s/y Schatzi

Sunnuntai 30.6.

Aamulla käytiin täydentämässä ruoka- ja juomavarastoja, koska varsinkin juomia kuluu näissä helteissä päivän mittaan runsaasti. Samalla poikettiin aamuespressoilla ja kierreltiin kaupunkia.

Ischia etelän kautta kiertäen saavuttiin Napolin lahdella ja ohitettiin Capri pohjoisen puolelta. Ei poikettu Caprille eikä se erityisen houkuttavalta vaikuttanut mereltä käsin.

Caprin ja Sorrenton niemen kärjen välissä saatiin vasta riittävästi tuulta, jotta kannatti ottaa genua auki. Tuulta ei niemen kärjen jälkeen pitkälti riittänyt vaan piti jatkaa taas koneella.

Päädyttiin sitten valitsemaan Amalfi, joka on Sorrenton niemen etelärannassa, yöpymissatamaksi vaikka sen marinapalveluista ei paljon satamakirjassa kerrottukaan. Sataman aallonmurtajan päässä on huoltoasema, johon ajateltiin poiketa, mutta sinne oli useita veneitä jonottamassa tankille pääsyä viikonlopun päätteeksi ja tankkaaminen jätettiin seuraavalle päivällle. Vastaan tuli marinero, joka sen kummemmitta kyselemättä hyppäsi Schatziin, kiinnitti kumiveneensä paatin perään ja ilmoitti tuntevansa kipparin. Samalla hän tarttui ruoriin ja sanoi ajavansa laituriin. Kippari ei voinut kuin silmän ympyriäisinä ihmetellä marineron touhuja. Hetkessä kuitenkin selvisi, että tässä marinassa on tällainen käytäntö ja siihen on tyydyttävä. Hienosti marinero puikkelehtikin aivan perälle satamaan isojen luksusjahtien välistä ja peruutti ahtaassa tilassa perän laituriin. Eipä ollut kaveri ensimmäistä kertaa seilipaatin puikoissa. Meidän piti vain laittaa yksi keulaköysi vasemmalle puolelle ja marinerot hoitivat itsenäisesti loput. Keulaköytemme sidottiin vasemmalle puolelle naapuriveneeseen ja kylkiin kiinnitettiin kaksi kiinteää ankkuriköyttä, jotka vetivät paattia ulos laiturista. Tila oli niin ahdas, ettei ankkuriköysiä ei voinut kiinnittää keulaan. Osaavat ne täällä pakata ahtaisiin tiloihin paljon isojakin veneitä. Me olimme laiturissa varmaan pienin vene. Vastapuolella laiturissa oli 100 jalkaisia luksusjahteja, joista yksi meksikolainen tuli laituriin vähän meidän jälkeen. Sen kiinnittämistä laituriin oli mielenkiintoista seurata.

Schatzin tumma keula muiden veneiden välissä.

Kun oli saatu paatti rantakuntoon, lähdettiin tutustumaan kaupunkiin, joka osoittautui varsin mielenkiintoiseksi. Mereltä käsin kaupunki näytti varsin vaatimattomalta, mutta rantakadun yläpuolelle oli hyvin tiiviisti rakennettu viehättävä keskusta. Sieltä löytyi myös upea kirkko

ja sokkeloisia kapeita kauppakatuja.

Rantakadun varressa oli naisten mielestä upea pitsipaitakauppa ja kipparille Amalfin merihistoriasta kertova museo, joten kaikki olivat tyytyväisiä.

Lauantai 29.6.

Keittiöhenkilökunta kävi ostamassa aamulla tuoretta kalaa Virpin kalasoppa a la marineron raaka-aineeksi. Laiturista päästiin irti, kun oltiin saatu naapurin kumivene pois tieltä ja koneella tarpeeksi työntövoimaa, jotta saattiin tungettua itsemme pois vieressä olevien veneiden puristuksesta. Kun oltiin luikahdettu välistä pois, menivät naapuriveneet saman tien kyljittäin kiinni toisiinsa vaikka kukaan ei muuttanutkaan kiinnitysköysien kireyttä.

