Torstai 20.6.
Paatille tultiin aamulla, kun takana oli lento Helsingistä Barcelonaan ja sieltä iltalaivalla Mahoniin. Kaikki näytti olevan kunnossa paatilla vain luvatut pyykit eivät olleet ilmestyneet, mutta nekin saatiin seuraavana aamuna, kun käytiin niitä kyselemässä. Torstai kului provianttihankinnoissa ja kippari asensi Salmerilla teetetyn uuden portaan nyt keulan vasemmalle puolelle. Vanha porras piti korvata uudella, koska keulan ankkuripeli pitäisi viimeinkin ottaa käyttöön välimerellä. Ankkuripeliin vaihdettiin myös uudet rullat. Tähän asti sähköinen ankkurivinssi on kokeilussa toiminut moitteettomasti vaikka sitä ei ole tositoimissa käytettykään. Nyt kun kaikki oli valmista ja ankkurivinssiä tarvitaankin, se ei suostunut muuta kuin kolahtamaan, kun painoi lasku/nosto –nappeja. Vinssin vaihteiston purkaminen ei selvittänyt asiaa vaan homman jatkoselvitys piti jättää myöhemmäksi.
Marina Deportivo Menorca oli hoitanut hommansa hienosti eli veneen oli ollut turvallisessa säilytyksessä. Nyt olivat saaneet suihkut ja wc:t toimimaan, jotka olivat työn alla, kun lähdettiin Suomeen.
Perjantai 21.6. juhannusaatto
Aamulla päästiin liikkeelle, kun kippari oli saanut kaasupullon vaihdettua täyteen ja pyykit haettu satamatoimistosta. Matkalla käytiin vielä täyttämässä diesel –tankki. Matkaa Sardinian Algheroon oli 190 mpk:ta, joten matkaan menee aikaa yli vuorokausi. Alkumatka oli koneella ajoa kevyessä etelätuulessa, mutta illalla tuuli kääntyi NW:tiin ja voimistui riittävästi, jotta päästiin purjehtimaan. Aamuyöllä ja aamulla jouduttiin turvautumaan koneen apuun, mutta loppumatka sujui taas purjein.
Lauantai 22.6. juhannuspäivä
Perillä Sardinian Algherossa oltiin neljän aikaan iltapäivällä. Valittiin satamaksi Sant Elmo, jossa marinero ohjasi laiturin ulkoreunaan perä laituriin. Sisäiänkirjautuminen ja satamamaksun hoitaminen onnistuu vasta seuraavana päivänä. Satama oli mukavan rauhallinen vaikka kaupunki itsessään onkin varsin vilkas turistikeskus, mikä todettiin illan kaupunkikierroksella.