s/y Schatzi

Tiistai 31.7.

Välipäivä Cascaisissa. Kippari jäi paattiin tekemän töitä. Omiaan ja aika paljon myös kipparskan. Kipparska lähti siis Even ja Miccen kanssa koluamaan Cascaisin kaupunkia.

Kaupunki olikin sievä ja vanhalta osaltaan hyvin hallittavissa kävellen. Löysimme muutaman oikein  mukavan käsityöläisliikkeen, joista toisessa valmistettiin koruja ja pieniä ’patsaita’ kierrätysmateriaalista, kuten  esim. juomatölkkien avaajat  ja sardiinipurkit.

Sieltä tulikin tehtyä muutama hankinta, täytyyhän käsityöläisiä suosia. Seuraavaksi tarkistettiin ruokakaupan sijainti, joka oli aivan kävelyetäisyydellä paatilta ja sitten mentiin lounaalle thai-ravintolaan. Palvelu ja ruoka olivat erinomaiset.

Musiikkitarjontaakin oli, kun pikkupoika tuli soittamaan viulua isänsä sähköpianon säestyksellä. Esitys oli niin hyvä ja liikuttava, että Micce palkitsi sen muutamalla kolikolla. Aikamme kierreltyämme kaupunkia soitin kipparille ja saimme hänet irtautumaan tietokoneen äärestä ja mukaamme kahville ja ruokakauppaan. Kippari oli saanut hankittua paattiin uudet ulkokaiuttimet. Musiikkitarjonta on siis taas taattu myös ulkona. Blogin päivitys hoidettiin illalla. Rannassa oli internet-kahvila, jonka nettiyhteys oli niin toimiva, että lataus oli mahdollista.

Keskiviikko 1.8.

Kymmeneltä siirryttiin polttoainelaituriin tankkausta varten ja kippari kävi maksamassa kahden päivän satamamaksun yhteensä 81,18 euroa. Miellyttävä marinakokonaisuus, josta mukavan lyhyt matka kaupungille eikä mikään hotelliturismipaikka.

Seilit saatiin ylös ja kone seis heti, kun redillä olleista laivoista oli selvitty. Mukava navakka sivumyötäinen tuuli antoi reilun 7 solmun matkavauhdin eikä aallokkoakaan aluksi juurikaan ollut. Päivän mittaan tuuli kääntyi enemmän myötäiseksi ja aallokko nousi kunnon Atlantin mainingiksi. Genua otettiin sisään, koska se lepatti turhan panttina vaikka tuulta oli 10 m/s.

Sitten se tapahtui! Kippari oli mennyt sisälle tutustumaan seuraavan sataman ohjeisiin, kun automaattiohjaus meni pois päältä omia aikojaan, kun ilmeisesti kaukosäätimestä loppuivat patterit. Aalto käänsi paatin myötäisen kautta toiselle halssille ja iso tuli rytinällä yli ennen kuin kukaan ehti tehdä mitään. Vahinkojiipissä ison skuutti tarttui peräsintolpan kaareen ja kiskaisi tolppaan niin voimalla eteenpäin, että sen alapään kiinnitysosa hajosi.

Ratti oli kiinni veneessä enää peräsinvivustossa ja ratti pysyi paikallaan vain kipparskan käsivoimin. Tilanne saatiin hallintaa varsin nopeasti ja iso laskettua sekä voitiin todeta, että ratilla voidaan ohjata venettä kunhan käsivoimin pidetään peräsintolppa paikallaan. Rytäkässä myös ratti oli jonkin verran vääntynyt, mutta suostui kuitenkin liikkumaan kaukalossa. Kun tilanne oli rauhoittunut, alkoi mieleen tulla kaikki kauhuskenaariot, mitä yli 10 m/s tuulessa ja isossa aallokossa vahinkojiipissä voi tapahtua eli pahimpana tietenkin, että joku loukkaantuu pahasti puomista tai skuutista. Voimat ovat kuitenkin aivan hirveitä, kuten peräsintolpan repeytyminen pulttien kohdalta, kertoo. Tästä taas tuli uutta ikävä kyllä kantapään kautta hankittua oppia eli älä luota automaattiohjaukseen ääritilanteissa; käytä isossa aina preventeriä, mikäli vahinkojiipille on pienikin mahdollisuus; äläkä aja turhaa liian alas vaan leikkaa reilusti myötäisellä aallokossa ylös vaikka matka pitenisikin, jotta vahinkojiipiltä vältyttäisiin. Jos on pakko ajaa täysmyötäistä, paattia pitää ohjata käsin henkilö, jolloin tilanne on hanskassa.

