Torstai 11.7.
Ruokavarastoja täydennettiin vielä kylällä ennen kuin lähdettiin etelään kohti Sisilian saarta. Matka kurvattiin katsomaan Liparin ja Vulcanon saarien rantojen uskomattoman hienoja kalliomuodostelmia.
Olimme nähneet nämä jo pari vuotta aikaisemmin HPKY:n syksyisellä Sisilian suuntautuneella jäsenmatkalla. Silloin oli katsottu näitä samoja kalliota sateessa turistivesibussin kannelta. Samalla matkalla alkoi itää idea tuoda oma paatti välimerelle, joka silloin tuntui etäiseltä haaveelta, mutta nyt täällä jo ollaan. Haaveita saa toteutettua nopeastikin, kun pistää vain toimeksi. Mikään ei ole mahdotonta, kun jotain todella haluaa.
Saaret jäätyä taakse ajettiin taas koneella täysmyötäisessä, joka on näissä helteissä kaikkein harmittavin tuulen suunta, koska edes moottorin tuomasta vauhdista ei saa aikaiseksi vilvoittavaa tuulen virettä. Eli täällä ehdottomasti pahin tuuli on n. 6 solmun persmyötäinen. Välillä laitettiin kone vapaalle ja pulahdettiin vuorotellen uimaan vilvoittavaan 33 asteen meriveteen ja sitten suolat huuhdottiin pois iholta täkkisuihkussa.
Portorosa Marina oli valittu seuraavaksi yöpymissatamaksi vaikka se tekikin pienen mutkan matkaan itään päin, mutta koska ei ollut kiirettä, voi vähän kurvaillakin. Portorosassa vastaan tuli marinero kumiveneellä, joka näytti hyvän paikan heti sataman sisääntulossa. Paikka oli siitäkin hyvä, että siihen kävi mukava tuulenvire. Sisälle satamaan kulki huvi- ja kalastajaveneitä, mutta muita veneitä ei tähän laituriin illan mittaan tullut. Yksi Liparin saarten vesibussi poikkesi purkamaan turisteja illan aikana ja yöllä oli saapunut toinen aamuksi, mutta muuten niistä sai olla rauhassa.
Satamamaksu oli taas huikeat 90 euroa, joka sisälsi juuri kelvollisen suihkun ja WC:n. Satamaa hallitsi hylätty suuri kivinen rakennus, jossa oli aikaisemmin ollut ainakin ravintola.
Syvemmällä marinassa rantoja kiersi appartementosten rivi ja alueella oli ainakin yksi hotelli.
On maailmassa ihmeellisiä paikkoja. Täällä on nordwesti puhallellut melkoisella vaudilla. Eipä ole tarvinnut hikipisaroita pahemmin pyyhkiä.