Torstai 12.9.
Aamulla lähdettiin ajoissa liikkeelle, koska matkaa oli edessä 75 mpk Brindisiin. Aamupala syötiin merellä auringon noustessa komeiden rantakallioiden äärellä kalastusveneiden hyöriessä ympärillä. Matka taittui pohjoiseen rantaviivan noudattaen. Tässä osassa Italiaa rannikko on vaihteeksi korkeaa kalliota. Otranton kaupungin jälkeen rannikko taas mataloituu.
Iltapäivällä läntinen tuuli yltyi ja saatiin genua auki menoa tasoittamaan ja vauhtia lisäämään. Tuuli yltyi niin paljon, että aaltojen harjat muuttuivat valkoiseksi. Sää oli pilvinen. Tällaisella kelillä on erittäin vaikeaa erottaa merestä kalastajien valkoisia muovisia kanisteripyydysmerkkejä. Tästä syystä kannella olleet eivät huomanneet yhtä kanisteria tarpeeksi ajoissa vaan ajettiin suoraan sen yli. Jälkeenpäin tehtyjen sukellusten perusteella kävi selville, että pyydyksen ankkuriköysi oli jäänyt köli taakse. Potkuri hakkasi kanisteria veneen pohjaan, mutta köysi ei onneksi tarttunut potkuriin ja kiertynyt akselin ympäri. Pelkästään peruuttamalla päästiin irti ankkuriköydestä ja voitiin jatkaa matkaa. Tämänlaista haaveria on pelätty koko matka aina Suomesta asti, kun näitä huonosti merkittyjä pyydyksiä on tullut vastaan lukemattomia. Onneksi pahin skenaario eli ankkuriköyden kiertymiseltä potkuriakselin ympärille vältyttiin tällä kertaa ja päästiin pelkällä säikähdyksellä. Mikäli köysi kiertyy akseliin ja lukitsee potkurin, päättyy koneella ajo siihen ja pahimmassa tapauksessa rikkoo vaihteiston tai vääntää potkuriakselin. Jos näin käy on edessä purjehtiminen lähimpään satamaan ja paatin telakointi, joka vie täällä välimerellä vähintään päiviä.
Varotoimena purjehdittiin loppumatka Brindisin sataman aallonmurtajien edustalle, koska ei ollut täyttä varmuutta olisiko potkuriaskeliin kuitenkin tarttunut jotain.
Aallonmurtajien välistä ajettiin koneella sisään navakassa vastatuulessa aina Brindisin satamalahden pohjukassa olevaan Lega Navalen purjehdusseuran satamaan.
Vaikka tulostamme olimme ilmoittaneet ja varanneet paikan kolmeksi yöksi, ei VHF:n kutsuun tai puhelimeen vastattu, jolloin oli pakko parkkeerata yhden pistolaiturin päähän ja käydä kysymässä vapaata paikkaa, jonka marinero tuli ulkolaiturista näyttämään. Satama oli rauhallinen seuran satama, jossa ei juuri vierailevia veneitä näkynyt. Varsinainen Bridisin vierasvenesatama on ulompana ja kauempana kaupungista, mutta haluttiin tulla tänne, koska paikka oli suojaisempi ja huomattavasti kotoisampi valtavaan marinaan nähden. Seuralta löytyi myös oma ravintola, jossa käytiin illallisella.
Perjantai 13.9.
Pekka kävi taksilla hakemassa varaamansa vuokra-auton rautatieaseman vuokraamosta. Naisväki vietti aamupäivän kaupungilla ja kippari teki paatilla töitä. Vanhassa kaupungissa pyöri paljon suomalaisia turisteja, koska m/s Kristina Katarina oli sattumalta päivän Brindisin satamassa.
Lounaan jälkeen siivottiin paattia ja kippari kävi sukeltamalla tarkastamassa oliko pyydykseen törmäämisestä jäänyt mitään vahinkoa potkuriin tai akseliin.
Näin ei ollut, joten telakointiin ei tarvitsisi ryhtyä. Kippari kävi maksamassa satamamaksun, joka oli 116,16 euroa kolmelta yöltä. Illalla kierreltiin autolla kaupunkia ennen illallista. Illallispaikaksi löytyikin vanhasta kaupungista viehättävä Bella Napoli- ravintola.
Lauantai 14.9.
Liisa oli viimeisillä tuliaisostoksilla Kirstin kanssa aamupäivällä vanhassa kaupungissa. Iltapäivällä vietiin Liisa lentokentälle ja oltiin vastassa Maijaa, Pekan siskoa ja Ollksaa Maijan miestä, jotka tulivat mukaan loppumatkaksi. Matkatavarat vietiin paatille ja lähdettiin ruokakauppaostoksille kaupungin ulkopuolelle valtavaan ostoskeskukseen. Ruokaa ja juomaa ostettiin kaksi täyttä isoa ostoskärryllistä, jotka kustansivat vähän yli 200 euroa, mikä on selvästi vähemmän kuin vastaava määrä tavaraa Suomessa. Näyttää olevan aika vakio täällä välimerellä, että kun varaudutaan noin viikon ruokiin ja juomiin, kustannus on 50 euroa per henkilö. Juotavaa pitää varata 1,5-2 litraa/henkilö/päivä. Tankkivettä emme ole käyttäneet suoraan juomavetenä, mutta keitettynä kahvissa ja teessä. Pahemmilta vatsataudeilta ollaan ainakin vältytty.
Vuokra-auto palautettiin lentokentälle illansuussa. Paluumatkalla taksi aikoi ajaa väärään marinaan, mutta onneksi Bridisin kartta oli jo sen verran hallussa, että erehdys saatiin korjattua varsin nopeasti. Illallinen nautittiin purjehdusseuran ravintolassa.