi ennätys pohjan suhteen oli yli 11 solmua. Loppumatkasta vastatuuli yltyi ja vasta-aallokko nousi taas ikäväksi.

Paukuteltiin menemään suoraan vastatuuleen, koska matkaa ei ollut paljoakaan jäljellä. Oostendenin Royal Yacht Clubin (RYCO) satamaan tultiin kahden aikaan.

Harbour Master oli meitä vastassa, koska olimme tehneet varauksen jo sähköpostilla. Tähän meille osoitteen ja suosituksen antoi Borkumin laiturissa ennen lähtöä tavattu naapuriveneen kippari, joka sattui olemaan Rycon hallituksen jäsen. Kyllä sattumat voivat välillä olla ihmeellisiä, koska paatin jättäminen vieraaseen satamaan viikoksi on murehdituttanut jo ennen matkaa. Nyt saatiin hyvä rauhallinen paikka ja kunnon palvelua tämän yhteensattuman seurauksena ja paatin voi jättää rauhallisin mielin harbour masterin hoiviin. Oostendessä on myös kaksi muuta marinaa heti sisääntulon oikealla puolella, jotka yhden yön pysähdystä varten olisivatkin sopivampia, mutta ovat aivan kaupungin keskustassa ja varsin rauhattoman oloisia, joten niihin ei mielellään venettä vartioimatta jättäisi.

Sähköä saatiin laiturilta ja koodi wifin käytölle, mutta yhteys oli taas niin hidas, että blogin kuvien päivittäminen ei onnistunut. Se homma päätettiin jättää koti Suomeen, kun keskiviikkona päästään taas toimiston nopea verkon ääreen. Loppuiltapäivä meni nokosissa ja pienissä venehuolloissa. Illalla mentiin seuran ravintolaan syömään, jossa tilattiin suositeltu menu, joka sisälsi baby lobsteri –alkupalan, kala-pasta –pääruoan ja mansikkajäädyke – passionhedelmäkakku -jälkiruoan. Kokonaisuus oli 36 € väärti.  Yöllä satoi taas vähän väliä ja oli niin kylmä, että piti laittaa lämmitin päälle. On tämäkin varsinaista Keski-Euroopan kesäsäätä sataa, tuulee ja lämmintä on päivälläkin vain n. 15 astetta, mutta kyllä ovat paikallisetkin ihmeissään kesän kylmyydestä ja hiekkarannat ammottavat tyhjyyttään.

Sanovatkin täällä, että on tainnut tulla syksy heti kevään jälkeen.

Maanantai 9.7.

Huoltopäivä Oostendessä. Kipparska heräsi kovaan huimaukseen ja myöhemmin päivällä kälylle otetussa puhelussa selvisi, että tasapainoelimet olivat todennäköisesti jääneet seilausasentoon, eivätkä ymmärtäneet tasamaan olotilaa,. Vaiva, asentohuimaus, on onneksi vaaraton, mutta kiusallinen.

Kipparin käsikynkässä kulkeminen onnistui.  Aamupäivällä selvitettiin pyykinpesumahdollisuuksia tai pesulaa. Läheisestä kaupunginosasta löytyi silittämö- ja vaatteidenkorjaus –yhdistelmä, mutta he eivät pese lainkaan vaatteita. Eipä ole aikaisemmin tullut vastaan tämän tapaista liikeideaa. Siellä kuitenkin neuvottiin itsepalvelupesulaan vaikka ohjeet olivatkin taas vähän sinne päin eli kaksi poikkikatua eteenpäin tarkoittikin neljää poikkikatua, mutta kysyvä ei tieltä eksy. Pesulassa oli kuuden pesukoneen rivi, joihin kelpasi vain 50 senttiset ja yksi koneellinen maksoi 5 euroa, joten kolikon vaihto oli ongelma, koska läheinen Lidl ei suostunut antamaan ylimääräisiä kolikoita pesuaineen ostojen yhteydessä.  Paatissa oli tietysti mukana pesu- ja huuteluaineita, mutta ne oli jätetty sinne, kun oltiin hakemassa palvelupesulaa. Kolikko-ongelma saatiin ratkaistua naapurissa olleen kioskikaupan ystävällisellä avustuksella.