Hirveän kalliista satamamaksusta pelästyneenä päätettiin muuttaa suunnitelmia ja jättää Capri väliin ja mennä sen sijaan Ischialle Marina di Forioon, jossa tiedettiin satamamaksun olevan vähän siedettävämpi eli vain 70 euroa yöltä. Näihin 50 ja 100 euron välisiin satamamaksuihin on nyt vain totuttava täällä Italiassa. Onneksi vielä ei ole pahin sesonki menossa, koska heinäkuun puolesta välistä elokuun loppuun satamamaksu Schatzin kokoiselta veneeltä ovat aivan normaalisti yli 100 euroa yöltä. Ei kannata kirota Suomen muutaman kympin satamamaksuja, joihin yleensä sisältyvät hyvät ja siistit palvelut.

Maria di Forio on Ischian saaren länsilaidalla. Olimme saaneet Dusseldorfin venemessuilla esitteen marinasta ja esittelijä lupasi heidän satamistaan kymmenen prosentin messualennuksen. Tietysti tämä alennus ei koskenut tätä marinaa, mutta kippari sai vilautettua satamatoimistossa alennuspaperia sen verran hätäisesti, ettei toimistotyttö huomannut rajoitusta. Marina on varsin uusi ja uudet laiturit puuttuivat vielä satamakirjan selostekuvista.

Marinero tuli kumiveneellä vastaan ja näytti laituripaikan sveitsiläisen Hallberg-Rassyn vierestä. Laiturilta oli aika pitkä matka kiertää satamalahden ympäri satamatoimistolle. Täälläkään ei marinalla ollut omia wc- tai suihkutiloja vaan yhteysaluslaiturin yleiset tilat olivat käytettävissä ja niiden siisteystaso oli myös sen mukainen. Paatin oma suihku oli taas ahkerassa käytössä. Suihkutilaan oli paatin varusteista löytynyt suojakangas kiinnitettäväksi nepeillä seinien yläreunaan, mikä esti suihkun veden menemästä kaapin ja varaston oven rakoihin sekä muutenkin suojasi suihkutilaa. Ei tarvitse kuin pari vuotta omistaa käytetty vene, jotta kaikille mukana tulleille varusteilla löytyy käyttöä.

Torstai 27.6.

Ruokakaupassa käynnin ja jäätelöjen jälkeen lähdettiin tämän osuuden toiselle pitkälle yli yön legille. Matkaa oli edessä lähes 190 mpk Ponzan saarelle. Sataman vanhalla puolella käytiin tankkaamassa diesel –tankki täyteteen. Dieselin hinta on täällä yli 1,70 euroa litra, mutta onneksi tankillisella eli 130 litralla ajelee monta päivää.

Aamupäivä oli heikkoa sivu tuulta ja vasta puolelta päivin kannatti nostaa seilit. Illan suussa tuuli hiipua taas lähes kokonaan ja jouduttiin ajamaan koneella aamuun saakka ennen kuin tuuli taas uudelleen virisi ja saatiin kone sammutettua. Sardinian vuoret näkyivät uskomattoman pitkään ja vasta ilta kahdeksalta ne häipyivät näkyvistä.

Yön vahdit ajettiin taas samaan tyyliin kuin juhannuksena eli naiset kahdestaan puoleen yöhön ja kippari kahdentoista ja neljään sekä naiset taas neljästä kahdeksaan. Auringon lasku ja nousu olivat taas upeita. Yöt ovat säkkipimeitä täällä näin keskikesälläkin, mihin ei Suomessa olla totuttu. Rooman valot loistivat mantereen yllä olevista pilvistä. Yön aikana tuli muutama luksusristeilijä vastaan, mutta muuten liikenne oli rauhallista eikä laivoista ollut harmia.

