s/y Schatzi

Perjantai 12.7.

Matka jatkui kohti länttä pitkin Sisilian pohjoisrannikkoa. Matkan varrella oli komea kirkko, joka google selvisi olevan Tindarin Mustan Madonnan kirkko. Vieressä oli myös alun perin kreikkalaisten ajoilta amfi-teatteri.

Satamaksi valikoitui Sant’ Agata di Militello, joka hintaluokaltaan piti olla edellistä halvempi. Perillä saatiinkin kahdesta yöstä 90 euron tarjous, johon tartuttiin. Satama on pääasiassa charter -veneiden tukikohta, mutta vieraileville veneillekin löytyy hyvät laituripaikat.

Harmillista on vain, ettei marinalla ole tarjota suihku/wc –palveluja. Kaupunkikin on vähän kaukana, mutta satamatoimistosta järjestyi ilmainen kuljetus kaupunkiin illalla trattoriaan ja seuraavana päivä supermarkettiin. Paluukuljetus sisältyi myös palveluun.

Sataman ulkopuolella hiekkarannalla lojui iso kaksimastoinen purjevene kuivilla pystyyn hiekkakasoilla tuettuna. Vene ei ole voinut kovin kauan siinä olla, koska ulkoisesti sen näytti siltä, että se voisi jatkaa matkaa koska tahansa. Trattoriaan vienyt kuljettaja selitti tapausta italiaksi, mutta valitettavasti italian taidot ovat sen verran heikot, että ei siitä muuta arvannut, kuin että kova tuuli olisi veneen rantaan heittänyt. Unohdettiin marinasta kysyä veneen tarinasta, joten se jäi arvoitukseksi.

Meren rajuudesta tuli taas muistutus, kun ollaan pitkään tyyneillä säillä seilattu.

Lauantai 13.7.

Päivä maissa, jolloin hoidettiin supermarketista proviantitäydennykset ja samalla reissulla tutustuttiin kaupunkiin. Muuten päivä kului seuratessa miten charter –veneitä saapui vaihtopäivänä satamaan ja osa lähti takaisin merelle illalla.

Sunnuntai 14.7.

Päivä oli erittäin kuuma jopa merelläkin eikä luvattu mukava pohjoinen tuuli toteutunut vaan tuuli kääntyi taas päivän mittaan täysimyötäiseksi, kun se virisi vähän voimakkaammaksi. Matkalla ohitettiin Cefalun kaunis vanha kaupunki.

Termini Imerese satamaan saavuttiin, kun oltiin ohitettu iso öljyn jalostamo. Termini Imeresen satamasta on suurin osa rahti- ja matkustaja liikenteen käytössä, mutta niiden kyljessä on myös kalastus- ja huvivenesatama.

Satamakirjasta ei oikein käynyt selville, miten marina toimii eikä mitään marinan VHF -kanavaa ei ollut tiedossa, joten pyörittiin marinan edustalla jonkin aikaa ennen kuin marinero jaksoi nousta satamatoimiston pöydästä ja osoittamaan meille laituripaikka.

Laiturit olivat erikoisesti päällystetty muovilevyillä kun isoilla lego-palikoilla, jotka keikkuivat ikävästi kävellessä. Satamamaksu oli 40 euroa sisältäen veden ja sähkön laiturilta. Sosiaalitiloista ei ollut puhettakaan.

Marinero vei mopollaan kipparin tutustumaan etukäteen kalaravintolaan ja samalla järjesteli illaksi autokyytiä sinne vaikka matkaa oli tuskin kilometriäkään. Illalla päätettiinkin sitten kävellä ravintolaan vaikka kyyti ilmaantuikin, koska pienen kotteroon ahtautuminen kahdestaan hikisessä illassa ei innostanut meitä kumpaakaan. Ravintolassa syötiin herkullinen kalamenuu.

Torstai 11.7.