Seuraavaksi oli vuorossa kaupassa käynti, jotta seuraavaa pätkää varten olisi valmiiksi hankittu kaikki mahdollinen eli muut kuin tuoreruoat. Lähtö olisi sunnuntaina, jolloin ainakin tämä Lidl  on kiinni, joten pitänee ostaa tuoretavaroita lentokentältä tai juna-asemalta. Kirsti jäi hoitamaan pyykkejä ja Pekka raahasi ruokatarvikkeet paatille, jonne kaupalta oli matkaa runsas kilometri. Raahausmatkalla tuli mieleen, että nyt sitä polkupyörää olisi tarvittu, minkä hankinta on ollut suunnitelmissa jo Suomessa, mutta on jäänyt odottamaan todellista tarvetta.

Pyykki- ja ruokahuollon jälkeen suunnistettiin läheltä satamaa kulkevalla raitiovaunulla keskustaan. Raitiovaunu oli aivan täysi, joten piti käyttää kyynärpäitä, jotta mahtui ovesta sisälle. Tai tarkemmin sanottuna vaunu ei ollut täysi, mutta ihmiset eivät vaivautuneet käytävällä eteenpäin, jolloin oviaukot ruuhkaantuivat. Se niistä kohteliasta ja avuliasta belgialaisista. Onneksi asema oli seuraava pysäkki, vaikka matkaa oli viitisen kilometriä. Maksaminen ei onnistunut, koska kuski ei suostunut avaamaan etuovia, joten pummilla ajeltiin ratikalla joka kerta.

Keskustassa ihmeteltiin kalakioskeja ja –kauppoja sekä runsasta määrää turistiravintoloita.

Lounaan jälkeen käytiin kävelemässä pääkauppakatua edestakaisin ja ostettiin tuliaissuklaat. Paatille päästyä kipparskalla oli edessä paatin sisäsiivous ja tavaroiden pakkaaminen kotimatkaa varten. Kippari korjasi teipillä, langalla ja neulalla isoseilin repeytyneen sauman lähes uuden veroiseksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 10.7.

Ennen kotimatkaa lähetettiin sähköpostilla boarding passit Harbour Masterille, joka tulosti ne valmiiksi kotimatkaa varten. Annoimme myös puhelin numerot ja sähköpostiosoitteet, jos tulee tulee tarve ottaa meihin yhteyttä, kun olemme Suomessa. HM lupasi katsoa Schatzin perään.

Kotimatkalle lähdettiin ratikalla rautatieasemalle ja sieltä junalla Charleroihin. Junaliput oli hankittu jo edellisenä päivänä  ne maksoivat 8 euroa per henki eli ei ole kallista lystiä, kun junamatka kestää yli kaksi tuntia. Yksi vaihto oli Brysselissä, mutta se sujui ongelmitta. Charleroin asemalta otettiin taksi vaikka linja-autollakin olisi lentokentälle päässyt, mutta kannettavien 15 kg kassien raahaaminen alkoi jo tuskastuttaa. Taksi otti rallivauhtia tehdystä 15 min matkasta 25 euroa.  Kentällä oltiin niin hyvissä ajoin, että Turkuun meneviä varten ei oltu vielä avattu lipputiskiä. Puolen tunnin odottelun jälkeen päästiin tiskille ja turvatarkastuksen jälkeen lounaalle. Koska istumapaikat oli varattu jo etukäteen, päästiin etujoukossa, muiden ohi, koneeseen. Raynairin käytäntö on, että mikäli et tee etukäteen paikkavarausta, joudut koneessa ottamaan paikan, joka sattuu olemaan vapaana. Meno oli sen mukaista, kun kone alkoi täyttyä ja lentoemännät siirtelivät ihmisiä paikasta toiseen, joten 10 euron lisämaksu varatusta paikasta oli hinnan väärti. Turussa oltiin puoli kahdeksalta ja kotona siitä tunnin päästä. Koirat olivat tulleet vastaan kentälle asti. Kipparilla neljä päivää ja kipparskalla pari viikkoa töitä.  Matkaa jatketaan uudella kokoonpanolla sunnuntaina 15.7.

Sunnuntai 1.7.