Satamaan oli matkaa jäljellä vajaa kaksi tuntia, joka tuntui ikuisuudelta ohjata, kun ratti heilui vaikka tolppaa tuettiinkin käsin koko ajan, mistä iso kiitos Miccelle!

Sinesin marinaan saavuttiin puoli kuuden aikaan ja odotus- eli respalaituri oli tietenkin koko matkan hankalimmassa paikassa. Pienessä välissä johon sivutuuli painoi paattia kyljittäin. Onneksi ruori toimi kuitenkin riittävästi ja rantaan päästin ilman kolhuja. Kippari kävi taas satamatoimistossa passien ja paatin paperien kanssa ilmoittautumassa.

Marinero tuli näyttämään laituripaikan. Respalaiturista irrottautuminen olikin työlästä, koska tuuli painoi keulan väkisin kiinni laituriin eikä pakittamiselle ollut tilaa. Nyt oli tilanne, jossa keulapotkurista olisi ollut todella hyötyä. Onneksi oli riittävästi käsiä työntämässä paattia irti laiturista. Sinesin satama on aallokolle suojainen, mutta pohjoinen tuuli pääsi puhaltamaan voimakkaasti laitureille. Saatiin kuitenkin mukava sormipaikka ja keula tuuleen ja yön sai nukkua tuulelta rauhassa. Rannassa oli pienet musiikkifestarit ja siellä oli esiintymislava suoraa marinan suuntaan, joten yömusiikki oli taattu. Peräsimen korjaamisen selvittäminen päätettiin jättää seuraavalle päivälle.

Torstai 2.8.

Yö oli mennyt ja päivä alkanut mietteillä, että tähänkö tämä matka nyt sitten päättyi.  Matkaa voidaan jatkaa vain, mikäli saada uusi peräsintolppa tai  saada rikkoontunut jotenkin väliaikaisesti korjattua.  Marinan varusteliike/korjauspaja vaikutti niin vaatimattomalta, että sieltä ei uskottua apua löytyvän. Kippari päätti soittaa Schatzin välittäneelle Saksan Dehler jälleenmyyjälle Schwern Yachtille, josta on aikaisemminkin saatua apua varusteiden hankinnassa ja neuvojen tarpeeseen. Puhelimeen vastasikin omistaja itse eli Jürgen Schwern, jolle kippari kertoi tapahtuneesta ja peräsinongelmista. Jürgen lupasi selvitellä asiaa ja soittaa takaisin, kun on saanut jotain selville. Ensimmäinen puhelu oli hyvin lupaava, koska Saksasta löytyisi vastaava ruoritolppa, jonka toimituksen he voisivat järjestää. Hän pyysi vielä rikkoontuneesta tolpasta mittoja, jotta lähettävä tolppa olisi varmaan oikea. Koska tiedot olivat näin lupaavia, päätettiin irrottaa rikkoontunut tolppa kokonaan paatista.