Ruokavarastoja täydennettiin vielä kylällä ennen kuin lähdettiin etelään kohti Sisilian saarta. Matka kurvattiin katsomaan Liparin ja Vulcanon saarien rantojen uskomattoman hienoja kalliomuodostelmia.

Olimme nähneet nämä jo pari vuotta aikaisemmin HPKY:n syksyisellä Sisilian suuntautuneella jäsenmatkalla. Silloin oli katsottu näitä samoja kalliota sateessa turistivesibussin kannelta. Samalla matkalla alkoi itää idea tuoda oma paatti välimerelle, joka silloin tuntui etäiseltä haaveelta, mutta nyt täällä jo ollaan. Haaveita saa toteutettua nopeastikin, kun pistää vain toimeksi. Mikään ei ole mahdotonta, kun jotain todella haluaa.

Saaret jäätyä taakse ajettiin taas koneella täysmyötäisessä, joka on näissä helteissä kaikkein harmittavin tuulen suunta, koska edes moottorin tuomasta vauhdista ei saa aikaiseksi vilvoittavaa tuulen virettä. Eli täällä ehdottomasti pahin tuuli on n. 6 solmun persmyötäinen. Välillä laitettiin kone vapaalle ja pulahdettiin vuorotellen uimaan vilvoittavaan 33 asteen meriveteen ja sitten suolat huuhdottiin pois iholta täkkisuihkussa.

Portorosa Marina oli valittu seuraavaksi yöpymissatamaksi vaikka se tekikin pienen mutkan matkaan itään päin, mutta koska ei ollut kiirettä, voi vähän kurvaillakin. Portorosassa vastaan tuli marinero kumiveneellä, joka näytti hyvän paikan heti sataman sisääntulossa. Paikka oli siitäkin hyvä, että siihen kävi mukava tuulenvire. Sisälle satamaan kulki huvi- ja kalastajaveneitä, mutta muita veneitä ei tähän laituriin illan mittaan tullut. Yksi Liparin saarten vesibussi poikkesi purkamaan turisteja illan aikana ja yöllä oli saapunut toinen aamuksi, mutta muuten niistä sai olla rauhassa.

Satamamaksu oli taas huikeat 90 euroa, joka sisälsi juuri kelvollisen suihkun ja WC:n. Satamaa hallitsi hylätty suuri kivinen rakennus, jossa oli aikaisemmin ollut ainakin ravintola.

Syvemmällä marinassa rantoja kiersi appartementosten rivi ja alueella oli ainakin yksi hotelli.

Keskiviikko 10.7.

Aamu-uinnilla aloitettiin päivä ja lähdettiin rauhallisesti jatkamaan matkaa seuraavalle Salinan saarelle. Vastatuuleen ei ollut matkaa kuin runsas kymmenen mailia. Alkumatkasta tuli vastaan upea superjahti Wally B Luxemburgista.

Salinan Santa Marinaan saavuttiin hyvissä ajoin ja siellä oli runsaasti tilaa. Marinero ohjasi italialaisen veneen viereen perä laituriin.Satamamaksu oli 80 euroa ja 5 euroa sähköstä. Sosiaalitilat olivat satamatoimiston yhteydessä ja ihan mukiin menevät.

Salina kylä oli viehättävä ja sieltä löytyi myös kauppa, josta Kirsti sai ostettua itselleen kaipaamansa kangaslaukun ja kipparille vesikiväärin. Illalla oltiin ravintolassa syömässä kalapäivällinen.

Tiistai 9.7.