Ponzan saaren jylhä eteläkärki kierrettiin puolen päivän aikaan

ja Ponzan satamassa oltiin puoli yhdeltä. Ponzalla ei ole varsinaista marinaa vaan kaupungin lahdesta on useita pistolaitureita, joita hallitsevat yksityiset ormeggiatorit. Ormeggiatori on kirjaimellisesti käännettynä henkilöt, jotka kiinnittävät veneen sekä auttavat veden ja polttoaineen hankinnassa. Heillä on oikeus veloittaa palveluista, joka tarkoittaa, että he perivät sopivaksi katsomansa satamamaksun. Ponzalla sopiva maksu heidän mielestään yhdestä yöstä laiturissa viikonloppuna oli 150 euroa, joka sisälsi sähkön ja veden. Vessaa eikä suihkua ei käytännössä maissa ollut käytettävissä vaan suihku olisi ollut tarjolla läheisessä parturissa ja vessa sataman kahvilassa. Onneksi paatissa on toimiva septitankki, vaikka tyhjennyksen kanssa on ollutkin ongelmia, sekä oma sisäsuihku.

Laiturissa ei ollut muita veneitä, kun siihen kiinnityttiin, mutta illan myötä se täyttyi lähinnä moottoriveneistä sekä meidän kummallekin puolelle tuli ranskalainen ja italialainen purjevene. Meidät ahdettiin todella piukkaan väliin.

Ponza oli erittäin vilkas turistikylä ainakin viikonloppuna. Yhteysaluksia tuli ja meni tiheään tahtiin tuoden ja vieden ihmisiä. Kylä nousee suoraan satamalaiturista ylös vuoren rinnettä ja kadut kulkevat kerroksissa rannan suuntaisena.

Kylärantaan kuuluu myös laaja kalasatama ja tuoretta kalaa oli runsaasti tarjolla.

Muutenkin kauppatarjonta oli laajaa ja täältä viimeinkin löytyi kauppa, josta saatiin ostettua prepaid –datakortti reitittimeen. Sen avulla saatiin nettiyhteydet toimimaan järkevällä hinnalla. Vodafonen kortti maksoi 40 euroa ja se sisältää määrältään 7 gb:n kuukauden yhteyden. Vastaava määrä kotimaan kortilla Elisan tekstiviestin mukaan ulkomaan datasiirtona maksaisi vähän yli 6.000 euroa! Espanjasta ostettiin vastaava kortti ja siellä nopeudet olivat aivan riittäviä ja moninkertaisia marinoista ostettaviin yhteyksiin nähden. Jos lähtee vähänkin pidemmäksi aikaa ulkomaille, kannatta hankkia ulkomailta paikallinen prepaid –datasiirtokortti ja käyttää sitä, joko suoraan laitteessa, mokkulassa tai kuten me erillisessä reitittimessä. Erillisen reitittimen etu on siinä, että sen kautta voi olla useampi laite nettiyhteydessä. Meidän reitittimeen voi olla kymmenen eri laitetta samaan aikaan yhteydessä, jolloin korttia ei tarvitse siirtää laitteesta toiseen. Kokemuksen mukaan viikossa tulee siirrettyä n. 1 gb:n verran dataa normaalissa sähköposti-, facebook- ja nettiselailukäytössä parilla henkilöllä.

Illalla käytiin pitkästä aikaa ulkona syömässä hienossa näköalaravintolassa, jossa hintoihin oli lisätty runsas näköalalisä eikä ruokakaan ollut mitenkään ihmeellistä. Schatzin gourmet ruoat ylittävät lähes aina kalliidenkin ravintoloiden makuelämykset.

Ponzalla olisi voinut viihtyä pidempäänkin, mutta näin korkeilla satamamaksuilla, meidät ainakin häädettiin liikkeelle yhden yön jälkeen.

Keskiviikko 26.6.

Nyt oli vuorossa Sardinian pohjoiskärjen kiertäminen, jonka jälkeen matka jatkui etelään.

Suunnitelmissa oli alun perin käydä Korsikan Bonifaciossa, mutta sääennusteet lupasivat lauantain vastaiselle yölle sateita, jolloin oli tarkoitus ylittää Tyrenian meri Sardiniasta Ponzalle. Tästä syystä kiirehdittiin aikataulua siten, että päästäisiin lähtemään yön yli purjehdukselle jo torstaina. Näin Bonifaciossa jäi käymättä.

Sardinia pohjoiskärjessä on useampia suuria saaria, jotka ovat suosittuja purjehduskohteita ja niinpä satamissa ja poukamissa näkyi runsaasti veneitä ankkurissa.

