Keskiviikko 3.7.
Tästä tulikin kalastuspäivä eikä mitään turhan pientä kalaa saatukkaan. Hienointa tällaisessa kalastuksessa on, että kalastusvälineenä tarvitaan vain pitkävartinen haka eli keksi, kalapaikkaa ei tarvitse erityisesti etsiä, kalastuslupaa ei tarvita, kalaa ei tarvitse perata eikä syödä, se säilyy pitkään ja siinä on varoitukset sekä käyttöohjeet myös suomeksi! Näin komea hai ui vastaan keskellä kulkuväylää aivan yksinään eikä sitä voinut jättää heitteille.
Schatziin saatiin nyt mukava maskotti vaikka lapsia ei mukana matkassa olekaan.
Muuten päivä sujuit totuissa merkeissä koneella ajaen ja maisemia ihaillen. Maratean sataman yläpuolella vuorella on 22 metriä korkea Kristus –patsas kädet ojennettuna. Satamassa vasta kiikarilla katsottuna selvisi, että se katsoo itään eli sisämaahan päin.
Maratean kaupunki on muutama kilometri rannikosta ja satamassa on muutama ravintola, pieni elintarvikekauppa sekä muutama muu kauppa. Satama on kaunis ja söpö korkeiden vuorten ympäröimänä.
Satamassa kuppilassa käytiin jäätelöllä ja ostamassa pienestä, mutta yllättävän laajalla valikoimalla varustetusta, venetarvikeliikkeestä uusi Shurhold –merkkinen täkkiharja, fändärin suojus sekä vesitankin desifiointiainetta. Satamamaksu oli 60 euroa yöltä, johon ei sisältynyt WC:n tai suihkun käyttöä, mutta rannassa oli yleinen hyvin siisti WC ja 3 euroa maksava suihku.
Älkää yhtään kehuko siellä……. Olen uinnut samanlaisen pedon kanssa Helsingissä Yrjönkadun uimahallissa !! Katsoimme altaasta käsin elokuvan ”Jaws”.
Kyllä pelotti !!
Hei Tiina,
Unikeonpäivä oli ja meni ja mä voitin sen arvonimen tässä perheessä :).
Hiljaisuus taas johtuu siitä, että ollaan oltu 1 vko kotona, eikä Pekka ole vielä kirjoittanut viimeisiä tekstejä.
Jatketaan seilausmatkaa sitten elokuun lopulla, mutta ennen sitä saamme sinut tänne Ukiin, eikö vaan.
Ps. Nyt se hai ei enää pelota, kun tyhjensin sen ja se joutui varastoon odottamaan seuraavaa reissua :).
Kipa