Aamusella lähdettiin kohti Eolisia eli Liparin saaria ja alun perin oli tarkoitus mennä Strombolin tulivuorisaaren edustalle poijuun, mutta koska tankkaaminen oli jäänyt väliin ja diesel –tankin mittari näytti huolestuttavan pieniä lukemia, päätettiin kohteeksi ottaa naapurisaari Panarea, josta pitäisi löytyä tankkausmahdollisuus. Nyt yritettiin seilata mahdollisimman paljon vaikka vauhti hiipuikin välillä olemattomaksi, jotta polttoaine olisi varmasti riittänyt perille. Tuulta riittikin sen verran loppumatkalla, että ehdittiin hyvissä ajoin saaren edustalle. Matkalla nähtiin jonkun matkan päässä outo ilmestys vedessä, joka vaikutti jonkinlaiselta lautalta tai kelluvalta veden elävältä. Pituutta sillä oli arviolta viitisen metriä ja leveyttä metri. Ilmestys sivuutettiin sen verran kaukaa, että mysteeriksi jäi mistä oli kysymys.

Polttoainemittarit olivat Scallo Ditellan eli saaren pääsataman yhteysaluslaiturin juuressa.

Paatti piti saada sovitettua ahtaaseen paikkaan laituriin. Marinero osoitti aluksi laiturilta, että olisimme laskeneet keulasta ankkurin ja peruuttaneet laituriin, mutta saimme hänet viimein ymmärtämään, ettemme pysty käyttämään keula-ankkuria. Hän suostui hätistämään yhden paikallisveneen pois laiturista, jotta siihen tuli riittävästi tilaa kylkikiinnitykselle. Siinä sitten odoteltiin kylki kiinni laiturissa aikamoisessa yhteysveneiden tekemässä aallokossa turistien pällisteltävänä, kun oikea henkilö ei sattunut juuri sillä hetkellä olemaan paikalla. Lopulta saatiin tankattua ja irrottautuminenkin onnistui mallikkaasti tuulenpuolen sivulta laiturista vaikka marinero irroittikin springin oma-aloitteisesti kriittisellä hetkellä. Kyllä näiden marinerojen kanssa on välillä vaikeaa, koska vaikka kuinka yrittää selittää mitkä ovat aikomukset ja he näyttävät ne ymmärtävän, on toiminta välillä käsittämättömän omatoimista.

Polttoainetta odotellessa saatiin selville, että satamalaiturin kummalakin puolella on vuokrapoijuja, johon voi opastuksen mukaan kiinnittyä. Vuokra on vain 50 euroa yöltä, mutta se sisältää paatilta rantaan kuljetuksen ja takaisin. Kumivene opasti halutun alueen poijuun, antoi poijun alta kaksi kiinnitysköyttä sidottavaksi paattiin. Köydet olivat niin järeitä, ettei ne tahtoneet mahtua keulaknaapien ympäri. Ei päästetty kumivenettä lähtemään vaan mentiin samalla kyydillä rantaan.

Panarean saaren Scallo Ditella muodostuu rantakadusta ja siltä nousevien katujen varsilla olevista hotelleista ja appartementoksia. Tällaisen vaikutelman ainakin pikaisella kävelyllä sai kaupungista.

Paattimme ympärillä olevat poijut täyttyivät illan mittaan. Pitkästä aikaan ollaan yötä muualla kuin laiturissa kiinni. Poijussa yöpymisessä on se etu, että paatin perästä voi käydä ilta- ja aamu-uinnilla, mitä ei satamassa ollessa ilkeä tehdä, koska niissä vesi on sen verran likaisen näköistä.

Illan pimetessä näkyi Strombolin tulivuoressa hetkittäin punaista suihkutusta yötaivasta vasten, joka oli varsin vaikuttava näytelmä. Sromboli on toimiva tulivuoria ja päästää painetta jatkuvasti ulos eikä näin ollen ole voimakkaille purkauksille alttiina kuten esimerkiksi Etna.

Yö oli rauhallinen, mutta aamulla alkoi vilkas yhteysalusliikenne ja sen myötä paatin keinuminen.

Maanantai 6.7.