Costa Smeraldan rannikon kipparille tuttuun Porto Cervon satamaan saavuttiin hyvissä ajoin iltapäivällä. Kippari on ollut seilaamassa Swan cupia Okko Kamun Swan 391:llä vuonna 1989 ja nyt oli mielenkiintoista nähdä, miten satama oli kehittynyt 24 vuoden aikana. Ns. vanha puoli, joka toimi Swan cupin kilpailukeskuksena, oli lähes entisensä, mutta uusi puoli oli kasvanut vaatimattomasta marinasta tuhannen venepaikan satamaksi. Täällä oli myös uhkea ravintola- ja myymäläkeskus.

Satamaan tullessa ei saatu VHF:llä yhteyttä satamatoimistoon, mutta marinero tuli kumiveneellä ohjaamaan vanhalle puolelle. Koska haluttiin nähdä uuden puolen kehittyminen, pyydettiin lupaa mennä sinne, joka sitten saatiinkin. Kun oli ajettu uudelle puolelle, toinen marinero komensi takaisin vanhalle puolelle, koska kerroimme jäävämme vain yhdeksi yöksi. Joten ei muuta kuin paatti ympäri ja takaisin ensimmäisen marineron pakeille. Hän sitten osoittikin paikan vanhalta puolelta, mutta laiturissa ei ollut niin tuttuja kiinteitä ankkureita vaan keulasta olisi pitänyt laskea oma ankkuri. Ankkurivinssihän oli meiltä palasina, joten ilmoitimme, ettemme voi käyttää omaa ankkuria, joten marinero opasti palaamaan takaisin uudelle puolelle. Tällä kertaa sitten löytyikin laituripaikka, johon päästiin kiinnittymään perä maihin ja kiinteä ankkuri keulaan. Superjahtien kannelta kasteltiin ihmetellen, kun me ajelimme edes takaisin satamaan sisään ja ulos.

Satamatoimisto oli tyylikkäässä rakennuksessa peremmällä satamassa. Satamamaksu oli ”vain” 62,10 euroa, koska odotusarvo oli, että se olisi voinut kohota toiselle sadalle. Laiturilla oli järeät sähköpistokkeet, joihin ei normaali pistoke käynyt vaan satamatoimistosta piti lainata vaatimatonta 200 euron panttia vastaan sovitin piuha. Toivovat varmaan, että lähtiessä mahdollisimman moni unohtaa palauttaa piuhan.

Porto Cervon satama oli yllättävän tyhjä purjeveneistä, mutta sitäkin enemmän siellä oli todella suuria superjahteja.

Muutenkin marinassa oli varsin kuolleen oloista vaikka oltiin jo sesongin alussa. Paikkana Porto Cervo on suojainen ja toimiva sekä tyylikkäästi rakennettu, mutta öykkärimäisyydessään jotenkin vastenmielinen. Wc:t ja suihkut olivat tietenkin isot, siistit ja toimivat.

Tiistai 25.6.

Tuuli oli laantunut jonkin verran aamuksi, joten päästiin jatkamaan matkaa itään. Pelkällä genualla päästiin mukavaan matkavauhtiin eli 6-7 solmuun ja matka taittui mahtavassa myötä mainingissa.

Isola Rossa on äskettäin rakennettu rantalomakeskus, jossa on aallonmurtajan takana marina.

Maininki sopi sisään aallonmurtajan aukosta, joten satama-altaassakin kävi aikamoinen svelli, jolla tarkoitetaan ankkuripaikkaan tai satamaan sisään tulevaa maininkia. Ketään ei näkynyt vastassa, joten kiinnityttiin keula edellä aallonmurtajaan. Kippari lähti satamatoimistoon ilmoittautumaan, missä kovasta ihmeteltiin, miten olemme päässeet saapumaan heidän huomaamattaan. Ehdottivat, että siirryttäisiin toiseen paikkaan, koska aallonmurtajalla ei ole sähköä saatavana, mistä kuitenkin kieltäydyttiin, koska aallonmurtajan tausta vaikutti tuulen ja svellin suhteen suojaisimmalta paikalta. Satamamaksu oli vain 24 euroa, koska sähköä ei käytetty. Satamatoimiston vierestä löytyivät siistit suihku- ja wc-tilat, joihin pientä panttia vastaan sai avaimet.