 

Irrottaminen ei ollut mitenkään monimutkaista, koska takakajuutan irrotettavasta luukusta kiinnityksiin pääsi helposti käsiksi. Seuraava soitto Jürgeniltä olikin jo huolestuttavampi, koska löytyneen tolpan mitat eivät vastanneetkaan rikkoontuneen tolpan mittoja, jolloin ainakaan kiinnityspulttien reiät eivät olisi suoraan sopineet. Jürgen lupasi selvittää tolpan valmistaneelta tehtaalta eli Whitlock:lta olisi heillä mahdollisesta varastossa sopivaa osaa. Seuraava puhelu, joka tuli vasta iltapäivällä, paljasti karun totuuden. Tehdas on kolme viikkoa lomalla ja Jürgenin tuttu, joka nykyisin työskenteli tehtaalla, mutta oli ollut aikaisemmin Dehlerillä töissä, oli tarkastanut tehtaan varaosatilanteen ja todennut, että tarvittavia osia siellä ei ole valmiina. Pitäisi siis varautua ainakin seitsemän viikon toimitusaikaan. Joten tässä sitä nyt sitten oltiin Sinesissä rikkoontuneen peräsintolpan kanssa.

Puheluja odotellessa ei oltu jääty toimettomaksi vaan naisväki oli kauppareissun yhteydessä saanut hankittua marinan venetarvikeliikkeestä alumiiniin sopivaa kaksi komponenttiliimaa (viimeinen paketti). Rikkoontunut osa on alumiinivalua. Joten ei muuta kuin kokeilemaan liiman pitävyyttä. Kun koeliimaukset vaikuttivat positiivisilta, päätettiin liimata kaikki rikkoontuneet korvakkeet paikalleen ja katsoa millainen kokonaisuus saadaan kasaan.

Liiman annettiin kuivua hyvin ja illalla asennettiin tolppa takaisin paikalleen. Se tuntui seisovan varsin tukevasti paikallaan ja kun se vielä sidottiin nauhalla levankiin, vaikutti korjauksen tulos sen verran luetettavalta, että päätettiin jatkaa matkaa seuraavana päivänä. Rattia taivuteltiin laiturin kolossa, jotta se saatiin sen verran oikaistua, että se pääsi kulkemaan kaukalossaan. Paikallista toimien tehokkuutta kuvaa se, kun yritettiin saada hankittua pätkä 10 cm paksua puuta tai muuta materiaalia tolpan ja levangin väliin, marinerojen pomo, joka pitkän etsiskelyn jälkeen löydettiin, ilmoitti, että hän on juuri lähdössä kotiin, mutta huomenna hän voisi mahdollisesti tuoda kaupungista puukapulan mukanaan. Pomoa odotellessa oltiin katseltu marinerojen varastoa, missä oli vaikka kuinka runsaasti sopivia palikoita, mutta manjana, manjana. Ilmoitettiin, että kiitos vaan, mutta lähdemme eteenpäin jo ennen seitsemää, niin että aamutoimitus ei riitä meille. Tolpan ja levangin väliin saatiin kiilattua Cuxhavenista hankittu porrasfendari, joka oli paksuudeltaan juuri sopiva.

Kippari oli saanut asennettua uudet kaiuttimet kunnolla paikoilleen, ei siis mitenkään huono askartelupäivä Sinesissä.

Perjantai 3.8.

Aamulla puoli seitsemältä lähdettiin liikkeelle, koska edessä lähes 80 mpk päivä. Satamatoimistossa on päivystys yötä päivää, joten kulkukorttien panttien lunastus ja satamamaksun 43,76 euro/ kaksi yötä kävi vaivattomasti. Päivä nousi täysin tyynenä ja tuuli virisi vähitellen pohjoisesta eli suoraan takaa. Iso ylhäällä ja preventeri tiukasti kiinni ajettiin koneen avustaman koko päivä. Cabo de Sao Vicenten kohdalla käännyttiin itään ja tuuli yltyi pohjoisest yli 12 m/s. Iso otettiin alas, kun rannasta tulevat puuskat yltyivät niin koviksi, että olisi pitänyt reivata. Ennen Lagosin satamaa rannikolla on hiekkakiveen muodostuneita luolastoja, joissa oli runsaasti turistiveneitä kierroksellaan.