Liikkeelle ennen kymmentä Heiligenhafenista kohti Kielin kanavaa. Aurinko paistoi, mutta tuuli oli suoraan vastainen, joten koneella piti ajaa viileässä säässä. Tuuli äityi välillä yli 10 m/s ja suoraan vasta-aallokkoon ajaminen heitti vettä keulasta ja paukutti paattia kunnolla. Yli kuuden solmun vauhtia vasta-aallokkoon on varsin epämiellyttävää varsinkin lyhyessä itämeren aallokossa. Toivottavasti suolaisemmat vedet pehmentävät aallokkoa, jotta paukuttelusta päästään eroon, kun tullaan Pohjanmerelle. Kielien kanavan alku Itämerellä, Holtstein sulku, on noin 35 mpk päässä Heiligenhafenista. Sululle ehdittiin puoli neljäksi ja päätettiin jatkaa matkaa vielä samana päivänä kanavassa, jotta seuraavaksi päiväksi ei jäisi niin pitkää matkaa Cuxhaveniin. Sulkuun meno jännitti taas yllättävän paljon vaikka viime kesänä oli harjoiteltu Trollhättanin ja Götän kanavien suluissa toimimista kyllästymiseen asti. Kippari oli kulkenut Kielin kanavan läpi syksyllä 2009 Schatzin Saksasta hakureissulla. Vaikka tältä reissulta oli ohjeita mukana, on sulkujen valo-ohjaus täysin käsittämätön. Puolen tunnin odottelun jälkeen ajettiin laivoille tarkoitettuun sulkuun kahden laivan ja kahdeksan huviveneen kanssa. Kielin suluissa on vesirajassa noin puolen metrin levyinen kelluva taso, johon veneet kiinnitetään. Taso nousee tai laskee veden mukana. Suurin ongelma on päästä vesirajassa olevalle tasolle, kun fendersteppi eli askelmakin oli puhki ja meni lyssyyn. Sulussa oleminen on helppoa, koska veden virtaama on olematon ja kiinnitysköysiä ei tarvitse vedellä tai siirrellä mihinkään nousun tai laskun aikana. Kippari muisti vasta, kun jo edessä olevaa porttia alettiin avata, että kanavamaksu pitää suorittaa tällä sululla. Joten kipin kapin toiselle puolelle sulkua maksamaan 18 €:n kanavamaksu ja takaisin paatille. Vähän joutuivat laivat odottelemaan meidän poistumistamme sulusta, mutta mitäpä tuosta. Sulun jälkeen ajettiin 3,5 tuntia Renburgiin, jonne jäätiin yöksi. Vierasvenesatama oli viehättävä ja suojainen, mutta kahdeksan aikaan illalla lähes täynnä. Pyydettyämme, saimme pienen saksalaisen moottoriveneen siirtymään sen verran, että mahduimme laiturin päähän kyljittäin. Rannassa oli mukavan oloinen ravintola, jossa syötiin päivällinen samalla kun odotettiin satamatoimiston tädin paikalle tuloa. Satamamaksu oli sähkön kanssa 16 euroa ja samalla sai tilattua aamiaissämpylät. Hienosti toimiva palvelu. Kun tultiin takaisin paatille, tuli Vesan pariskunta, miehen isän kanssa, juttelemaan ja kertomaan, että ovat vuoden matkalla Karibialle ja takaisin Adelene HR 36 Merikarhuveneellä. Ovat ottaneet töistä vuodeksi sapattivapaata ja mukana on viisi vuotias tytär. Takaisin Suomessa pitäisi olla heinäkuussa 2013. Telkkarista tuli vielä illan päätteeksi jalkapallon EM loppuottelu, jonka Espanja voitti.