Vibo Valentiasta lähdettiin puoli yhdeltätoista, kun kippari oli käynyt maksamassa satamamaksun, joka oli 50 euroa yöltä eli 150 euroa, kun ei halunnut kuittia(60 e kuitilla), ja 6 euroa sähköstä. Suihkut eivät kuuluneet hintaa vaan niiden käytöstä piti maksaa kaksi euroa kerralta. Valittivat kovasti satamatoimistossa, että on ollut kovin hiljaista jo toista kesää peräkkäin, mutta satamamaksuihin ei palvelujen kysyntälama ole vaikuttanut.

Seuraavaan satamaan Tropeaan ei ollut matkaa kuin runsas kymmenen mailia. Satamaan päästyämme oli tarkoitus tankata, mutta huoltoaseman laituri oli varattu, joten jatkettiin sisälle marinaan. Satamaan sisään ajettaessa nähtiin vedessä valtava merietana, jollaista emme ole aiemmin nähneet. Harmi että siinä satamaan valmistautumis hötäkässä kamera ei ollut lähettyvillä ja tämä erikoisuus jäi ikuistamatta. Kippari yritti kutsua satamatoimistoa VHF:llä, mutta ilman tulosta. Myöskään marineron näköistä henkilöä ei satamassa näkynyt liikkuvan. Aikamme pyörittyämme menimme meitä aikaisemmin tulleen ranskalaisen veneen perässä sataman sisääntulolaiturin sisäpuolelle kiinnittymään, jolloin ranskalaisveneestä kerrottiin, että marinan toiminta on kokonaan keskeytynyt. Satamaa voi käyttää ilmaiseksi ja vettä saa hanoista laiturilta, mutta sähköt eivät toimi eikä muitakaan palveluja ole tarjolla. Joten aikeet polttoainetäydennyksestäkin voi unohtaa.

Marina oli ollut todella hieno ja ollut suljettu ilmeisesti vain edellisen kesän, koska ei ollut päässyt huonompaan kuntoon ilman isäntää. Ainoa, joka toimi marinassa oli rajavartioston toimisto, josta oli oppaan mukaan tehty reality –sarjaa italian televisioon.

Marinassa oli selvästi nähtävissä, että siellä oli ollut useampikin ravintoloita sekä venetarvike- ja vaateliikkeitä. Alue oli aidattu ja sisääntulossa oli ollut porttivahti. Laitureissa oli edelleen paljon veneitä pitempiaikaisessa säilytyksessä. Mikähän tämänkin marinan tarina mahtaa olla ja saadaankohan siihen vielä toimija.

Koska marinassa ei ollut palveluja, jouduttiin kävelemään jonkin matkaa kaupungin suuntaan ennen kuin löydettiin lounaspizzapaikka, mistä saatiin ostettua myös leipää. Lounaan jälkeen käveltiin kaupungin alapuolelle, mutta yli 200 rappusen kiipeäminen kaupunkiin iltapäivähelteessä ei kiinnostanut.

Perjantai 5.7.

Vuorossa vähän pidempi päivämatka eli noin 50 mpk, kun ne viime päivinä ovat olleet 20-30 mpk. Tähän oli syynä se, että Certraron ja Vibo Valentian välillä ei ole kunnollisia marinoita, ainakaan satamakirjan mukaan.

Vibo Valentiassa on kaksi marinaa, joista valittiin italialais-kanadalaisen pariskunnan ylläpitämä Marina Stella del Sud, koska rouva puhui hyvin englantia ja sieltä löytyi myös pyykinpesu koneet ja –kuivaajat. Puhelimella kippari vielä varmisti etukäteen, että tilaa löytyisi. Marinero tuli kumiveneellä vastaan ja näytti laituripaikan.

Saatiinkin mukava laituripaikka sisempää marinasta, mistä oli mukavan lyhyt matka rantaan. Marinan toimiston yhteydessä oli kahvila sekä WC- ja suihkutilat, jotka olivat erittäin siistit eli heti huomaisi, että siisteydestä huolehti jonkun muunmaalainen kuin italialainen. Tähän italialaisten siivottomuuteen on vaikea tottua eikä sitä tahdo ymmärtää, kun he pitävät itseään sivistyskansana.