Svelli nyki paattia ikävästi sivusuunnassa vaikka joustimilla varustetut keulaköydet olivat pitkälle sivulle. Naapurissa olevan kalapaatin kalastaja tuli neuvomaan sujuvalla italialla, että kannatta kiinnittää keulaköydet yhteen tolppaan suoraan keulaan ja ottaa paattia jonkin verran irti laiturista. Tätä kokeiltiinkin ja todettiin, että nykiminen loppui selvästi ja paatin heiluminenkin tasoittui. Aina sitä oppii jotain uutta maailman merillä, kun on avoinna uusille ideoille.

Sunnuntai 23.6.

Alun perin oli suunnitelmissa, että oltaisiin jääty koko päiväksi Algheroon, mutta sääennusteet lupasivat maanantaille kovaa luoteistuulta, joka olisi osan matkaa vastaista ja aallokko olisi tullut meren puolelta eli Ranskasta saakka. Tästä syystä päätettiin jatkaa matkaa jo sunnuntaina.

Kippari kävi maksamassa satamamaksun 45 euroa, johon sisältyi laiturilta sähkö ja vesi. Siisti suihku ja wc oli yhdessä samassa kopissa laiturin juuressa, joka toimi hyvin, kun ei ollut juurikaan muita vierasveneitä satamassa, mutta ruuhka-aikaan voi suihkujonot olla varsin mittavia.

Koneella ajoa alkumatka niemen ympäri, jonka jälkeen saatiin seilit ylös mahtavassa mainingissa. Niemi tarjosi taas upeat maisemat ja sen luolien edustalla pyöri taksiveneitä ja vesibusseja.

Fornelli passagesta käännyttiin itään ja etelään. Vaikka väylässä on vettä vähintään kuusi metriä, pohja näkyi selvästi koko väylän osuuden. Vesi oli turkoosin sinistä, joka säväytti itämeren kulkijoita.

Suunnitelmia mukaan yöpymiskohteena oli Stintinon pikkukaupunki Sardinian pohjoisosassa. Kahdesta marinasta valittiin kylän keskusta, jossa marinero näytti paikan ponttonilaiturista, johon kiinnityttiin perä edellä.

Satamatoimisto aukesi vasta siestan jälkeen, jossa kippari kävi rekisteröitymässä. Suihkut ja vessat olivat satamatoimiston kanssa samassa rakennuksessa, jossa ovien eteen vedettään rautaristikot. Satamatoimistosta annettiin ristikkojen avaamista varten avain, mutta ensimmäisenä iltana ei ymmärrys pimeässä riittänyt siihen, mistä ristikon lukko löytyy. Satamamaksu sovittiin maksettavaksi vasta seuraavana päivänä, koska tuuliennusteiden perusteella jäi epävarmaksi jäädäänkö vielä toiseksi yöksi.

Stintinon kaupunki on vanha kalastajakylä, josta on muodostunut jonkinlainen pieni turistikeskus. Paikka on kuitenkin säilyttänyt viehättävyytensä, koska mitään turistihirvitysrakennuksia ei kylään ole rakennettu. Kylä on niemellä, jonka kummallakin puolella kalastaja-/venesatamat. Kylästä löytyi tonnikalamuseo ja katujen varsilta hienoja vanhoja valokuvia kalastuksen tiimoilta. Vaikka keskusta oli aivan satamalahden toisella puolella, oli paatilta jonkin verran matkaa kävellen kylän keskustaan, koska piti kiertää sataman pohjukan kautta. Kylän keskusta löytyi myös tutun purjehdusvaatemerkin liike.

Maanantai 24.6.

Aamun valjetessa todettiin, että tuuliennusteet pitivät paikkansa ja mistral –tuuli ulvoi mastoissa 30 solmun voimalla. Vaikka tuuli olisin ollut myötäinen jatkamisen kannalta, todettiin, että on mukavampaa viettää maissaolopäivä, kun lähteä merelle tuulen riepoteltavaksi.