Maanantai 2.7. Matkaan ennen yhdeksää. Vastatuulessa Kielin kanavaa eteenpäin. Kielin kanavassa ajaminen on varsin puuduttavaa, koska kummallakin puolella on niin korkeat penkat ettei maisemia niiden yli näe. Ainoastaan vastaan tulevat laivat, joita kyllä riitti, toivat vaihtelua yksitoikkoiseen koneella ajoon. Brunsbyttelin sululla oltiin vähän ennen neljää ja nyt päästiin ajamaan suoraa sulkuun. Sulutuskin meni jo vanhalla rutiinilla eikä maksamisestakaan tarvinnut enää huolehtia. Nyt käytettiin normaalista itäistä pienemmille aluksille tarkoitettua sulkua. Elbelle päästyä tuuli oli tyyntynyt olemattomaksi, joten koneella ajaminen jatkui. Hyvä 3:n solmun myötävirta antoi mukavasti lisävauhtia. Yritettiin ehtiä Cuxhavenin Alter Havenin sillan puoli viiden aukaisuun, mutta myöhästyimme muutaman minuutin, joten jouduimme odottamaan sillan nostamista lähes puoli tuntia. Marina oli heti sillan jälkeen oikealla kaupungin keskustassa. Pienen kiertelyn jälkeen Schatzille löytyi mukava aisapaikka. Tilaa satamassa oli runsaasti. Koska perillä oltiin laskuveden aikaan, oli ponttooni laiturilta aika nouseminen satama-altaan reunalle. Onneksi käytössä oli liuska eikä pystyrappuset. Satamatoimisto on auki vain aamupäivisin klo 9-10, mutta läheisestä baarista saatiin lunastettua sirukortti, johon oli ladattu 5 €:n edestä arvoa. Kortilla sai maksettua sähköt ja suihkut sekä sillä pääsi konttiin rakennettuihin wc-tiloihin. Cuxhavenissa on myös toinen uudempi ja tilavampi vierasvenesatama aivan Elben varrella, mutta sieltä on pidempi matka kaupungille ja kuvien perusteella se ei vaikuttanut lainkaan näin idylliseltä, kuin tämä vanha satama.

Illalla käytiin katselemassa kaupunkia, sekä pizzalla italialaisessa ravintolassa. Takaisin veneelle tullessa poikettiin vastaan tulleeseen luomumarkettiin, josta ostettiin välttämättömiä ruokatäydennyksiä. Hinnat olivat sen verran korkeat, että kaikesta ’turhasta’  tingittiin.

Tiistai 3.7.

Päätettiin lähteä liikkeelle vasta puolen päivän jälkeen, koska silloin vuorovesivirta muuttui edulliseksi ja matkaa Helgolandiin oli vain 35 mpk. Aamupäivällä käytiin kanavan toisella puolella olevissa venetarvike- ja vaateliikkeissä. Venetarvikekauppa olikin erittäin hyvin varustettu, joten sieltä saatiin hankittua puuttuvia ja tarpeellisia varusteita, kuten rikki menneen fenderstepin tilalle kunnon muoviset kylkirappuset ja tarkempi merikorttisarja. Vaatekaupasta jäi mukaan muutama alennuksessa ollut pikeepaita. Paatille palatessa ostettiin kioskista mukaan vohvelit, jotka nautittiin espresson kera. Kahvittelun jälkeen täytettiin vesi tankki ja lähdettiin 12.30 sillan avauksella liikkeelle.

Uudemmassa marinassa käytiin täyttämässä diesel tankki. Hyvässä myötävirrassa ja heikossa tuulessa ajettiin koneella koko matka Helgolandiin.  Paatin siivous hoidettiin matkalla, jotta siitä ei tarvinnut enää huolehtia satamassa.

Helgolandiin tultiin viiden maissa. Ensin yritettiin aisapaikkaan, joka oli niin ahdas, ettei siihen voinut jäädä. Saatujen ohjeiden mukaisesti parkkeerattiin kolmanneksi veneeksi paikkanumero G:n kelluvaan laituriin.

Kippari kävi hoitamassa satamamaksun, joka oli 13 € plus 2,50 €/henkilö eli yhteensä 18 €.  WC tai suihkutiloista ei saanut tietoa. Illalla käveltiin paikalliseen ravintolaan kalapäivälliselle ja vielä kiertämään ja tutkimaan kylää. Ei jaksettu lähteä saaren vuoren huipulla, vaikka sinne olisi päässyt hissillä. Kylällä olon aikana kylkeen oli tullut vielä kaksi venettä lisää.

Naapurit lähtivät illalla vielä grillaamaan , mutta palasivat niin hiljaa, että siihen tuskin edes havahtui.

Keskiviikko 4.7.

