Oostende-Yarmouth

Posted: 18 heinäkuun, 2012 in Uncategorized

Sunnuntai 15.7.

Kirsti jäi koti Suomeen ja seuraavan viikon purjehduksella mukana ovat Pekka, Matilda ja Matildan australialainen purjehduskaveri Sydney- Hobart –kisoja purjehtinut Matt. Perille paatille päästiin vasta kahden aikaan yöllä, koska juna-aikataulujen kohdalla ei oltu huomattu katsoa viikonlopun aikoja,  vaan arkipäivän ajat. Tästä syystä missattiin yksi junavuoro kun ei pidetty mitään kiirettä lentokentältä juna-asemalle. Perille kuitenkin päästiin ja paatilla kaikki hyvin.

Aamutoimina hoidettiin seitsemän päivän satamamaksu, joka oli yhteensä 178 euroa, joten aivan kohtuullinen hinta hyvästä laituripaikasta. Harbour masterille ja satamaa suositelleelle Krissille jätettiin kiitokseksi Bonk –paidat. Vesitankkaus ja matkaan. Aluksi oli mukava vetotuuli auringon paisteessa, joten seilaukselle lähtö tuntui oikein mukavalta. Tätä herkkua ei riittänyt kuin hetken, tuuli kääntyi vastaiseksi ja aurinko meni pilveen. Kone käyntiin seilien avuksi.

Ranskan rajanylityksen kohdalla siirrettiin Belgian lippu vasempaan saalinkiin ja tilalle Ranskan lippu. Samalla otettiin myös pois Merikarhuviiri, koska kipparin puolivuotias Alvar -pojanpoika oli saadut häädön Helsingin seudun Merikarhusatamasta, kun oli mennyt tapamaan isänsä ja äitinsä kanssa kummitätiään.

Pilkunviilaaja satamakapteeni oli vedonnut törkeään sääntörikkomukseen, kun oltiin tultu moottoriveneellä Merikarhusatamaan veneen kylkeen. Tällaista kerhoa, kuten isäntä Merikarhuja nimitti, ei ole mitään syytä maailmalla mainostaa eikä Merikarhujen jäsenyydestä kannata olla kovinkaan ylpeä. Nämä tuoreet jäsenet, jotka on valittu satamakapteeneiksi, eivät taida ymmärtää Merikarhuhengestä yhtään mitään ja heidän kannattaisi hankkia oma mökki, jossa saavat päteä isännyyttään. Tästä voisi kirjoittaa pidempäänkin, mutta antaa olla, koska omalta kohdalta Merikarhusatamissa käynti jäänee varsin vähäiseksi tulevaisuudessa. Ulkomaisissa satamissa on saanut poikkeuksetta erittäin ystävällisen ja avuliaan vastaanoton.
Calaisin isoon lauttasatamaan sisääntulossa piti olla tarkkana, koska erilaisia yhteyslaivoja lähti ja tuli satamaan jatkuvalla syötöllä. Aallonmurtajalla on isot liikennevalot, jotka kertovat voiko satamaan ajaa sisään. Onneksi valot vaihtuivat juuri punaisesta vihreiksi, kun tultiin sataman edustalle, joten päästiin ajamaan suoraan sisään. Marina on laskusillan takana, mikä avataan vain tiettyinä aikoina nousuveden kummallakin puolella. Nytkin odoteltiin puolisen tuntia odotuspoijussa sillan avaamista. Sillasta läpiajon jälkeen saatiin paatti kyljittäin ponttoniin. Satamatoimisto oli jo kiinni, kun perillä oltiin vasta yhdeksän jälkeen. Maksamisesta ei olisikaan ollut niin väliä, mutta portin ja WC –tilojen ovikoodit jäivät saamatta.

Päätettiin lähteä vielä illalla kaupungille syömään, kun Matt lupasi kiivetä aidan yli ja avata portin takaisin tullessa.  Kaupungissa suurin osa ravintoloista oli jo kiinni tuohon aikaan sunnuntai –iltana, mutta kyselyn jälkeen löytyi vielä paikka, missä kokki oli paikalla. Herkullisen illallisen jälkeen paatille nukkumaan. Nuorelta kaverilta portin ylitys ei ollut kuin hujaus vain. Mietin mitenhän ylitys olisi onnistunut kipparilta tai kipparskalta, ei olisi.

Schatzin edessä laiturissa oli n. 45 jalkainen Beneteu, joka oli menettänyt mastonsa ilmeisesti kokonaan, koska mitään rääppeitäkään ollut jäljellä. Kipparille näky toi mieleen ikäviä muistoja, koska on ollut mukana kahdesti, kun masto on tullut alas. Pitää vain toivoa, ettei kolmatta kertaa kohdalle satu.

Maanantai 16.6.

Pakollinen satamamaksun maksaminen, joka oli 25 euroa. Suihku ja wc –tilat olivat siisti ja asialliset. Täälläkin on tapana suihkutiloissa, että jokaisella on oma koppi, johon kuuluu myös oma pukeutumistila. Muuten toimiva systeemi, mutta koppi on yleensä niin pieni, että siinä juuri ja juuri mahtuu pukeutumaan ja suihkun jälkeen kopin ilma on niin kostea, että joutuu vetämään vaatteet päälle kostealle iholle.