Satamatoimistossa hoidettiin kahden päivän satamamaksu yhteensä 74 euroa. Maksun olisi pitänyt olla yli 100 euroa Schatzin kokoiselta veneeltä, mutta saatiin luokkaa alempi hinta, koska jäätiin kahdeksi yöksi. Näissä Italian satamissa englannin kielen taito on lähes olematonta, mutta sekoittamalla saksaa, englantia ja italiaa, asiat saadaan hoidettua. Kun saa sanottua edes muutaman italiaa, ovat paikalliset erittäin ystävällisiä.

Päivällä naisväki lähti kaupungille ja kippari jäi paatille ihmettelemään ankkurivinssin sähkömoottoria. Suomesta saatiin Salmerin Hotaselta konsultointiapua, mitä kannattaa yrittää, jotta sähkömoottori lähtisi toimimaan. Kun mikään ei auttanut, piti sähkömoottori aukaista ja sieltähän ne toimimattomuuden syyt selvisivätkin. Sähkömoottori oli sisältä täynnä moskaa, hapettumaa ja ruostetta.

Hiilien johdot katkesivat, kun niitä yritti irrottaa, ja magneetit olivat irti kuoresta. Eli se siitä sähkömoottorista, koska korjaaminen olisi täysin toivoton yritys vierailla mailla. Ankkurivinssistä ja sähkömoottorista lähetettiin sähköpostilla tiedot Salmerille, jossa luvattiin avustaa uuden moottorin hankinnassa, jos sellaista on yleensäkään saatava enää varaosana vanhaan ankkurivinssiin.

Muuten päivä sujui tuulta pitäen paatilla ja kaupunkiin tutustuen.

Torstai 20.6.

Paatille tultiin aamulla, kun takana oli lento Helsingistä Barcelonaan ja sieltä iltalaivalla Mahoniin. Kaikki näytti olevan kunnossa paatilla vain luvatut pyykit eivät olleet ilmestyneet, mutta nekin saatiin seuraavana aamuna, kun käytiin niitä kyselemässä. Torstai kului provianttihankinnoissa ja kippari asensi Salmerilla teetetyn uuden portaan nyt keulan vasemmalle puolelle. Vanha porras piti korvata uudella, koska keulan ankkuripeli pitäisi viimeinkin ottaa käyttöön välimerellä. Ankkuripeliin vaihdettiin myös uudet rullat. Tähän asti sähköinen ankkurivinssi on kokeilussa toiminut moitteettomasti vaikka sitä ei ole tositoimissa käytettykään. Nyt kun kaikki oli valmista ja ankkurivinssiä tarvitaankin, se ei suostunut muuta kuin kolahtamaan, kun painoi lasku/nosto –nappeja. Vinssin vaihteiston purkaminen ei selvittänyt asiaa vaan homman jatkoselvitys piti jättää myöhemmäksi.

Marina Deportivo Menorca oli hoitanut hommansa hienosti eli veneen oli ollut turvallisessa säilytyksessä. Nyt olivat saaneet suihkut ja wc:t toimimaan, jotka olivat työn alla, kun lähdettiin Suomeen.

Perjantai 21.6. juhannusaatto

Aamulla päästiin liikkeelle, kun kippari oli saanut kaasupullon vaihdettua täyteen ja pyykit haettu satamatoimistosta. Matkalla käytiin vielä täyttämässä diesel –tankki. Matkaa Sardinian Algheroon oli 190 mpk:ta, joten matkaan menee aikaa yli vuorokausi. Alkumatka oli koneella ajoa kevyessä etelätuulessa, mutta illalla tuuli kääntyi NW:tiin ja voimistui riittävästi, jotta päästiin purjehtimaan. Aamuyöllä ja aamulla jouduttiin turvautumaan koneen apuun, mutta loppumatka sujui taas purjein.

Lauantai 22.6. juhannuspäivä

Perillä Sardinian Algherossa oltiin neljän aikaan iltapäivällä. Valittiin satamaksi Sant Elmo, jossa marinero ohjasi laiturin ulkoreunaan perä laituriin. Sisäiänkirjautuminen ja satamamaksun hoitaminen onnistuu vasta seuraavana päivänä. Satama oli mukavan rauhallinen vaikka kaupunki itsessään onkin varsin vilkas turistikeskus, mikä todettiin illan kaupunkikierroksella.