Maanantai 6.7.
Vibo Valentiasta lähdettiin puoli yhdeltätoista, kun kippari oli käynyt maksamassa satamamaksun, joka oli 50 euroa yöltä eli 150 euroa, kun ei halunnut kuittia(60 e kuitilla), ja 6 euroa sähköstä. Suihkut eivät kuuluneet hintaa vaan niiden käytöstä piti maksaa kaksi euroa kerralta. Valittivat kovasti satamatoimistossa, että on ollut kovin hiljaista jo toista kesää peräkkäin, mutta satamamaksuihin ei palvelujen kysyntälama ole vaikuttanut.
Seuraavaan satamaan Tropeaan ei ollut matkaa kuin runsas kymmenen mailia. Satamaan päästyämme oli tarkoitus tankata, mutta huoltoaseman laituri oli varattu, joten jatkettiin sisälle marinaan. Satamaan sisään ajettaessa nähtiin vedessä valtava merietana, jollaista emme ole aiemmin nähneet. Harmi että siinä satamaan valmistautumis hötäkässä kamera ei ollut lähettyvillä ja tämä erikoisuus jäi ikuistamatta. Kippari yritti kutsua satamatoimistoa VHF:llä, mutta ilman tulosta. Myöskään marineron näköistä henkilöä ei satamassa näkynyt liikkuvan. Aikamme pyörittyämme menimme meitä aikaisemmin tulleen ranskalaisen veneen perässä sataman sisääntulolaiturin sisäpuolelle kiinnittymään, jolloin ranskalaisveneestä kerrottiin, että marinan toiminta on kokonaan keskeytynyt. Satamaa voi käyttää ilmaiseksi ja vettä saa hanoista laiturilta, mutta sähköt eivät toimi eikä muitakaan palveluja ole tarjolla. Joten aikeet polttoainetäydennyksestäkin voi unohtaa.
Marina oli ollut todella hieno ja ollut suljettu ilmeisesti vain edellisen kesän, koska ei ollut päässyt huonompaan kuntoon ilman isäntää. Ainoa, joka toimi marinassa oli rajavartioston toimisto, josta oli oppaan mukaan tehty reality –sarjaa italian televisioon.
Marinassa oli selvästi nähtävissä, että siellä oli ollut useampikin ravintoloita sekä venetarvike- ja vaateliikkeitä. Alue oli aidattu ja sisääntulossa oli ollut porttivahti. Laitureissa oli edelleen paljon veneitä pitempiaikaisessa säilytyksessä. Mikähän tämänkin marinan tarina mahtaa olla ja saadaankohan siihen vielä toimija.
Koska marinassa ei ollut palveluja, jouduttiin kävelemään jonkin matkaa kaupungin suuntaan ennen kuin löydettiin lounaspizzapaikka, mistä saatiin ostettua myös leipää. Lounaan jälkeen käveltiin kaupungin alapuolelle, mutta yli 200 rappusen kiipeäminen kaupunkiin iltapäivähelteessä ei kiinnostanut.
s/y Schatzi 