Rouva marinan pitäjältä saatiin hyvä vinkki hyvästä pizzeriasta Vibo Valentian keskustassa, jossa käytiin perinteen mukaan syömässä viimeinen päivällinen yhdessä Schatzi –paidat päällä ennen kuin miehistö supistuisi, kun Virpi lähtisi kotiin seuraavana aamuna.

Päivällisen kruunasi vielä kioskilta ostetut jäätelötötteröt, jotka olivat italialaiseen tapaan herkulliset, runsaat ja halvat. Vibo Valentian kaupunki ei ole mikään turistikeskus vaan kaupungilla kuljeksi iltakävelyllä paikallista väkeä.

Lauantai 6.7.

Virpi lähti marinasta järjestetyn kyydin avulla, noin viiden kilometrin päässä olevalta kaukojunien asemalta, junalla kohti Napolia, josta matka jatkui lentokoneella Berliinin kautta Helsinkiin. Suuret kiitokset Virpille avusta, hienoista aterioista ja mukavasta seurasta.

Pekalla ja Kirstillä päivä jatkui pyykinpesu-urakalla. Parissa viikossa pyykkiä kertyy yllättävän paljon vaikka pääasialliset asusteet ovatkin päivällä uimapuvut. Pesukoneellisen hinta oli 4,50 ja kuivarummun 3,50 ja niitä tarvittiin kumpaakin neljä koneellista vaikka olivat kotikoneita suurempia suurtalousvehkeitä. Loppu päivä siivottiin paattia tamppaamalla ja tuulettamalla matot ulkona sekä imuroimalla ja pyyhkimällä kajuutan sisäpinnat.

Sunnuntai 7.7.

Päätettiin jäädä vielä toiseksi päiväksi maihin, koska aikataulullisesti ei ollut mitään kiirettä jatkaa matkaa. Tehtiin vielä pieniä siivoushommia paatilla sekä täydennettiin ruokavarastot. Ruokakaupan palveluun kuului kuljettaa ostetut tavarat ilmaiseksi marinaan, joka tarkoitti, että poika toi ne aina paatille saakka. Vesien ja muiden juomien kuskaaminen näissä yli 30 asteen helteissä kävellen ei olisikaan ollut mitään herkkua, varsinkin kun kauppaa oli jonkin matkaa. Itse jaksettiin kantaa vihanneskaupasta hankitut tuoreet hedelmät ja vihannekset, jotka ovat täällä käsittämättömän halpoja ja maukkaita. Vaikka ostettiin kaikkea mitä mieleen tuli, oli vihanneskaupan lasku yhteensä 14 euroa.

Torstai 4.7.

Aamun auringon jälkeen, kun lähdettiin liikkeelle, taivas meni pilveen ja pientä tihkusadetta puolitoista tuntia. Sade ei ollut kovin vilvoittavaa ja tuntui kuumalla auringon paahtamalla iholla jopa ikävältä. Iltapäivän päätteeksi sää muuttui taas aurinkoiseksi.

Tämä oli ensimmäinen pilvinen ja sateinen päivä Italiaan tulon jälkeen. Kaikki päivät ovat olleet aurinkoisia ja ilman lämpötila on noussut päivä päivältä. Lämpöä on viime päivinä ollut varjossa n. 30 astetta ja tyvenessä auringossa oleminen on lähes kestämätöntä, mutta tätähän tänne on tultu hakemaan, joten ei pidä valittaa. Merellä ilma yleensä sen verran liikkuu, jos ei ole takatuulta saman verran kuin nopeutta, että olemin on siedettävää. Tuulelta suojaisessa satamassa ulkona ja sisälläkin kajuutassa on iltapäivisin tukalan lämmintä. Meriveden lämpötila on pääsääntöisesti yli 30 astetta.