Tankki täyteen dieseliä läheiseltä ponttoonilta ja samalla myöhästyttiin sillan avauksesta, joten jouduttiin odottamaan seuraavaa avausta 50 minuuttia. Aika kuluttaaksemme tarkastettiin etustaagin kiinnityshelan kunto, koska siinä oli havaittu keväällä jo pieni vääntymä. Mitään huolestuttavaa uutta ei ilmennyt, joten ei ryhdytty vaihtamaan Suomesta mukana tuotua uutta helaa, koska se olisi vaatinut kaikkien vanttien löysäämistä ja siihen ei ollut aikaa ennen sillanaukaisua.

Alkuperäinen suunnitelma oli mennä pitkin Ranskan rannikkoa kohti Brestiä, mutta sääennusteissa luvattiin lounaasta etelään kääntyvää voimakasta tuulta, päätettiinkin mennä Kanaalin yli Englannin puolelle ja jatkaa sieltä pitkin rannikkoa länteen päin.  Englannin kautta meneminen ei lisää matkaa, mutta tuo mukanaan pari mielenkiintoisa Kanaalin ylitystä laivojen välistä.

Tuuliennuste pitikin aluksi paikkaansa, mutta etelään päin kääntynyt tuuli päättikin kääntyä takaisin länteen ja voimistua, joten oli vain pakko puskea vasten yli 15 m/s puhaltavaa vastatuulta ja korkeaa aallokkoa. Pahimmillaan saatiin noteerattua todelliseksi tuulen nopeudeksi 42,5 solmua eli noin 21 m/s. Virta kääntyi vielä illan suussa vastaiseksi, joten matka eteni tuskastuttavan hitaasti.

Pimeys laskeutui ja taivas oli täysin pilvessä, joten sieltäkään ei tullut valaistukseen mitään apua. Navigointi perustuu lähtökohtaisesti plotteriin vaikka mukana onkin alueen merikortit. Kippari sai mukavat sydämen tykytykset, kun plotteri alkoi näyttää paikaksi mitä sattui. Onneksi asia korjaantui varsin nopeasti ja paikkanäytöt olivat taas luotettavia. Kun plotteri toimii luotettavasti, on sen avulla navigointi todella helppoa aikaisempiin välineisiin ja menetelmiin nähden. Tuskin sitä tulisikaan lähdettyä tuosta vain pimeään kovatuuliseen Kanaalissa seilaamiseen ilman plotteria. Plotterin varmistuksena toimii myös iPadissa oleva Navionicsin ohjelma, joka näyttää paikan ja merikortin varsin luotettavasti, kun sen lukemia on verrattu varsinaisen plotterin lukemiin.

Aamuyöstä päästiin vihdoinkin 16 tunnin rupeaman jälkeen Eastbournin marinaan Englantiin. Marinaan mennään sisään sulkuportin kautta, joka pitää veden korkeuden samana marinassa ulkopuolella olevasta vuorovedestä huolimatta. Onneksi sulkuportilla on päivystys vuorokauden ympäri, joten sulkuun päästiin ajamaan suoraan ja sulkuvahti antoi ohjeet laituripaikasta. Viimeinkin yöpuulle miesmuistiin raskaimman seilauspäivän jälkeen.

Tällaista kyytiä Schatzi on viimeksi saanut pari kesää aikaisemmin Suursaari race:ssa, jossa vastatuulta oli parhaimmillaan 25 m/s ja vain parikymmentä venettä yli sadasta lähteneestä pääsi maaliin. Silloin isopurjeesta tuli tyynyjen päällismateriaalia, mutta onneksi tällä kertaa ei mitään merkittävää hajonnut paatista.  Miehistökin jaksoi varsin hyvin eikä kukaan tullut täysin toimintakyvyttömäksi.

Tiistai 17.7.

Kun kerran Englantiin oli tultu piti tietysti käydä läheisessä ravintolassa perinteisellä englantilaisella aamiaisella, joka oli perinteisen rasvainen ja mauton. Samalla reissulla hoidettiin myös puntien nostaminen automaatilta ja kaupassa käynti. Läheltä löytyikin valtava kauppahalli alue, jossa oli ties mitä kauppoja. Aikaa ei kuitenkaan ollut jäädä shoppailemaan vaan merelle oli taas lähtö kello 13. Satamamaksu oli 32 puntaa eli selvästi kalliimpi mihin oli Manner-Euroopassa totuttu. Maksun suuruuden kyllä ymmärtää, kun katsoo, millaisia rakennelmia ja systeemejä näihin marinoihin joudutaan rakentamaan.

Ennen kuin ajettiin sulkuun käyntiin taas varmuuden vuoksi täyttämässä polttoainetankki sekä tyhjentämässä septitankki, jonka viemäri oli mennyt tukkoon. Tukkoon meno tapahtuu yleensä kerran kesässä ja syytä siihen ei ole keksitty. Septitankin tyhjennys auttaa tähän ongelmaan. Näitä tyhjennyspaikkoja on kovin harvassa Itämeren ulkopuolella ja tämäkin tyhjennys maksoi 10 puntaa. Veneissä ei ilmeisesti täällä juurikaan ole septitankkeja käytössä.

