Tiistai 3.9.
Oltiin valmiina lähtöön aamulla yhdeksältä heti, kun olisi saatu tankattua. Asema aukesi kuitenkin myöhässä ja tankkauksen kanssa ei ollut mitään kiirettä. Toimistossa piti vielä käydä hoitamassa satamamaksu, joka oli huikeat 97 euroa yöltä huoltoaseman laiturissa ilman muita palveluja kuin sähköä ja vettä. Taulukon mukaan mentiin ja pakko oli maksaa.
Puolentoista tunnin ajon jälkeen oltiin Taorminan edustalla, jonka lahdista yritettiin löytää ankkuri/poiju –paikkaa.
Ankkurivinssiä testattiin matkalla ja yllätys-yllätys se ei inahtanutkaan, joten ankkuroinnin voisi taas kerran unohtaa. Taorminan pohjoisimmasta lahdesta löytyi yksi vapaa poiju, mutta sitä lähestyttäessä, paikallinen moottorivene hätisti meidät pois. Muissa lahdissa ei vapaa poijupaikkaa näkynyt. Taorminan eteläpuolella ns. Taormina roads:lla oli useita poijuja tyhjänä ja satamakirjan mukaan niihin voi kiinnittyä. Poijumaksu tultaisiin aikanaan perimään.
Tunnin verran keikuttiin poijussa ikävässä svellissä, joka tuli mereltä, kun virta käänsi paatin kyljittäin aaltoon. Todettiin, että tässä ei ole kiva olla, koska penkillä tuskin pysyi eikä nukkumisesta olisi tullut yhtään mitään. Päädyttiin ratkaisuun palata takaisin Ripostoon vaikka satamamaksu hirvittikin.
Harmi, ettei ankkurissa tai poijussa oleminen Taorminan edustalla onnistunut, koska kaksi vuotta aikaisemmin oli HPKY:n turistimatkalla katseltu ankkurissa olevia purjeveneitä, ja pidetty kaukaisena haaveena, että joskus olisimme täällä omalla veneellä. Nyt tämä kaukainen haave melkein toteutuikin jo kahden vuoden sisään. Välimerta on jo seilattu sen verran paljon, että Taorminan jääminen väliin ei enää juurikaan harmittanut.
Takaisin taas Ripostossa, josta saatiin tällä kertaa kunnollinen ankkuripaikka sekä avain läpykkä suihkuun. Satama on iso ja hienossa kunnossa. Paikkaa suositellaan myös veneen talvisäilytykseen, koska Catanian lentokenttä on melko lähellä ja satama on suojainen. Ei tullut selvitettyä mikä olisi ollut venepaikan vuosimaksu. Ei ilmeisesti kovin halpa.
Satamatoimistoon maksettiin taas hampaita kiristellen 97 euron satamamaksu ja sovittiin, että avain läpykän voi jättää aamulla marinerolle, koska suunnitelmissa oli lähteä ennen toimiston aukeamista.
Pekka vaihtoi Siracusasta hankitut WC:n pytyn pumppuun hankitun korjaussarjan osat. Homma ei ole kovin vaikea, koska pumpun saa helposti irti ja sen mekanismi on yllättävänkin yksinkertainen. Pumpussa lähtevässä viemäriputkessa oli jonkin verran sisäpinnassa kalkkikerrostumaa, joka ei asentamisen yhteydessä erityisemmin hämmästyttänyt. Illalla, kun mentiin jo nukkumaan, vessa meni aluksi tukkoon niin, että veden ulospumppaaminen oli työlästä. Yöllä vessa tukkeutui sitten kokonaan. Pienen harkinnan jälkeen, kippari päätti selvittää tukkeamisen syyn saman tien eli klo 3 yöllä. Vasta viemäriputken irrottaminen selvitti tukkeutumisen syyn. Viemäriputken pinnassa sisäpuolella oli n. 10 mm paksuudelta kovettuna kalkkia, joka oli supistanut putken niin pieneksi, että wc-paperi teki siihen täydellisen tukoksen. Laituria vasten hakkaamalla kalkki lähti irti putken pinnasta ja tukos aukesi. Putki takaisin paikalleen ja wc toimi taas moitteettomasti.
s/y Schatzi 