Lagosin iso marina on kaupunkia halkovan kanavan päässä.

Ennen marina on avattava silta ja respalaituri, johon kiinnityttiin pakollisia kirjautumisia varten. Silta avautui ja päästiin ajamaan itse marinaan, jossa oli runsaasti tilaa. Marina on turistiravintoloiden ja –kauppojen ympäröimä ja sosiaalitilat ovat kaupparakennuksen alakerrassa.

Lagosin kaupunki on avattavan sillan toisella puolella kävelymatkan päässä. Käveltiin kaupunkiin ulkoravintola illalliselle. Ei mitenkään viehättävä paikka, mutta satamaoppaan mukaan täällä on säilytyksessä paljon veneitä myös pidempiä aikoja. Satamamaksu oli jo huikea 43,13 € yöltä.

Yö oli musiikkitarjonnan vuoksi taas melko katkonainen. Ravintoloiden ja kaupungin läheisyys  tuo tällaiset ’ongelmat’ mukanaan.

Ruori oli toiminut hyvin koko päivän ja automaattiohjaus on kytketty kannen alle siten, ettei se rasita mitenkään rattia, joten sen avulla ohjattiin lähes koko päivä. Kaukosäädin on julistettu pannaan!

Lauantai 4.8.

Nyt oli edessä lyhyt matka Vilamouraan vain 25 mpk, joten lähdettiin puolilta päivin ja seilattiin pelkällä genualla rauhallisesti myötätuuleen. Marinaan mennessä pysähdyttiin tuttuun tapaan respalaituriin ja kippari kävi hoitamassa paperiasioita.

Tiskillä olikin tarkka virkailijatäti, joka kiinnitti huomiota muun muassa siihen, että paatin englannin kielinen rekisteröintipaperi on vain liite varsinaiseen rekisteritodistukseen ja kertoi, että on syytä pitää mukana myös virallista rekisteröintitodistusta, jota ei kuitenkaan vaatinut hakemaan paatista. Oikeassa hän olikin, mutta huvittavaa, että kukaan ei ole aikaisemmin tähän asiaan kiinnittänyt huomiota. Tarkka kirjautuminen veikin aikaa yli puoli tuntia ja paattiin jäänyt miehistö alkoi jo huolestua, että kippari oli livistänyt golfaamaan.

Vilamoura on valtava turistialue, jossa on lukematon määrä hotelleja ja loma-asuntoja. Marina on selvästi alueen keskuspaikka ja meno oli myös sen mukaista. Marinaa kiertää ravintoloiden reunustama kävelykatu, jossa oli turisteja liikkeellä mustanaan. Liisa lensi Suomesta Faroon, seilaamaan  kanssamme loppumatkaksi. Faron kentältä hän tuli taksilla paatille. Liisa saatiin puhuttua ympäri paattiin yöksi vaikka oli aluksi uhannut jäädä hotelliin. Kyllä aina yksi sohvalle mahtuu nukkumaan. Illalla porukalla intialaisessa ravintolassa syömässä, jossa oli  intialaista parodiaa muistuttava tarjoilija. Tarjoilija oli kova vitsailemaan ja intialaisittain  puhutun englannin takia asiakkailla oli naurussa pitelemistä.

Yö marinassa oli varsin rauhaton turistikadulta kuuluvat metelin takia.

Satamamaksu oli huikeat 52,40 € eli selvästi tämän matkan ennätys. Toivottavasti eivät enää nouse tätä tahtia matkan edetessä, kun siirrytään Espanjan puolelle.

Sunnuntai 5.8.

