Policoro-Gallipoli

Posted: 19 lokakuun, 2013 in Uncategorized

Tiistai 10.9.

Ennen marinasta ulosajoa tankattiin diesel-tankki täyteen. Taranton lahden ylitys sujui kevyessä etelätuulessa välillä genua auki, mutta koko ajan koneella ajaen, koska tuuli oli liian heikko pelkkään purjehdukseen.

Liisa puikoissa

60mkp:n matkalla ei muuta kiinnostavaa tapahtunut kuin delfiiniparvi, joka kävi ilahduttamassa temppuillaan. Niitä ei ollut näkynytkään pitkään aikaan.

Gallipolin Marina Bleu Salentoon saavuttiin kuuden maissa ison aallonmurtajan kiertämisen jälkeen.

Gallipolin sisääntulo

VHF:n kutsuihin ei marinassa vastattu, joten ajettiin vain omatoimisesti sisään. Laiturille tuli pari marineroa ohjaamaan oikealle paikalle. Paikka oli varsin ahdas moottori- ja purjeveneen välissä, mutta hyvin siihen peruuttamalla päästiin. Marinaa on uudistettu viime aikoina, joten paikat olivat hienossa kunnossa. Satamamaksu oli 70 euroa yöltä. Satamatoimistossa ilmoittivat, että poliisit haluavat tulla tarkastamaan veneen. Syytä tarkastukseen ei koskaan selvinnyt, mutta eipä näkynyt poliisejakaan koskaan.

Galipolin kaupunkiin lähdettiin tutustumaan iltahämärissä. Vanha kaupunki on sillan toisella puolella omalla saarellaan. Sillan vanhan kaupungin päässä on kalamarkkinatori, joka oli vielä illallakin auki. Meren eläviä oli tarjolla vaikka minkälaisia, joita olisi voinut suoraan tuoreeltaan ostaa iltapalaksi ja nauttia paikan päällä.

Gallipolin merenantimia

Gallipolin pystybaari
Jätettiin kuitenkin tällä kertaa väliin, koska mukana ei ollut intohimoisia ostereiden ystäviä. Vanhassa kaupungissa oli liikkeellä runsaasti italialaisia turisteja ja paikallista väkeä. Käytiin päivällisellä vanhasta puusepän verstaasta kunnostetussa ravintolassa. Kotimatkalla eksyttiin kapeilla kujilla ja kierrettiin koko vanha kaupunki ulkomuuria noudattaen. Se ei juurikaan harmittanut, koska maisemat olivat hienot.

Gallipolin muuria

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s