Cetraro, joka oli seuraava yöpymissatama, olikin sitten Maratean vastakohta eli tylyn oloinen suurehko vastakunnostettu marina, jota hallitsi rannikkovartioston harmaa rakennuskolossi.

Satamatoimisto oli pienessä puumökissä, jossa oli myös WC:t ja suihkut. Satamamaksu oli 50 euroa yöltä. Rannan ja rautatien välissä oli yksi katu, jonka varrella oli muutama rähjäinen kuppila ja ravintola. Marinan rantalaiturit olivat kunnostettu viimeisen päälle, mutta muuten kaikki oli todella rähjäisessä ja vastenmielisessä kunnossa. Tämän tapaisiin epäjohdonmukaisuuksiin on törmännyt aikaisemmin näissä välimeren satamissa, joissa marina ja muu ympäristö ovat poikkeavat täysin toisistaan.

Illalla mentiin päivälliselle yhteen näistä rähjäisistä ravintoloista, jota piti vanhempi pariskunta ja heidän aikamiespoikansa. Muita asiakkaita ei näkynyt. Hinnat olivat kuin parhaimmassakin näköalaravintolassa, mutta tässä näköala rajoittui terassin ohikulkevaan vilkkaaseen tiehen ja telakkaan. Ruoka oli onneksi hyvää ja varsinkin naisväen valitsema hiillostettu dorada -kala oli maukasta.

Keskiviikko 3.7.

Tästä tulikin kalastuspäivä eikä mitään turhan pientä kalaa saatukkaan. Hienointa tällaisessa kalastuksessa on, että kalastusvälineenä tarvitaan vain pitkävartinen haka eli keksi, kalapaikkaa ei tarvitse erityisesti etsiä, kalastuslupaa ei tarvita, kalaa ei tarvitse perata eikä syödä, se säilyy pitkään ja siinä on varoitukset sekä käyttöohjeet myös suomeksi! Näin komea hai ui vastaan keskellä kulkuväylää aivan yksinään eikä sitä voinut jättää heitteille.

Schatziin saatiin nyt mukava maskotti vaikka lapsia ei mukana matkassa olekaan.

Muuten päivä sujuit totuissa merkeissä koneella ajaen ja maisemia ihaillen. Maratean sataman yläpuolella vuorella on 22 metriä korkea Kristus –patsas kädet ojennettuna. Satamassa vasta kiikarilla katsottuna selvisi, että se katsoo itään eli sisämaahan päin.

Maratean kaupunki on muutama kilometri rannikosta ja satamassa on muutama ravintola, pieni elintarvikekauppa sekä muutama muu kauppa. Satama on kaunis ja söpö korkeiden vuorten ympäröimänä.

Satamassa kuppilassa käytiin jäätelöllä ja ostamassa pienestä, mutta yllättävän laajalla valikoimalla varustetusta, venetarvikeliikkeestä uusi Shurhold –merkkinen täkkiharja, fändärin suojus sekä vesitankin desifiointiainetta. Satamamaksu oli 60 euroa yöltä, johon ei sisältynyt WC:n tai suihkun käyttöä, mutta rannassa oli yleinen hyvin siisti WC ja 3 euroa maksava suihku.

Maanantai 1.7.

Naisväki kävi vielä aamulla kaupungilla kipparin ohjeiden mukaisesti ’vain ruokaostoksilla’. Pitsipaita- ja laukkukaupat olivat kieltolistalla. Tästä syystä päästiin hyvissä ajoin liikkeelle, kun satamamaksu 80 euroa oli hoidettu. Satamamaksuun ei sisältynyt wc- tai suihkupalveluja. Vettä ja sähköä saatiin laiturilta.