Aamutoimiksi pump out:lle septitankkia tyhjentämään, koska edelleen sen tyhjentämisessä mereen on ongelmia. Yllätys, yllätys laite ei toiminutkaan ja oltiin jo luopumassa koko hommasta, kun marinerojen pomo sai kuin saikin laitteen toimimaan ja septitankki saatiin tyhjäksi. Toivottavasti myös tukossa ollut viemäri aukesi. Samalla kun kirjauduttiin ulos ja Liisa kirjattiin miehistön vahvuuteen, otettiin varmuuden vuoksi  tankki täyteen dieseliä.

Mukavassa aurinkoisessa myötätuulessa ajettiin koneella Espanjaan ja Mazagonin satamaan.

Respalaituri oli satamaan ajettaessa heti aallonmurtajan pään jälkeen oikealla. Satamatoimisto respalaiturin yläpuolella ja vastaanottovirkailijan hommia hoiti nuori nainen juuri ymmärrettävällä englannilla. Kolme marineroa seisoi toimettomana toimiston ulkopuolella kiinnittämättä mitään huomiota vierailijoihin. Normaalit paperi rutiinit, mutta tällä kertaa tärkein toimenpide oli kulkukorttien panttien maksaminen, mistä sai oikein virallisen näköisen dokumentin.

Laituripaikaksi määrättiin D46 aivan ponttonin juuresta kulkusillan kohdalta. Kun sinne sitten ajettiin niin määrätyssä paikassa olikin kumivene kiinnitettynä. Vapaita paikkoja oli runsaasti, joten pakitettiin naapurilaituriin perä edellä. Kippari kävi selvittämässä toimistolla asiaa, jolloin kolmen tukevan marineron toimesta kumivene saatiin siirrettyä toiseen laituriin ja me pääsimme ajamaan määrättyyn laituripaikkaan.  Marinan voisi luokitella keskikokoiseksi ja ponttonit lähtevät ranta-alueelta, jossa on muutama ravintola ja kauppa. Ei mikään turistihaavi. Sosiaalitilat olivat siistit ja toimivat. Illallisen jälkeen kun tultiin takaisin paatille, jännitti onko vettä tarpeeksi muurin vieressä. Kaiku näytti vain 2,4 metriä, mutta oltiin onneksi jo lähellä laskuveden hetkeä, joten vesi ei enää juurikaan laskenut. Ei siis tarvinnut huolestua mahdollisesta pohjakontaktista. Kaupungin tivolista kaikui pitkään yöhön musiikkia, mutta muuten oli rauhallinen marina.

Maanantai 6.8.

Micce ja Eve pakkasivat aamulla tavaransa ja lähtivät loppulomaksi Sevillaan ja Malagaan. Lähdön hetki oli haikea, koska Miccekin ehti olla paatissa yli kaksi viikkoa. Suuret kiitokset kummallekin mukana miehistössä olosta ja avusta paatin siirtämisessä.

Kippari kävi palauttamassa avainkortit dokumentin kanssa ja sai takaisin panttina olleet 30 €. Aamun miesvirkailija ei perinyt satamamaksua kuten ei ollut tehnyt illan naisvirkailijakaan, joten se jäi ilmeisesti panttimuodollisuuksien takia kokonaan vaatimatta. Tästä tuli koko matkan halvin yöpyminen satamassa, koska maksu oli siis 0 €.

Täysmyötäisessä ajettiin genua ylhäällä Cadiziin.  Matkalla kippari laittoi moottorin tyhjäkäynnille ja pulahdimme vuorotellen uimaan Atlantin aaltoihin. Veden lämpötila oli ensimmäisen kerran + 24,9 astetta.

Cadiziin saavuttiin viiden aikaan ja respalaiturin kautta laituripaikalle.

Laituriin kiinnittymistä harjoiteltiin ylimääräinen kerta, koska kippari laski ponttoonien määrän väärin ja numero selvisi vasta laiturilla. Naisväki pesi makealla vedellä paatin täkin ja istumalaatikon sekä itsensä ennen kaupungille lähtöä.