Yhdeksältä lähdimme muiden veneiden välistä liikkeelle, ongelmitta.  Seilit  nostettiin ylös heti sataman ulkopuolella, mutta tuuli oli taas niin heikko ja myötäinen, että konetta piti käyttää apuna koko päivän.  Suuntamme oli Borkum ja reitti kulki kahden vilkasliikenteisen laivaväylän yli.  Väylä on jaettu kahdeksi kaistaksi kuten maantie ja laivat kulkevat omilla kaistoillaan vastakkaisiin suuntiin. Näiden kaistojen ylitys on jännittävää puuhaa, sillä laivat kulkevat varsin lujaa ja niiden kohtaamispaikkaa on vaikeaa silmämääräisesti arvioida. AIS on tähän ongelmaan oivallinen apuväline. Se kertoo plotterissa, kuinka etäältä ja koska laiva sivutetaan. Meillä oleva AIS lähettää meidän paattimme tiedot muille aluksille, joten ne voivat arvioida ohitukset. Laivoilla on käytössä tietysti tutkat, josta ne näkevät muut alukset, mutta AIS antaa lisää uskoa siihen, että tulee varmasti nähdyksi. Kahdeksan jälkeen päästiin Borkumin vanhaan laivastosatamaan.

Sataman tuloväylällä oli 3,5 solmun myötävirta, joten tunnelma oli kuin koskenlaskussa.

Parkkeerattiin kyljittäin laituriin IV, koska siinä oli hyvää tilaa. Naapuriveneestä saatiin tieto, että satamatoimisto on jo mennyt kiinni, mutta laituriin voi hyvin suomalainen vene jäädä yöksi. Satama oli niin tylsän näköinen ja palveluista ei ollut tietoakaan, joten iltapala nautittiin  paatissa ja sitten nukkumaan.

Torstai 5.7.

Aamulla piti käydä hoitamassa satamamaksu 13,20 €. Sitten liikkeelle puoli yhdeksän aikaan. Nyt oli vaihteeksi vastavirta ulosmenoväylällä, joten vauhti pohjan suhteen ei päätä huimannut.

Kippari oikaisi pois viralliselta väylältä, kun kartan mukaan vettä piti olla yli kuusi metriä, mutta vastaan tulikin putouksen näköinen kohta, jossa vettä oli alle kolme metriä. Onneksi ei vähempää. Piti kuitenkin tehdä hätäjarrutus ja edetä varovasti kunnes taas alkoi syvetä. Tästä saatiin konkreettinen opetus, että merikarttojen syvyyksiin ei ole uskomista, koska hiekkasärkkien paikat ja syvyydet vaihtelevat jatkuvasti.

 

 

 

 

 

 

 

 

Taas hyvä myötätuuli, mutta suoraan takaa, joten ilman konetta vauhti olisi pudonnut alle neljän solmun. Tämän lisäksi vielä iltapäivään asti riittänyt parin solmun vastavirta, niin matka ei olisi juuri edennyt seileillä. Iltapäivään asti oli kirkas auringonpaiste ja myötätuulessa helteistäkin. Iltapäivällä nousi pilvirintama, joka toi sadetta ja jyrisi, mutta onneksi ukkoselta tällä kertaa vältyttiin.

Vlielandin järkyttävän suureen yli kolmensadan paikan marinaan tultiin kahdeksalta ja satama oli aivan täynnä.

Jäätiin pienen purjeveneen kylkeen. Kippari kävi satamatoimistosta kysymässä parempaa paikka ja maksoi samalla 33 € satamamaksun, joka sisälsi myös langattoman nettiyhteyden. Suihkusta ja vedestä piti pulittaa vielä 50 senttiä per kerta, joten tähän mennessä kallein paikka. Satamatoimistosta neuvottiin kiinnittymään satamatoimistokompleksin edessä olevaan päälaituriin pienen rautalaivan kylkeen, johon sitten siirryttiinkin.

Kun oltiin lähdössä rantaan syömään, tulli tuli ystävällisesti kysymään paatin papereita ja niiden tarkastamisen jälkeen antoi luvan nousta maihin.

 

 

 

 

 

 

 

 

Ilmeisesti Eu:n sisälläkin pitää hoitaa näitä rajamuodollisuuksia. Nyt emme ole enää muutamaan päivään törmänneet muihin suomalaispaatteihin ja meidän saapumisemme satamiin on aiheuttanut kiinnostusta. Jokainen, joka kanssamme jää juttusille, on kiinnostunut tietämään minne olemme matkalla ja kuinka kauan matkamme suomesta on tähän mennessä kestänyt. Hämmästyttävää on, että täällä Hollannissa ei puhuta juurikaan englantia, mutta jotenkin asiat aina saadaan hoidettua. Iltaburgerien ja suihkussa käyntien jälkeen saadaan vihdoinkin päivitettyä tätä blogia.