Sulusta ulos ja puskemaan taas 10 m/s vastatuuleen koneella ja genualla kryssäten. Onneksi aallokko oli huomattavasti pienenpää kuin edellisenä päivänä tai sitten siihen alkoi jo turtua.

Loppumatkasta virta kääntyi myötäiseksi ja reitti tuulen suhteen suotuisaksi, joten perille Portsmoutin Haslar marinaan päästiin jo yhden aikaan aamuyöllä. Paikka löytyi helposti laiturin päästä sormiponttonista. VHF:llä saatiin vielä lupa jäädä siihen paikkaan yöksi.

Keskiviikko 18.7.

Satamaksu oli 35 puntaa, joten aina kalliimmaksi yöpymiset vain käyvät. Suihkutilat olivat laiturilla varsin tyylikkäät ja koska vierailijoita oli ilmeisesti varsin vähän, ruuhkaa ei ollut. Liikkeelle lähdettiin kello 11, koska virtakartat näin määräsivät.

Solentin lahdella näkyi viimeinkin runsaasti muita purjehtijoita. Edellisinä päivinä ollaan saatu purjehtia täysin yksinäisessä ylhäisyydessä, sillä muita veneitä on hädin tuskin näkynyt paria poikkeusta lukuun ottamatta. Ei näissä keleissä purjehdi ilmeisesti muut kuin hullut suomalaiset.

Kippari muisteli osallistumistaan vuoden 1969 Optimistijollien mm-kilpailuihin, jotka purjehdittiin näillä vesillä. Rannasta löytyi kiikarilla katsottuna järjestäneen seuran klubirakennus, joka oli aika vaatimaton uusiin klubirakennuksiin nähden. Tuskin kyseinen seura enää nykyään saisi optien mm-kisojen järjestämisoikeutta.

Kuuluisan Cowesin purjehduskeskuksen ohi painettiin koneella 11 m/s vastatuuleen, mutta onneksi 2 solmun myötävirtaa, joten matka eteni kuitenkin mukavasti. Cowesin jälkeen vastaan tuli purjehduskilpailut, jotka osoittautuivat J –veneiden kilpailuksi. Nämä valtavat vanhat J –luokan veneet ovat niitä, joita yleensä näkee purjehduskuvissa tauluina seinillä. Mukana oli viisi venettä, joissa jokaisessa on miehistöä mukana varmaan kolmekymmentä henkeä. Spinnulla ajo oli varsin vauhdikkaan näköistä vaikka ei arvattukaan mennä aivan lähellä häiritsemään kilpailijoita. On hurjan näköistä, kun näistä vehkeissä spinnu kiertyy etustaagin ympärille ja miehistö yrittää selvittää sitä edes takaisin heiluvalla kannella, jossa ei mitään kaiteita ole turvana.

Suunnitelmana oli mennä Bournemouthiin asti Poolin marinoihin, mutta nuoriso kysyi suostumuksen kipparilta jäädä jo Isle of Wight:lle Yarmouthin satamaan yöksi. Kippari tähän suostuikin, koska tämä ei kuitenkaan kohtuuttomasti lisäisi seuraavan päivän seilausaikaa ja saataisiin vähän palautumisaikaa pitkistä purjehduspäivistä. Marinaan tultaessa oli Harbour Master veneellä vastassa opastamassa laituriin ja päästiinkin mukavasti kyljittäin ponttooniin. Satamamaksu oli tällä kertaa englantilaisittain kohtuulliset 28, 50 puntaa, mutta suihkua varten pitää lunastaa 1,30 punnan poletti, joten sitä kautta satamamaksuksi tulee kuitenkin olemaan yli 30 puntaa.

Mukava satama ja kyläkeskus aivan vieressä, jossa käytiin lounaalla. Ilman oli mitä mukavin kotona vietettävä syksyilma eli tuuli ulvoo, sataa ja lämmintä 15 astetta. Tuleekohan kesä tällä matkalla lainkaan kohdalle?  Vielä se on vältellyt meitä varsin taitavasti. Onneksi ollaan menossa sentään kohti etelää, joten toivoa voi ainakin pitää yllä.

Satamatoimistosta saatiin vinkki, että kylästä löytyy pubi, jossa on ilmainen nettiyhteys, kun osaa kysyä, joten nyt on toiveita, että tämän juttu saataisiin viimeinkin blogiin. Eipäs blogin päivitys onnistunutkaan Englannin pubissa, vaan homman hoisi Kipparska Uudessakaupungissa kotikoneella. Kippari lähetti tekstin ja kuvat sähköpostitse.

kommenttia
  1. I have a problem with the overall premise of your article but I still think its really informative. I really like your other posts. Keep up the great work. If you can add more video and pictures can be much better. Because they help much clear understanding. 🙂 thanks

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s