Maanantai 26.8.
Aamulla päästiin liikkeelle jo puoli kahdeksalta. Poikettiin huoltoasemalla täyttämässä diesel –tankki. Koneella ajoa koko päivä. Tuuli oli aluksi kevyttä ja sivusta, jolloin genua oli auki antamassa lisävauhtia. Trapanin kohdalla tuuli yltyi ja kääntyi vastaiseksi ja genua otettiin sisään.
Puoli kahdeksalta illalla saavuttiin Marsalan satamaan. Opaskirjojen mukaan Marsalaan on rakenteilla uusi valtava marina, mutta sen aikataulusta ei ollut tietoa. Nykyisestä tilanteesta ei ollut oikein vakuuttavaa tietoa eikä netistäkään löytynyt mitään muuta kuin suunnitelmia uudesta marinasta. Perille päästyä selvisikin, että vanhaan laituriin oli kunnostettu mukavan oloinen marina. Vastassa oli kaksi marineroa, jotka näyttivät paikan ja auttoivat kiinnittymään yltyvässä kaakkoistuulessa. Marinan wc- ja suihkutilat olivat toimivat aivan toisin kuin Aranellon marinassa.
Illan mittaan alkoi ukkosmyräkkä ja tuuli nousi aina 40 solmuun asti. Paatti oli tukevasti laiturissa kiinni perä tuuleen päin. Salamat valaisivat taivasta ja yöllä sade huuhteli päivän aikana täkille roiskuneen meriveden mukaan tuoman suolan.
Tiistai 27.8.
Päiväksi oli luvatta navakka etelän ja koillisen välistä tuulta eli suoraan vastaista. Edellisen yön ukkosmyrskyn jäljiltä vastainen aallokko olisi vielä korkeaa. Ei haluttu lähteä puskemaan väkisin kovaan vastatuuleen ja korkeaan aallokkoon, joten päätettiin jäädä päiväksi Marsalaan.
Pekka kävi maksamassa kahden päivän satamamaksun 130 euroa satamatoimistossa. Varsinainen toimisto olikin useamman kilometrin päässä satamasta, mutta marinero tarjosi autokyydin sinne ja takaisin.
Aamupäivästä lähdettiin 20 minuutin kävelymatkan päässä olevaan Marsalan kaupungin keskustaan. Aurinko porotti ja lämpöä oli reilusti yli 30 astetta.
Suomen viileät kesäpäivät tulivat kaihoisasti mieleen. Kaupungilta ostettiin täydennystä ruokavarastoihin ja kipparille pari uutta pikeepaitaa. Takaisintulomatkalla poikettiin paikallisravintolassa pizzalounaalla.
Illalla ja yöllä oli ulkoilma todella kosteaa, sääennusteiden mukaan kosteusprosentti oli yli 90. Ilmastointilaitteessa on myös kosteuden poistotoiminta, joten sisätilat saatiin pidettyä yöllä mukavan kuivina ja viileinä.