Sant’Agata di Militello-Termini Imeresse

Posted: 18 heinäkuun, 2013 in Uncategorized

Sunnuntai 14.7.

Päivä oli erittäin kuuma jopa merelläkin eikä luvattu mukava pohjoinen tuuli toteutunut vaan tuuli kääntyi taas päivän mittaan täysimyötäiseksi, kun se virisi vähän voimakkaammaksi. Matkalla ohitettiin Cefalun kaunis vanha kaupunki.

Cefalu

Termini Imerese satamaan saavuttiin, kun oltiin ohitettu iso öljyn jalostamo. Termini Imeresen satamasta on suurin osa rahti- ja matkustaja liikenteen käytössä, mutta niiden kyljessä on myös kalastus- ja huvivenesatama.

Termini Imeresse satama

Satamakirjasta ei oikein käynyt selville, miten marina toimii eikä mitään marinan VHF -kanavaa ei ollut tiedossa, joten pyörittiin marinan edustalla jonkin aikaa ennen kuin marinero jaksoi nousta satamatoimiston pöydästä ja osoittamaan meille laituripaikka.

Termini Imeresse

Laiturit olivat erikoisesti päällystetty muovilevyillä kun isoilla lego-palikoilla, jotka keikkuivat ikävästi kävellessä. Satamamaksu oli 40 euroa sisältäen veden ja sähkön laiturilta. Sosiaalitiloista ei ollut puhettakaan.

Marinero vei mopollaan kipparin tutustumaan etukäteen kalaravintolaan ja samalla järjesteli illaksi autokyytiä sinne vaikka matkaa oli tuskin kilometriäkään. Illalla päätettiinkin sitten kävellä ravintolaan vaikka kyyti ilmaantuikin, koska pienen kotteroon ahtautuminen kahdestaan hikisessä illassa ei innostanut meitä kumpaakaan. Ravintolassa syötiin herkullinen kalamenuu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s