Sama marinero, joka oli ajanut paatin laituriin, vei meidät huoltoaseman laituriin asti, kun sitä pyydettiin. Vaikka huoltoaseman laiturissa olisi ollut tilaa kylkikiinnitykseen, halusi hän ilmeisesti näyttää, miten laituritilaa säästävästi voidaan myös polttoainetäydennys hoitaa. Eli perä laituriin ja kulmista köydet rantaan, kone hiljaa eteenpäin ja ruori kiristetään sopivaan kulmaan. Siinä paatti pysyi nätisti koko tankkauksen ja maksamisen ajan. Letku annettiin ja otettiin sekä maksu hoidettiin peräkaiteen yli siten, ettei paatista tarvinnut käydä rannasta. Toimivaa ja tehokasta ainakin kevyellä tuulella. Voisi olla Ukissa Salmerilla ihmettelemistä, kun hoitaisi kiinnittymisen samalla mallilla. Lisäksi heillä oli erikoinen tapa tankata bensaa muovikassiin ja kuljettaa sitä paatteihin.

Päivät merellä toistavat melkoisesti toisiaan. Pääasiassa ajetaan koneella, koska ei ole tarpeeksi tuulta tai se on suoraan perästä, ja aina kun on järkevää otetaan seilejä auki. Upeissa maisemissa on jatkuvasti ihailtavaa eikä niistä saa tarpeekseen. Italian rannikko on ainakin tällä korkeudelle jylhää ja vuoristoista, joissa merelle näkyvät huiput kohoavat lähes kahteen kilometriin. Veneliikenne on yllättävän vähäistä ja merellä näkee enimmäkseen kalastajaveneitä liikkeellä. Laivaväylät kulkevat niin kaukana rannikosta, että laivoja ei juurikaan näe.

Acciaroli oli valittu seuraavaksi yöpymissatamaksi, jossa kiinnitettiin vaihteeksi keula aallonmurtajaan.

Meillä on muodostunut tavaksi, että mikäli kiinnitytään korkeaan laituriin, laitetaan keula maihin ja vastaavasti matalaan eli lähinnä ponttoniin kiinnittyessä perä maihin. Näin toimien saadaan kulku rantaan mahdollisimman helpoksi. Mukana olevaa perälankonkia ei ole vielä otettu käyttöön, koska se on varastossa tavaroiden alla ja se on varsin raskas paikoilleen laitettavaksi. Välillä marinerot kauhistelevat, kun perä vedetään vinsseillä lähes kiinni laituriin.

Accairoli on kuuluisa Ernst Hemingwayn suosikkikylänä ja tarinan mukaan hän on ideoinut romaaniaan Vanhus ja meri täällä vaikka romaani kertookin Kuubasta. Tiedä näistä markkinointitarinoista, mutta tietenkin sieltä löytyi Hemingwayn lounge. Kylä ei kovin ihmeellinen ole ja käytännössä se muodostuu yhdestä rannan suuntaisesta kauppakadusta sekä ranta-aukiosta. Illalla käytiin ranta-aukion laidalla paikallisella pizzalla.

Tiistai 2.7.

Tiistai oli varaston siivouspäivä eli tyhjennettiin kaikki tavarat ulos varastosta sekä kippari tuuletti varapurjeita mastossa ja täkillä.

Varastossa kaikki tavarat olivat kuivia eikä mitään merkkejä homeongelmista havaittu. Samalla siirrettiin myrskypurjeet keulakajuutan punkkien alle ja otettiin lankonki kajuutan katolle, josta se on helpompi ottaa tarvittaessa käyttöön. Naisväki pääsi rauhassa shoppailemaan, josta saaliina oli kipparille kolmet, ja Virpille yhdet, shortsit. Muuten rauhallinen maissaolopäivä.

Satamaksu oli 120 euroa kahdelta yöltä, mikä tällä kertaa sähkön ja veden lisäksi sisälsi aallonmurtajan sisällä olevien siistien suihku- ja wc-tilojen käytön.